HIFK

Vuoden 1930 jalkapallon mestarijoukkue.

Jääpallon loppuottelu Helsingin IFK (oikealla) ja Ylä-Vuoksen Palloseura Ensosta (vasemmalla) ryhmittyneinä ennen loppuottelun alkua 12. helmikuuta 1939 Helsingin Pallokentän jäällä.

Ruotsissa syntyi vuonna 1895 aate Idrottsföreningen Kamraterna -järjestön perustamisesta. IFK-liike sai alkunsa Kamraten-lehden ilmoituksesta, jossa kehotettiin nuoria perustamaan tyttöjen ja poikien urheiluseuroja. Koulupoika Louis Zetterstenin aatteen mukaan IFK-liikkeen seuroissa oli tarkoitus harrastaa kaikkia talvi- ja kesäurheilulajeja. Aate levisi Suomessa ensin Viipuriin, missä perustettiin Viipurin IFK vuonna 1896.[2] Seuraavana vuonna ruotsinkielisen lyseon oppilaat perustivat Oulussa Oulun IFK:n. Myöhemmin samana vuonna myös Helsingissä ryhdyttiin toimeen IFK:n osaston perustamiseksi. Hanketta veivät eteenpäin Helsingin ruotsinkielisen reaalilyseon oppilaat. 15-vuotias Georges Doubitsky otti yhteyttä Ruotsiin, jossa hyväksyttiin IFK:n Helsingin osaston perustaminen.[11]

HIFK:ssa harrastettiin seuran alkuvuosina lähinnä yleisurheilua, uintia, hiihtoa, pikaluistelua, painia, melontaa ja voimistelua. Eri lajijaostoja ei ollut, sillä kaikki harrastivat kaikkea.[8] Vuonna 1907 aloitettiin jalkapallo ja jääpallo.[11][8]

Sekä jääpallossa että jalkapallossa aloitettiin kilpailut Suomen mestaruudesta vuonna 1908. HIFK osallistui talvella jääpallon SM-kilpailuun ja myöhemmin kesällä pelattuun jalkapallon SM-kilpailuun.[12][13] Jääpallossa HIFK sijoittui ensimmäisessä SM-kilpailussa hopealle. Ensimmäisen Suomen mestaruutensa se voitti 1910, ja se saavutti saman tien neljä perättäistä mestaruutta 1910–1913.[11] HIFK:n jalkapalloilijat saavuttivat ensimmäisen SM-mitalin, hopean, vuonna 1909.[8] HIFK saavutti näkyvyyttä myös vuoden 1912 Tukholman olympialaisissa, jossa Suomen jalkapallomaajoukkue pelasi HIFK:n punaisissa paidoissa. HIFK:n pelaajia joukkueessa oli kuusi. Suomi sijoittui olympiaturnauksessa neljänneksi, mikä on Suomen maajoukkueen paras sijoitus arvoturnauksissa.[8]

Vuonna 1914 HIFK hankki itselleen maa-alueen Töölöstä ja perusti paikalle urheilukentän. Hankkeen taustalla oli urheiluvaikuttaja Erik von Frenckell. Nykyisin paikalla sijaitsee Töölön pallokenttä.[8] von Frenckell oli suunnitellut kenttää alun perin maahockeyn pelaamista varten, mihin hän oli tutustunut opiskeluaikanaan Saksassa.[14] Maahockey ei saanut Suomessa suurta suosiota ja kentästä muodostui HIFK:n jalkapalloilijoiden ja jääpalloilijoiden kotikenttä.[15][14][13] von Frenckell nousi seuran varapuheenjohtajaksi vuonna 1915 ja esitti joitain hallinnollisia muutoksia. Seuraan perustettiin erillinen nuoriso-osasto sekä omat lajijaostot.[14]

Jääpalloilijat ja jalkapalloilijat pelasivat aluksi valkoisissa paidoissa ja sinisissä housuissa.Paidan rintamuksessa oli nelisakarainen sininen tähti. Housujen ja tähden väri vaihtui pian punaiseksi, mutta pian paidan väri muotoutui punaiseksi ja tähti muuttui valkoiseksi. Housujen väriksi valikoitui musta. Jääpalloilijoilla oli lisäksi päässä keltapunainen lakki.[8][11] Punainen väri viittaa ruotsin- ja suomenkielisten väliseen kielitaisteluun 1900-luvun alussa. Fennomaanit käyttivät tunnuksissaan sinistä väriä, joten se ei ruotsinkieliselle seuralle sopinut.[3]

Yleisurheilussa HIFK voitti Kalevan maljan ensimmäistä kertaa vuoden 1918 Kalevan kisoissa. Yleisurheilusta muodostui HIFK:n menestyslaji seuraavina vuosina, se voitti Kalevan maljan uudestaan seuraavana vuonna ja neljästi perättäin vuosina 1921-1924. Kirkkaimpana yleisurheilutähtenä HIFK:llä oli Erkka Wilén.[8]

Aikakautta varjosti Suomen sisällissota. HIFK perusti Walter Hornin ja Bertel Pauligin johdolla suojeluskunnan joukko-osaston, joka toimi Helsingin suojeluskuntapiirin alaisuudessa. HIFK:n komppanialla oli oma joukko-osastolippu, jossa Suomen lipun keskellä oli Helsingin IFK:n vaakuna. IFK:n suojeluskunnan sisällissodan aikaisista toimista muistetaan jäänmurtaja Volynetšin kaappaus Harmajan ulkopuolella 119 venäläiseltä. Sodan jälkeen HIFK:n komppania toimi lähinnä Helsingin alueella vartiointitehtävissä. Kaikkiaan sisällissodassa kuoli kahdeksan HIFK:n jäsentä, heidän joukossaan Bertel Paulig.[16]

