Helsingin työväenjärjestöjen eduskunta

Maaliskuun alussa 1917 Venäjällä käynnistyneen helmikuun vallankumouksen myötä alkaneet levottomuudet levisivät nopeasti myös Suomen suuriruhtinaskuntaan. Kun keisari Nikolai II syrjäytettiin valtaistuimelta 16. maaliskuuta, Suomeen sijoitettu venäläinen sotaväki liittyi kumoukseen ja samalla myös tavalliset suomalaiset lähtevät kaduille. Kenraalikuvernööri Franz Albert Seyn ja muut korkeat venäläisvirkamiehet pidätettiin ja tsaarin valtakoneisto hajotettiin. Tämä tarkoitti myös valtiollisena poliisina toimineiden santarmien erottamista ja järjestyksenvalvonnan siirtymistä venäläiselle sotaväelle.[2]

Lauantaina 17. maaliskuuta Työmies-lehdessä julkaistiin pääkaupungin työläisille osoitettu vetoomus yleisen järjestyksen säilyttämisestä. Samana iltana Suomen Ammattijärjestön helsinkiläisten ammattiosastojen puheenjohtajat kutsuivat koolle Helsingin työväen yleisen kokouksen, joka järjestettiin seuraavana aamuna Helsingin työväentalon pihamaalla. Kokouksessa tehtiin päätös Helsingin työväenjärjestöjen eduskunnan ja Työväen järjestyskomitean perustamisesta.[2] Työväen eduskunnan puheenjohtajaksi valittiin jo vuoden 1905 suurlakon aikana Helsingin työväen edustajiston puheenjohtajana toiminut Jussi Tuominen.[3]

Työväen eduskunnan tarkoituksena oli toimia kaikkien työväenjärjestöjen yhteisenä elimenä, jonka tärkeimmäksi tehtäväksi tuli kaupunginhallinnon kansanvaltaistaminen. Vaikka yleinen ja yhtäläinen äänioikeus oli Suomessa tullut voimaan valtiollisissa vaaleissa jo 1906, oli kunnallisvaalien äänioikeus edelleen sidottu henkilön varallisuuteen. Vaaleissa käytössä ollut äänimäärä oli sitä suurempi, mitä enemmän henkilö maksoi kunnallisveroa. Tämän vuoksi esimerkiksi Helsingin kaupunginvaltuustossa ei keväällä 1917 ollut yhtään työläisten edustajaa, vaikka he muodostivat enemmistön kaupungin asukkaista. Kaupunginvaltuustoon ei myöskään kuulunut yhtään naista.[2][4]

Työväen järjestyskomiteasta puolestaan tuli poliisin korvannut elin, jolle venäläinen sotaväki luovutti järjestyksenpidon 20. maaliskuuta. Helsingin työväenjärjestöt saivat nimetä komiteaan yhden järjestysmiehen jokaista 25:tä jäsentään kohti. Kun kaupungin porvaristo huolestui järjestysvallan siirtymisestä työväestön käsiin, teki sosialidemokraattinen kunnallistoimikunta ehdotuksen porvariston ja työväestön yhteisen kunnallisen järjestystoimikunnan perustamisesta. Uuteen toimikuntaan nimettiin kahdeksan työväenjärjestöjen ja kolme kaupunginvaltuuston edustajaa. Samalla Helsingin poliisilaitoksen 600-henkinen miehistö irtisanottiin myös virallisesti ja tilalle perustettiin kunnallinen miliisi, jonka päälliköksi tuli Sosialidemokraattisen nuorisoliiton sihteerinä toiminut metallimies Kustaa Rovio. Kansanmiliisin rinnalla jatkoivat edelleen toimintaansa myös työväenjärjestöjen omat järjestysmiehet, joiden tehtävänä oli joukkokokousten ja mielenosoitusten valvonta sekä työväen toimintaoikeuksien yleinen turvaaminen.[2]

Sisällissodan sytyttyä 26.–27. tammikuuta 1918, tehtiin punaisten haltuun jääneessä Helsingissä 30. tammikuuta päätös, jolla työväenjärjestöjen eduskunta otti kaupunginvaltuuston tehtävät. Sen avustavana elimenä päätösten valmistelussa ja täytäntöönpanossa toimi Helsingin työväen toimeenpaneva komitea. Kun valta oli siirtyyt työväenjärjestöjen eduskunnalle, entiset toimielimet syrjäytettiin sitä mukaa kuin se katsottiin välttämättömäksi. Ensimmäisenä työväenjärjestöjen eduskunta otti haltuunsa kaupungin rahatoimikamarin ja seuraavaksi teknilliset laitokset ja yleisten töiden laitoksen. Toimenpiteet kuitenkin johtivat valkoisia kannattaneiden virka- ja luottamusmiesten lakkoon, jolloin töitä hoidettiin yleensä vain siinä määrin kuin se oli heidän omien etujensa mukaista.[4] Helsingin kaupunginjohtajan tehtäviä hoiti tuolloin käytännössä Työväenjärjestöjen eduskunnan puheenjohtaja Jussi Tuominen.[5] Suomen kansanvaltuuskunnan toimeenpanovaltaa valvomaan asetettuun Työväen pääneuvostoon työväenjärjestöjen eduskunta sai viisi paikkaa, joista yhdestä se myöhemmin luopui.[6]

18. maaliskuuta Työväenjärjestöjen eduskunta hyväksyi Helsingin kaupungin väliaikaisen kunnallishallintojärjestyssäännön. Siinä määriteltiin muun muassa uuden kaupunginvaltuuston tehtävät ja kokoonpano sekä asettiin kaupungin hallinnon keskuselimeksi ja ylimmäksi valvojaksi viisihenkinen hallintolautakunta.[7] Kuusi päivää myöhemmin työväenjärjestöjen eduskunta valitsi 60-henkisen väliaikaisen kaupunginvaltuuston, jonka johtoon tuli niin ikään Jussi Tuominen. Sen muita jäseniä olivat muun muassa Aura Kiiskinen, Vilho Lehokas, Jussi Lehtinen, Olga Manner, Olga Lagerstam, Hilja Pärssinen, Ida Aalle-Teljo, Otto Vilmi, Fiina Pietikäinen, Matti Väisänen, Sandra Lehtinen, Mimmi Kanervo, Emil Peltonen, Olavi Puro, J. T. Viitasaari ja Otto Vilmi.[8]

Punaisen kunnallishallinnon aika päättyi, kun Hangossa 3. huhtikuuta maihinnousseet Saksan Itämeren-divisioonan joukot aloittivat etemisensä kohti Helsinkiä ja punaisten johto pakeni Viipuriin 8. huhtikuuta. Lopullisesti valta Helsingissä vaihtui 12.–13. huhtikuuta käydyn Helsingin taistelun päätyttyä punaisten antautumiseen. Tämän jälkeen Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontui ensimmäisen kerran 16. huhtikuuta, mutta saksalainen sotilashallinto jatkui kaupungissa aina toukokuun 17. päivään saakka, kunnes kaupunginkomendatuuri siirsi tehtävänsä suomalaisille sotilasviranomaisille.[4]