Henry J

Vuonna 1950 Kaiser-yhtymä otti 44 miljoonan dollarin lainan Kaiserin uuden tuotteen valmistusta varten.[3] Alun perin auton suunnittelija Howard ”Dutch” Darrin oli piirtänyt tulevan mallin paljon isommaksi, mutta Kaiserin johto vaati kompaktimpaa kokoa uudelle tuotteelle.[4] Darrin taipui vaatimuksiin ja Amerikan tärkeimmäksi autoksi mainostettu uusi ”kansanauto” ilmestyi myyntiin vuoden 1951 alussa. Auto nimettiin Henry J:ksi yhtymän perustajan Henry J. Kaiserin mukaan. Valmistajan ennakko-odotukset olivat kovat, sillä Henry J tähtäsi pienemmän kokoluokan henkilöautojen markkinoille, jossa kilpailua ei juuri ollut.[5]

»Henry J tulee olemaan kuin uuden aikakauden T-mallin Ford. Se on auto tavalliselle kadunmiehelle, joka on aina joutunut ostamaan autonsa käytettynä. Nyt hänellä on varaa ostaa autonsa uutena.[3]»

Mainos viittasi Henry J:n edulliseen, vain 1 363 dollarin hintaan.[6] Auto oli sisätiloiltaan hyvin askeettinen, ja sen kojetaulusta löytyi mittariston lisäksi vain virtalukko, valokytkin ja polttoaineenrikastin.[2] Lisäksi ensimmäisen vuoden malleista puuttuivat hansikaslokero ja tavaratilan luukku.[3] Vuoden 1951 alussa aukeava tavaratilan kansi lisättiin valinnaisvarusteeksi, mutta hansikaslokeroa ei katsottu tarpeelliseksi.[6] Puutteellisesta varustetasostaan huolimatta ensimmäisen mallivuoden Henry J:t myivät kohtuullisen hyvin ja myyntitulos oli lähes 82 000 autoa.[7]

Henry J:n valikoimat lisääntyivät 1952, ja sitä oli saatavana kahtena eri mallisarjana, joista Corsair oli 100 dollaria kalliimpi kuin Vagabond-malli. Kummankin perusmallit olivat 4-sylinterisiä, kun taas molempien De Luxe -varustukseen kuuluivat 6-sylinteriset Supersonic-moottorit.[8] Moottorit tulivat autonvalmistaja Willysiltä, ja molempien moottorien polttoainetalous oli aikanaan erinomainen.[2] Tästä parhaana todisteena oli autojen kulutuslukemia mittaavan kilpailun (Mobil Economy Run) ensimmäinen sija.[9]

Kaiserin pettymykseksi Henry J:n kysyntä vuonna 1952 ei noussut edellisvuoden tasolle ja vain hieman yli 30 000 autoa myytiin.[10] Samaan aikaan kun Henry J:n malliston myynti takelteli, sen ainoana kilpailijana pidetty saman kokoluokan Nash Rambler paransi myyntilukemiaan. Ramblerin takana oli pienten itsenäisten valmistajien paras myyntiverkosto ja Nashin maine kestävänä ja hyvintehtynä autona.[11] Samaan pienempien autojen luokkaan esitelty uusin tulokas Willys Aero onnistui myös horjuttamaan Henry J:n asemaa oman luokkansa markkinajohtajana.[12] Lisäksi monet ostajat pitivät Henry J:n lähtöhintaa liian korkeana, sillä ylemmän kokoluokan Chevrolet’n halvimman mallin sai lähes samaan hintaan.[13]

Vuoden 1953 Henry J -mallistoon tehtiin lukuisia pieniä teknisiä uudistuksia, mutta ulkoisesti auto pysyi lähes ennallaan.[14] Uusien autojen ostajat eivät kuitenkaan vakuuttuneet Henry J:n erinomaisuudesta, ja auton kilpailukykyä huononsivat työn heikko laatu ja arvon nopea aleneminen.[4] Henry J sai myös kritiikkiä kovasta jousituksestaan, epävakaasta ajettavuudestaan ja ahtaista takatiloistaan, jotka eivät soveltuneet aikuisille.[15]

Vuoden 1954 mallivuosi jäi Henry J:n viimeiseksi. Mallit säilyivät muuttumattomina, ja Kaiserin johtajat hylkäsivät aiemmat suunnitelmansa lisätä auton korivalikoimia farmarilla, hardtopilla ja cabrioletilla.[7] Yhtymä myönsi tehneensä virhearvioinnin autonostajien halukkuudesta ostaa halvempia autoja. Talouden nopea kasvu oli kohottanut merkittävästi elintasoa 1950-luvun alkuvuosina, ja amerikkalaiset olivat valmiit maksamaan autojensa ylellisyysvarusteluista ja tyylikkäästä muotoilusta.[16] Tässä kilpailussa Henry J:llä ei ollut mahdollisuuksia pärjätä, sillä sen lähtökohtana ollut kuva ”vailla mukavuuksia olevasta perusautosta” ei istunut aikakauden amerikkalaiseen käytäntömalliin.[3]

Huonosti varusteltu Willys Aero koki saman kohtalon vain vuotta myöhemmin. Sen sijaan Rambler nousi suureen menestykseen 1950-luvun lopulla ja seuraavan vuosikymmenen alkuvuosina.[9]