Helsingin kantakaupunki

Helsingin kantakaupunki (ruots. Helsingfors innerstad) oli alkujaan alue, joka kuului kaupunkiin ennen 1. tammikuuta 1946 tapahtunutta suurta alueliitosta. Alueliitoksen jälkeen käytettiin myös nimityksiä Kanta-Helsinki ja liitosalue, jotka yhdessä muodostivat Suur-Helsingin. Kantakaupunki eli Kanta-Helsinki tarkoitti kaupunginosia 1–27. Kaupungin hallinnossa käytettiin usein jakoa kantakaupunki – esikaupungit (ruotsiksi stadskärnan – förstäderna). Nimitykset liikekeskusta eli "city" ja ydinkeskusta alkoivat yleistyä 1960-luvulla.

Helsingin kantakaupunki 1900-luvun alussa ennen vuoden 1906 alueliitosta. Korttelikaupungin alue loppuu Taka-Töölön ja Vallilan korkeudelle ja sen ulkopuolella on maaseutua.

Vuosien kuluessa liitosalue-nimityksen käyttö alkoi vähetä ja samalla käsitteen kantakaupunki tarkkarajaisuus hämärtyä. Kantakaupunki-sanan merkitys alkoi riippua siitä, miten kukin puhuja sen ymmärsi. Se alkoi tarkoittaa tarkemmin määrittelemätöntä Helsingin ydinaluetta, esikaupunkien ja lähiöiden vastakohtana. Idässä ja lännessä kantakaupungin rajoina ovat kyllä selvästi suuret merenlahdet ja niitä ylittävät sillat, mutta varsinkin pohjoisraja on käynyt epäselvemmäksi.

Melko usein kantakaupungiksi ymmärretään se alue kaupungista, jota raitiovaunut palvelevat (kantakaupungin ulkopuolella raitiovaunut liikennöivät nykyisin vain Munkkiniemeen). Toinen yleinen käsitys kantakaupungista on ns. kivikaupunki tai korttelikaupunki, eli se alue kaupungista, jossa talot on rakennettu umpikorttelimaisesti, tiiviisti kiinni toisiinsa. Kolmas vaihtoehto on määritellä kantakaupunki siksi alueeksi, johon esikaupunkeihin johtavat moottoritiet päättyvät. Vielä 1960-luvulla kantakaupunkimaisen alueen pohjoisraja kulki jokseenkin selvästi Meilahden, Laakson ja Vallilan rakennettujen alueiden pohjoisreunaa pitkin; tosin myös esimerkiksi Käpylä kuului Helsinkiin jo ennen alueliitosta, mutta leveä rakentamaton vyöhyke erotti sen varsinaisesta kantakaupungista. Myöhemmin on kuitenkin Itä- ja Länsi-Pasila sekä Pikku-Huopalahti rakennettu kantakaupungin välittömiksi jatkeiksi tehden rajan entistä epämääräisemmäksi. Helsingin kantakaupunki on onnistuttu pitämään elävänä moottoriteiden, ostoskeskusten, yhdyskuntarakenteen hajautumisen, autoistumisen ja elämäntavoissa tapahtuneiden muutosten puristuksessa. Helsingin kaupunki aikoo myös jatkaa elävöittämistyötä houkuttelemalla kantakaupungille tapahtumia ja tekemällä keskustasta miellyttävän alueen oleskella, tehdä ostoksia ja töitä.

Jo 1950-luvulla Suomenlinna (kaupunginosa numero 52) alettiin tilastoissa liittää kantakaupunkiin, jonne sen sijaintinsa vuoksi katsottiin kuuluvan. Monissa yhteyksissä myös Lauttasaaren (numero 31) katsottiin sopivan kantakaupungin yhteyteen.

Helsingin eteläisessä suurpiirissä oli vuoden 2014 alussa asukkaita 106 201.[1]

Helsingin niemen asukasluku oli vuonna 1967 noin 300 000, siitä se on vähentynyt puoleen eli 170 000 asukkaaseen vuoteen 2006 mennessä. Pudotus johtuu asuntojen muuttumisesta toimistokäyttöön ja siitä, että 1960-luvulla asui vielä paljon lapsiperheitä keskustan yksiöissä ja kaksioissa, mutta tämän jälkeen osa heistä muutti muualle pääkaupunkiseudulle tilavampiin asuntoihin. Nykyään myös asunnot ovat vähemmän tehokkaassa käytössä kuin ennen, sillä kun ennen esimerkiksi kalliolaisessa yksiössä asui neljä ihmistä, nykyään jopa kaksiossa saattaa asua ainoastaan yksi ihminen. Toisaalta toimistoja on alettu 2000-luvun puolessa välissä taas muuttaa asunnoiksi, etenkin hieman kauempana ydinkeskustasta.