Herbert Backe

Backen vanhemmat olivat kauppias Albrecht Backe ja Luise Wetzel. Äidin suku oli Kaukasukselle asettuneita saksalaisia. Backe kävi koulunsa Tiflisissä ja oli ensimmäisen maailmansodan aikana internoituna Uralille. Hän muutti Saksaan Venäjän vallankumouksen jälkeen vuonna 1918 ja työskenteli eri ammateissa. Opiskeltuaan vuosina 1920–1923 maataloustiedettä Göttingenin yliopistossa Backe toimi muun muassa tilanhoitajana, Hannoverin teknillisen korkeakoulun assistenttina ja maanviljelijäliiton piirijohtajana.[1] Hän liittyi 1920-luvulla SA-järjestöön ja 1930-luvun alussa kansallissosialistiseen puolueeseen, jonka ehdokkaana hänet valittiin vuonna 1932 Preussin maapäiville.[2]

Kansallissosialistien noustua valtaan Backe nimitettiin heinäkuussa 1933 Saksan elintarvike- ja maatalousministeriön valtakunnankomissaariksi ja lokakuussa 1933 ministeriön valtiosihteeriksi.[1] Hän oli ministeri Richard Walther Darrén läheinen apulainen.[2] Vuonna 1936 Backesta tuli nelivuotissuunnitelman elintarvikeryhmän johtaja. Hän pyrki tehostamaan Saksan maataloustuotantoa.[1]

Saksan valmistellessa toisen maailmansodan aikana hyökkäystä Neuvostoliittoon Backe laati suunnitelman, jonka mukaan Saksan ja sen armeijan ruokahuolto turvattaisiin takavarikoimalla elintarvikkeet Neuvostoliitolta valloitettavilta alueilta ja näännyttämällä nälkään 30 miljoonaa Neuvostoliiton asukasta, erityisesti suurkaupunkien asukkaat. Backen nälkäsuunnitelma oli tärkeä osa Wehrmachtin sotasuunnitelmaa, mutta sen toimeenpano epäonnistui lähes täydellisesti, sillä Ukrainan maataloustuotanto oli romahtanut ja Saksan armeija tarvitsi miehitetyn alueen asukkaita työvoimana. Silti miljoonia neuvostoliittolaisia nälkiinnytettiin kuoliaaksi, mukaan lukien enemmistö sotavangeista.[3] Backe nimitettiin elintarvikeministeriksi Darrén syrjäyttämisen jälkeen vuonna 1942. Hän jatkoi ministerinä vielä Dönitzin hallituksessa vuonna 1945.[1]

Sodan jälkeen liittoutuneet vangitsivat Backen, joka oli tarkoitus asettaa syytteeseen Nürnbergin oikeudenkäynteihin kuuluneessa niin sanotussa Wilhelmstrassen oikeudenkäynnissä. Hän teki itsemurhan vankilassa huhtikuussa 1947.[2]

• Eurooppa omavaraiseksi ravintoaineisiin nähden, suom. Lauri Hirvensalo, WSOY 1944 (alkuteos Um die Nahrungsfreiheit Europas, 1942).