Henric Schartau

Henric Schartau (27. syyskuuta 1757 Malmö – 3. helmikuuta 1825 Lund) oli ruotsalainen pappi ja saarnaaja.

Henric Schartau.

Schartau toimi Lundissa, Lundin tuomiokirkossa lähes 20 vuotta, ja hänen näkemystään leimasi puhdasoppisuuden sävyttämä pietismi. Hänen oppinsa, schartauanismi, pysyi kirkon sisäisenä herätysliikkeenä[1], eikä ollut vapaakirkollinen ilmiö. Hänen saarnojensa perusaineksen muodosti oppi Pyhän Hengen työstä ihmisessä ja oppi armonjärjestyksestä.

Hänen vaikutuksensa oli uskonnollista ja hengellistä. Hänen uskonkäsityksensä perustui vanhaan luterilaiseen hurskauteen, josta hänen julistuksessaan ja opetuksessaan keskeinen armonjärjestysoppi oli kotoisin. Hänen teologiansa keskeisiä ajatuksia olivat sana, kirkon viran, pappisviran arvovaltaisuus ja kutsumususkollisuus. Schartau ja hänen seuraajansa pitäytyivät kirkon yleiseen jumalanpalvelukseen, eivätkä he hyväksyneet minkäänlaisia yksityisiä hartauskokouksia (seuroja).[1]

Schartaun opit saivat kannatusta etenkin Länsi-Ruotsista kotoisin olleiden teologian opiskelijoiden parissa ja heidän kauttaan Schartaun sanoma levisi erityisesti Göteborgin hiippakunnassa. Yhä vieläkin schartaulaisuus sävyttää suurta osaa Länsi-Ruotsia. Monet Ruotsin kirkon johtavista henkilöistä 1900-luvun loppupuoliskolla olivat saaneet vaikutteita Schartaun opista, ja hänen ajatuksensa ovat vaikuttaneet erityisesti Lundin yliopistossa toimineiden ja sieltä papiksi valmistuneiden parissa.[1]

Schartaulaisuus on muovaillut hartauselämää ja jopa mentaliteettia sekä kulttuuria Länsi-Ruotsissa.