Hendrik Allik

Hendrik Allik työskenteli vuosina 1916-1922 Tallinnassa Baltian Puuvillatehtaassa (vir. Balti Puuvillavabrikus). Hän liittyi vuonna 1917 Venäjän kommunistipuolueeseen ja toimi vuosina 1917-1918 työläisnuorten aikakauslehden Nuori Sosialisti (vir. Noor Sotsialist) toimittajana.[1]

Allik oli 1920-luvun alussa aktiivi poliittinen toimija. Hänet valittiin Viron parlamenttiin, riigikoguun vuoden 1923 vaaleissa kommunistien peitejärjestön "Työlaisten yhteisrintama" listoilta. Kommunistinen lista sai silloin 10 paikkaa 100 riigikogun paikasta. Marraskuussa 1924 Allik tuomittiin useiden muiden kommunistien kanssa n.s. 149 prosessissa elinkautiseen vankeuteen.[2]

Vankeutta kesti aina vuoteen 1938, jolloin presidentti Päts armahti kommunistit. Vapauduttuaan kommunistit organisoituivat maanalaiseksi järjestöksi, jonka sihteerinä toimi Hendrik Allik vuodesta 1938 lähtien.

Neuvostoliiton miehitettyä Viron tasavallan Viron kommunistinen puolue nousi maan alta 4. heinäkuuta 1940 kärjessään Karl Säre ja Johannes Lauristin. Kommunistien vallanottoon kuului liittyminen Neuvostoliittoon, jota varten muodostettu riikivolikogun valtuuskunta kävi 23. heinäkuuta anomassa liittymistä Neuvostoliittoon. Uusi Neuvosto-Viron kansankomissaarien neuvosto esimiehenään Johannes Lauristin muodostettiin 25. elokuuta 1940.[3] Allik valittiin tällöin kaupasta vastaavaksi kansankomissaariksi.[1]

Saksalaisten hyökättyä kesällä 1941 Neuvostoliittoon Allik siirtyi Venäjälle. Alkuvuodesta 1942 kansankomissaarit jatkoivat Venäjällä toimintaansa. Hän siirtyi syyskuussa 1942 puna-armeijaan kuuluvan 8. virolaisen jalkaväkiarmeijakunnan poliittiseksi komissariksi.[4] Heinäkuussa 1943 hänestä tuli Viron kommunistipuolueen keskuskomitean jäsen ja Neuvosto-Viron kansankomissaarien neuvoston esimiehen varamies eli varapääministeri. Hän oli mukana rintamajoukoissa, jotka 3. Baltian rintaman joukkoina etenivät kohti Etelä-Viroa.

Puna-armeijan vallattua Viron syys-lokakuussa 1944 neuvostovalta pystytettiin uudelleen, ja Allik jatkoi Neuvosto-Viron varapääministerinä. Allik avioitui sodan jälkeen vuonna 1945 Olga Lauristinin kanssa, joka toimi samaan aikaan sosiaaliministerinä. Heille syntyi vuonna 1946 poika Jaak – sittemmin Viron kommunistisen puolueen ideologiasihteeri ja Viron uuden itsenäistymisen vaiheessa riigikogun jäsen ja ministeri.[5]

Stalinin valta jatkui vielä 1950-luvun alussa. Neuvostoliiton johtajat Stalin etunenässä olivat olleet tyytymättömiä sodanjälkeisen puoluejohtajan Nikolai Karotammin toimintaan Viron neuvostolaistamisessa. Karotamm erotettiin maaliskuussa 1950.[6] Hendrik Allik kuului Karotammin lähipiiriin, joten hänet tuomittiin 25 vuodeksi vankeuteen. Tuomiohetki oli hieman ristiriitainen, sillä Allik oli saanut vain muutamaa kuukautta aikaisemmin maaliskuussa 1950 Neuvostoliitossa arvostetun Leninin kunniamerkin.[2] Hendrik Allik pääsi käynnistyneen suojasääkauden aikana pois vankeudesta ja sai palata Viroon vuonna 1955.[2][7] Näin Hendrik Allik oli viettänyt elämästään vankeudessa 15 vuotta Virossa ja viisi vuotta Neuvostoliitossa.

Vuodesta 1957 hän toimi ministerineuvoston alaisen valtion suunnittelukomitean apulaisjohtajana ja vuodesta 1961 alkaen hän johti suunnittelukomiteaa aina vuoteen 1973 saakka. Vuosina 1965-1973 hän toimi jälleen varapääministerinä, josta tehtävästä hänet oli erotettu ja vangittu vuonna 1950.[1]

Hendrik Allik toimi Neuvostoliiton Korkeimman neuvoston edustajana vuosina 1966-1970 ja Neuvosto-Viron Korkeimmassa neuvostossa vuosina 1947–1950, 1959–1967 ja 1971–1975.[1]

Hendrik Allik ja puoliso Olga Lauristin viettivät eläkevuosiaan Tallinnassa. He ehtivät kokea Neuvostoliiton perestroikan aikakauden 1980-luvulla. Allik oli virolaisten puolueveteraanien ryhmässä tervehtimässä Mihail Gorbatšovia, joka vieraili Tallinnassa vuonna 1987.