Luettelo Anne Frankiin liittyvistä henkilöistä

Otto Frank syntyi 12. toukokuuta 1889. Otto ja Edith Frank menivät naimisiin toukokuussa 1925 ja tuolloin he asuivat Frankfurtissa.[1] Otto oli asunut myös New Yorkissa ja Amsterdamissa sekä opiskellut taidehistoriaa Heidelbergin yliopistossa.[2] Hänellä oli kaksi veljeä ja yksi sisko.[3] Hän meni vuonna 1950 naimisiin Elfiriede "Fritzi" Geiringer-Markowitzin kanssa. Fritzi oli selvinnyt Auschwitzista, mutta menettänyt poikansa ja miehensä Mauthausenissa. Myös Otto oli ollut Auschwitzissä. Otto Frank kuoli 1980 Sveitsissä.

Annen äiti Edith Holländer-Frank syntyi 16. tammikuuta 1900. Hänelläkin oli kaksi veljeä ja yksi sisko.[3] Edith Frank kuoli 6. tammikuuta 1945 Auschwitz-Birkenaun sairasosastolla vain vähän ennen leirin vapauttamista.

Annen sisar Margot Frank oli syntynyt 16. helmikuuta 1926. Margot haaveili pääsevänsä aikuisena sairaanhoitajaksi Palestiinaan. Hänellä oli silmälasit, ruskeat silmät ja hiukset. Amsterdamissa hän kävi tavallista koulua, toisin kuin Anne, joka oli Montessori-koulussa.[4] Sittemmin kun juutalaisten elämää oli alettu rajoittaa toisen maailmansodan lähestyessä, molemmat tytöt siirtyivät juutalaiseen kouluun. Margot Frank kuoli maaliskuussa 1945 Bergen-Belsenissä, tarkkaa päivää ei tiedetä. Kuolinsyynä olivat erilaiset taudit.

• Hermann van Pels oli Otto Frankin liiketuttava. Hän kuoli Auschwitz-Birkenaussa noin kolme viikkoa saapumisensa jälkeen. Eräänä päivänä hän loukkasi sormensa töissä ja pyysi päästä sairasparakkiin. Kun parakkia myöhemmin tyhjennettiin, Hermann van Pels lähetettiin kaasukammioon.
• Auguste van Pels, Hermann van Pelsin vaimo, oli monella keskitysleirillä pidätyksen jälkeen ja kuoli keväällä 1945 ilmeisesti joko matkalla Theresienstadtin ghettoon tai hyvin pian sinne saapumisen jälkeen.
• Peter van Pels kuoli Mauthausenin keskitysleirillä 5. toukokuuta 1945.

Fritz Pfeffer oli ammatiltaan hammaslääkäri. Hän tunsi Miep Giesin ja pääsi sitä kautta piiloon Frankin perheen seuraksi. Hänellä oli vaimo ja poika. Pfeffer kuoli Neuengammen leirissä 20. joulukuuta 1944.

Victor Kugler oli keskitysleirillä Hollannissa mutta selvisi hengissä ja kuoli 81-vuotiaana Torontossa 16. joulukuuta 1981.

Johannes Kleiman joutui keskitysleirille Hollantiin, mutta vapautui sieltä terveyssyistä[5]. Hän kuoli vasta 30. tammikuuta 1959 työpöytänsä ääreen 63-vuotiaana.

Bep Voskuijl oli yrityksessä toimistotyöntekijänä. Hän meni naimisiin keväällä 1946 ja lopetti sen jälkeen työt keskittyen perhe-elämään.[6] Hän kuoli 6. toukokuuta 1983 Amsterdamissa.

Miep Gies oli kotoisin Itävallasta. Hän kuoli 11. tammikuuta 2010. Jan Gies oli Miep Giesin mies. Hän kuoli 26. tammikuuta 1993 Amsterdamissa. Heidän poikansa Paul syntyi 13. heinäkuuta 1950.[7]

Jacqueline "Jacque" van Maarsen oli Annen "paras" kaveri siihen aikaan kun Frankin perhe meni piiloon. Myöhemmin päiväkirjassaan Anne katui omaa käytöstään Jacque'ta kohtaan, ja sisällytti myöhemmin tälle jäähyväiskirjeen päiväkirjaansa. Jacquelinen äiti oli kristitty, mikä osaltaan auttoi perhettä saamaan henkilöpapereistaan poistetuksi juutalaista tarkoittavan "J" -kirjaimen. Perhe pystyi näin elämään läpi sodan Amsterdamissa. Myöhemmin Jacqueline meni naimisiin lapsuudenrakastettunsa kanssa. Hän asuu edelleen Amsterdamissa, jossa hän toimii palkittuna kirjansitojana. Hän on kirjoittanut neljä kirjaa ystävyydestään Anne Frankin kanssa.

