Hemiboreaalinen vyöhyke

Hemiboreaalinen vyöhyke tai yleisemmin lauhkean vyöhykkeen sekametsä on lehtimetsävyöhykkeeseen kuuluva kasvillisuusvyöhyke. Hemiboreaalinen vyöhyke on yleisnimike sekä Pohjois-Amerikan, Aasian ja Euroopan boreaalisen vyöhykkeen eteläpuolella sijaitseville sekametsille. Se edustaa havumetsä- ja lehtimetsävyöhykkeen vaihettumisaluetta.

Hemiboreaalista lehtipuuvoittoista metsää Latviassa. Latviasta löytyy muiden hemiboreaalisten alueiden tapaan myös laajoja reheviä havumetsiä.

Euroopassa hemiboreaalinen vyöhyke rajautuu pohjoisessa eteläboreaaliseen vyöhykkeeseen, ja etelämpänä, lännessä varsinaisen temperaattisen lehtimetsävyöhykkeen pohjoisiin alueisiin, ja idässä puistoaroon, jossa metsät vaihettuvat aroiksi. Pohjois-Amerikassa se rajoittuu pohjoisessa boreaalisiin havumetsiin, etelän temperaattisiin lehtimetsiin ja lännempänä preerioihin, ja idässä Atlanttiin. Aasiassa se rajoittuu pohjoisen havumetsiin, etelän lehtimetsiin, lännempänä steppeihin ja idässä Tyyneenmereen.

Vaikka havupuut, kuten männyt ja kuuset, ovatkin alueella vallitsevia, kasvillisuus on kuitenkin liian rehevää luettavaksi karumpaan taigaan, vaikka se paikoin muistuttaakin kovasti sitä. Hemiboreaalisen vyöhykkeen metsissä on usein taigasta poiketen pensaskerros, ja kenttäkerroksessa lehtolajistoa. Hemiboreaalisen vyöhykkeen kasvukausi on 175–205 vrk, haihtuminen PE 510–560 mm.

Sanana hemiboreaalinen tulee termistä hemi, joka tarkoittaa puolikasta, ja sanasta boreaalinen, joka viittaa pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen, taigaan. Raa'asti suomeksi käännettynä sana tarkoittaisi siis puoliksi havumetsää edustavaa aluetta.

Esiintyminen
Eteläisimmässä Suomessa havumetsät ovat reheviä ja siellä täällä kasvaa jaloja lehtipuita. Hemiboreaalista havumetsää Helsingin keskuspuistossa; huomaa kenttäkerroksen lehtolajisto.

Hemiboreaalisia metsiä, joissa on sekä boreaalisten havumetsien että temperaattisten lehtimetsien piirteitä, esiintyy Euroopassa lähinnä Baltian maissa, Keski-Ruotsissa, Norjan eteläosassa ja paikoittain Suomen etelä- ja lounaisrannikolla, sekä koko Ahvenanmaalla. Vyöhykkeen pohjoisraja määräytyy metsätammen pohjoisrajasta, joka on suunnilleen sama kuin lehtosaarnen pohjoisraja. Pohjois-Amerikassa hemiboreaalisia metsiä esiintyy Suurten järvien tienoilla. Siellä käytetään useammin termiä mixed forest (suom. sekametsä), hemiboreaalisen sijaan.

Hemiboreaalinen vyöhyke ulottuu Suomessa eteläisimpään Lounais-Suomeen, pohjoisraja kulkee linjalla Uusikaupunki-Porvoo. Suomessa hemiboreaali edustaa sen pohjoisimpia alueita, jotka ovat jo hyvin lähellä piirteissään eteläistä taigaa eli eteläboreaalia, ja keskieurooppalaisten lehtimetsien piirteitä esiintyy myös jonkin verran. Ruotsissa sekametsä ulottuu pohjoisessa Gävleen ja Vänern-järven pohjoisosaan. Etelärajansa hemiboreaalinen sekametsä kohtaa Etelä-Ruotsissa, ja esimerkiksi Skånen alue kuuluu jo kokonaisuudessaan temperaattiseen vyöhykkeeseen. Norjassa sekametsää kasvaa vielä Oslon seuduilla ja kapealla Norjan etelärannikon kaistaleella jopa aina 62 leveysasteelle asti. Idässä hemiboreaalisen sekametsän pohjoisraja kulkee Pietarin seuduilla ja Laatokan etelärajalla. Venäjällä on kuitenkin esimerkiksi Valdain ylängöllä boreaalista havumetsää.[1][2]

Hemiboreaalinen vyöhyke kattaa laajoja alueita Suomen eteläpuolella. Hemiboreaalinen vyöhyke päättyykin vasta noin 500 km Suomen eteläpuolella temperaattiseen vyöhykkeeseen, jossa havupuiden sijaan metsiä valloittavat enimmäkseen vain lehtipuut, kuten tammet ja pyökit, sekä muut jalot lehtipuut. Boreaaliset havupuut kasvavat kyllä sielläkin, tosin harvalukuisina relikteinä. Oman ryhmänsä muodostavat temperaattiset havupuut, jotka ovat lehtimetsävyöhykkeen lajeja, vaikka kuuluvatkin havupuihin. Euroopassa tällainen havupuulaji on euroopanmarjakuusi ja Pohjois-Amerikassa kanadanhemlokki. Kiinassa kasvaa myös punapuita ja alkeellisia neidonhiuspuita.

Kasvillisuus

Hemiboreaalisella vyöhykkeellä kasvillisuutta leimaavat havumetsät, joissa kasvillisuus on kuitenkin pohjoisempia havumetsiä selvästi rehevämpää. Lehtokeskuksia on yleisesti joka puolella vyöhykettä. Euroopassa ja Suomessa metsätammi ja euroopanpähkinäpensas kasvavat yleisinä metsää muodostavina puulajeina kaikkialla hemiboreaalisen vyöhykkeen alueella, mutta katoavat äkillisesti lähes kokonaan kasvilajistosta heti vyöhykkeen pohjoispuolella. Merellisillä alueilla myös saarni on yleinen. Lehtipuiden sijaan metsäkuusi on kuitenkin Euroopassa ja Suomessa hemiboreaalisen kasvillisuusvyöhykkeen tyypillisin valtapuulaji, antaen hemiboreaalisille metsille havupuuvaltaisen metsän ilmeen. Myös järeät haavikot ovat tavallisia hemiboreaalisella vyöhykkeellä. Muita hemiboreaalisten metsien tyyppilajeja ovat mustikka, puolukka, kotkansiipi, käenkaali, valkovuokko ja sinivuokko.

Pyökkiä kasvaa hemiboreaalisen vyöhykkeen eteläosissa, kuten Etelä-Ruotsissa. Pyökki kilpailee kuusen kanssa samoista kasvupaikoista. Hemiboreaalinen vyöhyke päättyy etelässä alueelle, jossa pohjoisiin oloihin sopeutunut kuusi ei enää kykene kilpailemaan pyökin kanssa olemassaolosta.

Lähteet
  1. Markku Kanninen, toim. Muuttuva ilmakehä, Ilmasto, luonto ja ihminen, VAPK-kustannus
  2. Eeva-Liisa Hallanaro, Marja Pylvänäinen, Stella From, 2002, Pohjois-Euroopan luonto, kartta sivu 42
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.