Helsingin suurmoskeijahanke

Hanketta vetämään perustettiin 16. joulukuuta 2016 Oasis-säätiö. Säätiön hallituksessa ovat entinen suurlähettiläs Ilari Rantakari, Abdessalam Jardi, Nuoret Muslimit ry:n puheenjohtaja Muttaqi Khan, Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjar ja entinen puheenjohtaja Mohammed Hussein Omer sekä Pia Aiyad.[4] Säätiöön kuuluvat kirkkohallituksen rahoittama Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokus eli entinen Kristillinen kulttuuriliitto, Suomen Muslimiliitto ry ja Suomen Musliminaiset ry. Hanketta tukee Suomi–Bahrain-ystävyysseura. Lisäksi suunnitteluun osallistui Helsingin Diakonissalaitos. Heinäkuussa 2015 tiedotusvälineet uutisoivat kirkkohallituksen roolista suurmoskeijahankkeessa. Uutisointia seuranneina päivinä kirkosta eroaminen eroakirkosta.fi-sivuston kautta kaksinkertaistui.[5][6]

Fokus ry:n puheenjohtaja, entinen suurlähettiläs Ilari Rantakari on myös Suomi–Bahrain-ystävyysseuran perustaja ja puheenjohtaja. Suomen Muslimiliitto -yhdistykseen kuuluu viisi jäsenjärjestöä. Yksi niistä on Suomen Musliminaiset ry. Pia Jardi toimii kummankin yhdistyksen hallituksen jäsenenä. Jardi on myös Suomi–Bahrain-ystävyysseuran perustajajäsen.[7] Helsingin suurmoskeijahankkeen taustalla on myös nähty yhteyksiä Muslimiveljeskuntaan.[8]

Euroopan neuvoston rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio ECRI vaati Suomea koskevassa raportissaan 2013, että Helsingin seudulle rakennetaan maahanmuuttajataustaisille muslimeille "varsinainen moskeija".[9][10] ECRI kannusti Suomen viranomaisia vuoropuheluun maahanmuuttajataustaisten muslimien kanssa moskeijan rakentamiseksi ja suositti, että asia ratkaistaan niin pian kuin mahdollista.[11]

Hankkeen kustannusarvio oli 110–140 miljoonaa euroa, josta suurin osa olisi saatu Persianlahden maista. Varainhankinnan järjestäjäksi ilmaantui Bahrain, joka olisi koordinoinut rahoitusta ja rahoittanut moskeijan imaamien koulutusta. Rahoitus olisi tiettävästi tullut Saudi-Arabiasta ja islamin konservatiivisinta tulkintaa wahhabismia edustavilta arabiliikemiehiltä.[12][13] Joulukuuhun 2017 mennessä Bahrainista oli lähetetty moskeijan suunnitteluun lähes puoli miljoonaa euroa.[1] Helsingin kaupunki katsoi tarvitsevansa apua rahoituksen seuraamiseksi.[2]

Freedom Housen raportin mukaan Bahrainista on tullut yksi Lähi-idän pahimmista sortovaltioista. Sen jälkeen, kun sunnijohtoinen monarkia kukisti väkivaltaisesti demokratiaa ajavan protestiliikkeen vuonna 2011, se on systemaattisesti poistanut poliittisia oikeuksia ja kansalaisvapauksia, hajottanut poliittisen opposition ja iskenyt raa'asti eri mieltä olevaan shiiaväestöön.[14]

Hankkeen tiedottaja Pia Jardi korosti, että vaikka Helsingissä oli kolmisenkymmentä "rukoushuonetta",[15] muslimeilta puuttui "varsinainen moskeija", joita Suomessa oli vain yksi Järvenpäässä.[15] Hän totesi myös, että suurmoskeija olisi sekä sunnien että shiiojen yhteisessä rukouskäytössä. Hän ei uskonut ristiriitoja tulevan.[15] Kyseessä oli sunnimoskeija, minne kuitenkin myös shiiat toivotettiin tervetulleiksi.[16] Myös piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen näki asian niin, että suurmoskeija kokoaisi yhteen erilaisia muslimisuuntauksia.[17]

Jyri Komulainen näki ongelmaksi sen, että Suomessa on vain yksi varsinainen moskeija.[17] Todellisuudessa muslimit kutsuvat moskeijoiksi myös muita rukoushuoneita kuin "varsinaisia moskeijoita".[18] Varsinaisissa moskeijoissa ei saa olla esimerkiksi toimistotiloja tai luokkahuoneita.[19][20] Sen takia myös suurmoskeijahankkeessa monitoimikeskuksella ei ollut yhteistä seinää itse moskeijan kanssa. Toisaalta islaminuskossa ei välttämättä tarvita lainkaan pyhäkkörakennusta, sillä profeetta Muhammedin mukaan "koko maailma on moskeija".[21]

Jyri Komulaisen mukaan suurmoskeija olisi yhteiskunnan kädenojennus, joka auttaisi hillitsemään niitä psykologisia rakenteita, jotka kasvattavat radikalismia. Radikalismin kasvupohjaa ovat syrjäytymisen ja sivuun jäämisen tunteet. Sen sijaan mukaan ottaminen auttaa kotoutumista. Siksi tarvitaan integroivia rakenteita, jotka perustuvat uskonnonvapauteen. Komulainen uskoi myös, että uskonnollisen moninaisuuden näkyminen lisäisi kiinnostusta myös kristinuskoa kohtaan.[17]