Helsingin Roihu
Roihu on vuonna 1957 perustettu itähelsinkiläinen pesäpallon erikoisseura. Roihun naisten edustusjoukkue nousi kaudelle 2013 maan korkeimmalle sarjatasolle Superpesikseen. Ennen kautta 2013 Roihu pelasi pääsarjassa aiemmin 1990-luvun lopulla. Kotiottelunsa Roihu pelaa Roihuvoressa sijaitsevalla Roihuvuoren pesäpallokentällä.
Roihu | |
---|---|
![]() |
|
Koko nimi | Roihu |
Perustettu | 1957 |
Entiset nimet |
Roihuvuoren Roihu 1957- |
Kaupunki | Helsinki |
Kenttä | Roihuvuoren pesäpallokenttä |
Miesten sarjataso | Aluesarja |
Naisten sarjataso | Superpesis |
Värit | |
![]() |
|
Puheenjohtaja | Minna Koivisto |
Naisten pelinjohtaja | Toni Ojala |
Omistaja | Roihu ry |
Historia
Seuran perustaminen
Helsinkiläinen Roihu ry on perustettu vuonna 1957. Parhaiten Roihu on tunnettu pesäpallosta, sillä 1990-luvulla naisten joukkue pelasi Suomen pääsarjassa, Superpesiksessä. Pudottuaan sarjasta Roihun toiminta haki vauhtia alemmista sarjoista palaten huipun tuntumaan menestyksellään Ykköspesiksessä. Kaudella 2009 Roihu sijoittui lohkossaan kuudenneksi ja seuraavalla kaudella jo neljänneksi.[1]
Paluu Superpesikseen
Kaudella 2012 naisten Ykköspesiksessä siirryttiin lohkottomaan sarjajärjestelmään. Roihun sijoitus oli kauden päätteeksi neljäs. Sarjapaikka Superpesikseen tuli kuitenkin auki kun Petojussit ja Ylihärmän Pesis-Junkkarit luopuivat Superpesis-paikoistaan. Hakemuksen myötä Roihu sai paikan pääsarjasta kaudelle 2013.[2] Roihu pelasi kaudet 2013 ja 2014 Superpeisksessä, kunnes putosi Ykköspesikseen. Roihu teki paluun Superpesikseen kaudeksi 2021.[3]
Joukkueet
Naisten Superpesis-joukkue 2021
Roihuttaret kokoonpano | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Pelaajat | Valmennusjohto | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Päivitetty 27. syyskuuta 2021 |
Junioritoiminta
Roihulla on aktiivista junioritoimintaa aina F-junioreista B-junioreihin. B-tytöissä Roihu sijoittui kauden 2012 päätteeksi neljänneksi pelaten pronssiottelussa Lapuan Virkiää vastaan.[4]
Pesäpallon junioreiden SM-mitalit | ||||
---|---|---|---|---|
Joukkue | Mitalit | Vuodet | Yhteensä | |
B-tytöt | ||||
![]() | 1985 | 1 | ||
C-tytöt | ||||
![]() | 1975 | 1 | ||
![]() | 1984 | 1 | ||
D-tytöt | ||||
![]() | 1973 | 1 | ||
Yhteensä: | 4 |
Palkinnot ja huomionosoitukset
Palkitut
Etenijäkuningatar:[5]
|
Lyöjäkuningatar:[6]
|
Kärkilyöntikuningatar:[7]
|
Vuoden jokeri:[8]
|
Vuoden lukkari:[9]
|
Vuoden pesäpalloilija:[10]
|
Vuoden pelinjohtaja:[11]
|
Naisten Itä-Länsi-valinnat
|
|
Lähteet
- http://www.roihu.fi/seuran_esittely/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- http://www.pesis.fi/?x21605=4094113
- Itä-Helsingissä pelataan ensi kesänä Superpesistä, mutta kenttä on kuin pommin jäljiltä – apulaispormestari lupailee kunnostusrahoja, mutta neuvottelut ovat kesken Yle.fi. 10.10.2020. Viitattu 6.8.2021.
- http://www.roihu.fi/?x103997=198742
- Parhaat etenijät kausittain Suomen Pesäpalloliitto ry. Arkistoitu 17.8.2018. Viitattu 26.3.2018.
- Parhaat lyöjät kausittain Suomen Pesäpalloliitto ry. Arkistoitu 31.12.2017. Viitattu 30.3.2018.
- Parhaat kärkilyöjät kausittain Suomen Pesäpalloliitto ry. Arkistoitu 17.8.2018. Viitattu 30.3.2018.
- Vuoden jokerit Suomen Pesäpalloliitto ry. Arkistoitu 5.4.2018. Viitattu 30.3.2018.
- Vuoden lukkarit Suomen Pesäpalloliitto ry. Arkistoitu 5.4.2018. Viitattu 30.3.2018.
- Vuoden pesäpalloilijat pesis.fi. Arkistoitu 5.4.2018. Viitattu 30.3.2018.
- Vuoden pelinjohtaja pesis.fi. Arkistoitu 3.7.2018. Viitattu 31.3.2018.
- Itä-Länsi-pelaajat joukkueittain, naiset Rasilainen, Matti. Viitattu 12.1.2018.