Susanne "Sanne" Ledermann oli Annen pitkäaikainen ystävä tämä Amsterdamiin muutosta lähtien, ja hänet mainitaankin useita kertoja Annen päiväkirjan alussa. Häntä pidettiin "Anne, Hanne and Sanne" -ryhmän "hiljaisena" jäsenenä. Hän oli erittäin älykäs, ja Annen mukaan erittäin yksinkertainen runouden suhteen. Sannen koko etunimeksi mainitaan eri lähteissä vuoroin "Susanne" ja "Susanna". Vain hänen ystävänsä kutsuivat häntä "Sanneksi" perheen käyttäessä germaanisempaa muotoa "Susi". Amsterdamiin paluunsa jälkeen Otto Frank sai tietää, että Sanne ja tämän vanhemmat Franz ja Ilse pidätettiin 20. kesäkuuta 1943. Heidät lähetettiin ensin Westerborkiin ja 16. marraskuuta Auschwitziin, jossa kaikki kolme lähetettiin kaasutettaviksi heti saapumispäivänä. Sannen sisar Barbara Ledermann, joka oli Margotin ystävä, oli saanut Hollannin vastarintaliikkeessä olevien ystävien kautta arjalaisen henkilökortin (nimellä "Barbara Waarts") ja toimi vastarintaliikkeen lähettinä. Hän selvisi sodasta ja meni myöhemmin naimisiin Nobel-palkitun biokemistin Martin Rodbellin kanssa.

Helmuth "Hello" Silberberg oli poika, johon Annella oli läheisimmät suhteet silloin, kun Anne perheineen meni piiloon, vaikka he olivat tunteneet toisensa vain noin kaksi viikkoa. Hänen isoisänsä, joka ei pitänyt Helmuth-nimestä, kutsui häntä nimellä "Hello". Hello oli 16-vuotias ja ihaili Annea, mutta tämä kirjoitti päiväkirjaansa, ettei rakastanut Helloa ja että tämä oli vain ystävä. Hello oli asunut isovanhempiensa luona Amsterdamissa, mutta erittäin monimutkaisen tapahtumasarjan kautta, mukaan lukien usea täpärä pelastuminen natseilta, hän pystyi lopulta löytämään vanhempansa Belgiasta. Belgia oli kuitenkin myös valloitettu maa, ja Hello perheineen oli edelleen "piilossa", vaikkakaan eivät yhtä hankalien olosuhteiden alaisena kuin Frankit. Kylä, jossa Silberbergit piileskelivät vapautettiin 3. syyskuuta 1944. Hello oli vapaa – traagisesti samana päivänä, kun Anne perheineen lähti viimeisellä kyydillä Westerborkista Auschwitziin. Hello muutti Yhdysvaltoihin sodan jälkeen ja tunnettiin siellä nimellä Ed Silverberg, kuolemaansa vuonna 2015 asti.

Bernhard (Bernd) "Buddy" Elias oli Annen Sveitsissä asuva serkku. Hän oli yksi Annen lempihenkilöitä. Hän oli neljä vuotta vanhempi kuin Anne. Hän leikki mieluummin Annen kuin Margotin kanssa, koska Annen huumorintaju oli lähempänä hänen omaansa. Kaikki paitsi Anne, joka kutsui häntä "Berndiksi", kutsuivat häntä "Buddyksi". Hän oli erittäin lahjakas luistelija, mitä Anne ihaili suuresti. Anne jopa kirjoitti päiväkirjaansa fiktiivisen elokuvajuonen, jossa hän luistelisi Berndin kanssa. Juonen yhteyteen Anne piirsi kuvan puvusta, jota pitäisi kohtauksessa. Pitkän ammattilaisluistelija ja -näyttelijäuran jälkeen Buddysta tuli Baselin Anne Frank -säätiön johtaja.