Henri Poincaré
Jules Henri Poincaré (29. huhtikuuta 1854 Nancy – 17. heinäkuuta 1912 Pariisi)[1] oli ranskalainen matemaatikko, teoreettinen fyysikko ja tieteenfilosofi.[2]
| Henri Poincaré | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 29. huhtikuuta 1854 Nancy, Ranska |
| Kuollut | 17. heinäkuuta 1912 (58 vuotta) Pariisi, Ranska |
| Kansalaisuus |
.svg.png.webp){kind=small} ranskalainen |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot |
École Polytechnique École des Mines |
| Väitöstyön ohjaaja | Charles Hermite |
| Instituutti |
Corps des Mines Caenin yliopisto Pariisin yliopisto (Sorbonne; FT 1879) Bureau des Longitudes |
| Oppilaat |
Louis Bachelier Dimitrie Pompeiu |
| Tutkimusalue | matematiikka ja fysiikka |
| Tunnetut työt |
Poincarén konjektuuri Topologia Erikoinen suhteellisuusteoria |
| Palkinnot |
Royal Astronomical Societyn kultamitali (1900) Matteucci-mitali (1905) |
 Nimikirjoitus |
|
Elämä
Poincaré syntyi Nancyssä vuonna 1854. Hänen vanhempansa olivat Léon Poincaré ja Eugénie Launois. Esikoispojan syntymän aikaan isä oli 26-vuotias ja äiti 24-vuotias.[3] Isä oli Nancyssa yliopiston lääketieteen professori, ja hänen veljensä Antoine Poincarén vanhin poika, siis Henri Poincarén serkku, oli kolmannen tasavallan presidentti ja viidesti Ranskan pääministerinä toiminut Raymond Poincaré.[3] Lucien Poincaré oli myös Poincarén serkku Antoinen kautta.[3]
Poincaré opiskeli École Polytechniquessa aikoen aluksi kaivosinsinööriksi, mutta päätyi ammattimatemaatikoksi. Väitöskirja ilmestyi 1878. Se käsitteli differentiaaliyhtälöiden yleistä teoriaa. Poincarésta tuli Caenin yliopiston matematiikan professori vuonna 1879 ja Pariisin yliopiston matemaattisen fysiikan professori 1886. Ranskan tiedeakatemian esimieheksi Poincaré nimitettiin 1906.
Poincaré on haudattu Pariisiin Montparnassen hautausmaalle.
Tutkimukset
Poincarén tutkimustyö oli laaja-alaista. Hän oli myös topologian uranuurtaja ja lukuteorian edistäjä. Taivaanmekaniikkaan liittyen hän tutki niin sanottua kolmen kappaleen ongelmaa, jopa yleisessä muodossa n:n kappaleen ongelmana, mutta tämän kysymyksen yleinen ratkaisu lienee todistettu mahdottomaksi. Selvennys: kahden kappaleen tapauksessa kummankaan liike-energia ei koskaan tule niin suureksi, että se saavuttaisi pakonopeuden (systeemistä, massakeskipisteestä), kolmen kappaleen tapauksessa näin tapahtuu harvoin ja useamman kappaleen tapauksessa joskus nopeastikin, sillä liikeyhtälöiden ratkaisuun tulee välttämättä kahdessa jälkimmäisessä tapauksessa ääretön.
Poincaré myös kehitti Poincarén otaksuman, jonka todistaminen oli matemaatikoille erityisen vaikeaa koko vuosisadan. Vasta vuonna 2002 Grigori Perelman todisti sen oikeaksi.
Lähteet
- Jules Henri Poincaré
- Boyer, Carl B. & Merzbach, Uta C.: Tieteiden kuningatar – Matematiikan historia, osa II, s. 836–844. "Poincaré", "Matemaattinen fysiikka ja muita sovelluksia", "Topologia", "Muut tutkimukset ja perintö". Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Art House, 1994. ISBN 951-884-158-6.
- O'Connor, J. J. & Robertson, E. F.: Jules Henri Poincaré The MacTutor History of Mathematics archive. Viitattu 9.1.2008. (englanniksi)
Kirjallisuutta
- Bell, Eric T.: Men of Mathematics. Simon & Schuster, 1965. ISBN 0-671-62818-6.
- O'Shea, Donal: Poincarén konjektuuri: Maailmankaikkeuden muotoa etsimässä, s. 131–143. (The Poincaré conjecture: In search of the shape of the universe, 2007.). Suomentanut Pietiläinen, Juha. Helsinki: Terra Cognita, 2012. ISBN 978-952-5697-28-5.
Aiheesta muualla
- Heinzmann, Gerhard & Stump, David: Henri Poincaré The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)