Henri Tajfel

Henri Tajfel syntyi juutalaisperheeseen Wloclawekissa Puolassa. Toisen maailmansodan alkaessa hän oli kaksikymmenvuotias kemian opiskelija Sorbonnessa. Hänet kutsuttiin Ranskan armeijaan, ja seuraavana vuonna hän jäi saksalaisten vangiksi. Tajfelin juutalainen syntyperä ei kuitenkaan paljastunut, vaan häntä siirreltiin vankileiristä toiseen koko sota-ajan. Vapauduttuaan ja palattuaan kotiin hän totesi lähes kaikkien ystäviensä ja koko perheensä kuolleen. Tämä käännekohta suuntasi Tajfelin elämää kolmella tavalla. Ensinnäkin se herätti hänessä pysyvän kiinnostuksen ennakkoluuloisuutta kohtaan, toiseksi se sai hänet tiedostamaan oman kohtalonsa yhteyden ryhmänsä identiteettiin ja kolmanneksi se opetti sen, että juutalaisten surmaamista ei voi selittää psykologian avulla, vaan on ymmärrettävä kuinka psykologiset prosessit toimivat tietyssä sosiaalisessa ja poliittisessa kontekstissa.

Sodan loppuselvittelyjen aikana Tajfel työskenteli monissa organisaatioissa, muun muassa YK:n pakolaisavun palveluksessa, auttaakseen orpojen ja keskitysleiriltä pelastuneiden elämää uuteen alkuun. Vuonna 1946 hän aloitti psykologian opinnot ja valmistui vuonna 1954 Englannissa parhain arvosanoin.

Tajfelin varhaisin tutkimustyö sosiaalipsykologiassa edusti niin sanottua new lookia ja liittyi havaintojen yliarviointiprosesseihin. Vaikka hänen myöhäisempi ryhmienvälisten suhteiden tutkimuksensa näyttäisi olevan kaukana tästä, oli kaikessa jo kuitenkin kysymys siitä, kuinka sosiaaliset arvot muovaavat kognitiivisia prosesseja – tai oikeastaan, kuinka psykologinen toiminta muovaa laajamittaisia sosiaalisia prosesseja samalla kun se itse on niiden muovattavana. Tajfelin empiiriseen työhön liittyi terävää kritiikkiä reduktionismia kohtaan, ja eräässäkin tyypillisessä lausumassaan hän ilmaisee suuttumuksensa siitä, kuinka psykologit kehittelevät yksinkertaistettuja malleja samalla kun he suhtautuvat "tylsän välinpitämättömästi kaikkeen siihen, mitä ihmisten yhteiskunnasta tiedetään".

Vuonna 1967 Tajfel otti vastaan sosiaalipsykologian professuurin Bristolin yliopistossa, missä hän toimi kuolemaansa asti, vuoteen 1982. Pian Bristoliin saavuttuaan hän toteutti kuuluisat "minimaalisten ryhmien kokeet" paikallisista koulupojista koostuvilla lähes nimellisillä ryhmillä, jotka spontaanisti alkoivat noudattaa ryhmäkuuluvuuden mukaista sisäryhmän suosintaa. Näiden tutkimusten oli määrä edustaa perustasoa, jonka mukaan voitaisiin määritellä kollektiivisen ennakkoluuloisuuden välttämättömät ja riittävät edellytykset. Minimaalisten ryhmien kokeet siis osoittivat, että pelkkä luokittelu voi tuottaa ryhmien välistä erilaistumista. Tulosten perusteella Tajfel kehitti yhdessä John Turnerin kanssa sosiaalisen identiteetin teorian (SIT), joka usein tiivistetään seuraavasti:

Ihmiset määrittelevät itsensä ryhmäjäsenyyksiensä avulla ja saavuttaakseen myönteisen itsemäärittelyn pyrkivät saavuttamaan sisäryhmälleen etua tai paremmuutta vertailun kohteena oleviin ulkoryhmiin nähden.

Tajfelin ajattelua kokoava teos Human groups and social categories ilmestyi 1980-luvun alussa.

• Marja Ahokas: Henri Tajfel avoin.helsinki.fi (Marja Ahokkaalta on hankittu lupa kopioida suoraan tekstiä tähän artikkeliin.)