1920-luvulla HIFK sai menestystä yleisurheilun lisäksi keilailussa, joka oli kasvanut yhdeksi suurimmista seuran jaostoista. HIFK:n keilaajat Gunnar Sund ja Lauri Virtanen saavuttivat MM-kultaa parikeilailussa vuonna 1926.[8] Historiansa ensimmäisen jääkiekko-ottelun HIFK pelasi vuonna 1928 Helsingin Palloseuraa vastaan. Seuraavana vuonna 1929 HIFK oli mukana perustamassa Suomen jääkiekkoliittoa.[8] HIFK osallistui kahteen ensimmäiseen jääkiekon SM-kilpailuun vuosina 1928 ja 1929,mutta vuoden 1929 jälkeen HIFK:n kiekkotoiminta loppui 18 vuodeksi.[17]

1920-luvun loppupuolella seuran jalkapalloilijat sijoittuivat SM-hopealle vuosina 1928 ja 1929, mikä ennakoi tulevan vuosikymmenen menestystä. 1930-luvulla HIFK oli sekä jalkapallossa että jääpallossa yksi maan menestyksekkäimpiä seuroja. Vuonna 1930 seura saavutti ensimmäisen SM-kullan. Seuraavat jalkapallon Suomen mestaruudet HIFK saavutti vuosina 1931, 1936 ja 1937. Myös jääpallossa HIFK palasi mestariksi pitkän kuivan kauden jälkeen vuonna 1934 ja uudestaan vuosina 1935, 1938 ja 1939. Vuonna 1938 HIFK sai kotiareenakseen juuri valmistuneen Olympiastadionin.[8]

Vuonna 1939 alkanut sota keskeytti urheilutoiminnan. Välirauhan aikana kilpailuja saatettiin jatkaa ja vuoden 1941 jääpallon SM-sarjassa HIFK voitti mestaruuden. Jatkosota keskeytti urheilutoiminnan jälleen kesällä 1941, mutta vuosina 1943 ja 1944 jääpallon SM-sarja saatettiin pelata sodan ollessa asemasotavaiheessa. HIFK saavutti sotasarjoissa SM-kullan ja hopean[18] Sotavuosina perustettiin HIFK:n käsipallon lajijaosto vuonna 1943 ja Tennispalatsista muodostui käsipalloilijoiden kotikenttä. HIFK osallistui ensimmäiseen käsipallon SM-sarjaan vuonna 1944.[8] Jatkosota päättyi vuonna 1944. Talvi- ja jatkosodissa kaatuneita HIFK:n jäseniä olivat muun muassa käsipallon seuraan tuonut Eirik Rostén, kolme jalkapallomestaruutta voittanut Holger Salin, sekä neljä mestaruutta jalkapallossa ja kolme jääpallossa voittanut Jarl Malmgren.[8]

Sodan jälkeisinä vuosina HIFK saavutti käsipallossa ensimmäisen SM-kultansa 1945. Seuraavana vuonna mestaruuden voittivat käsipallossa HIFK:n naiset.[8] Jalkapallossa ja jääpallossa HIFK alkoi ajautua vaikeuksiin 1940-luvun lopulla. Jalkapallossa HIFK saavutti mestaruuden vielä vuonna 1947 ja jääpallossa se saavutti mitalisijat vielä 1946 ja 1947.[8][19] Jalkapallossa HIFK putosi mestaruussarjasta 1949,[8] ja vuonna 1953 jääpalloilijat kokivat saman kohtalon.[8][19] Seuran menestyksestä 1950-luvun taitteessa huolehtivat käsipalloilijat ja yleisurheilijat. Samalla aikakaudella alkoi myös HIFK:n jääkiekkojaoston nousu. HIFK nousi jääkiekon mestaruussarjaan vuonna 1949.[8]

Jääkiekossa HIFK:n mestaruussarjataipaleen alkuaikojen huippupelaajiin kuului Christian Rapp, joka oli vakiokasvo myös Suomen maajoukkueessa. Aikakauden kaikkien lajien erikoismiehistä mainittavin on Ossi Mildh, joka pelasi HIFK:ssä käsipalloa ja jääkiekkoa ja edusti suomea yleisurheilussa kaksissa olympialaissa. HIFK:n jääkiekkoilijat saavuttivat ensimmäisen mitalisijan, pronssin, vuonna 1955. Suurempaa menestystä ei vielä tullut, seuraavana vuonna 1956 jääkiekkoilijat putosivat sarjasta.[8]

1960-luvun vaihteessa HIFK:n menestystä pitivät yllä jalkapallo- ja käsipallojaostot mestaruuksillaan. Jääpallossa HIFK palasi ylimmälle sarjatasolle 1963, mistä lähtien se on pelannut yhtäjaksoisesti korkeimmalla sarjatasolla. Jääkiekkoilijatkin nousivat SM-sarjaan 1964, mutta putosivat parin vuoden päästä takaisin. HIFK:n jääkiekon nousukausi alkoi Suomensarjasta 1967, jolloin seura nousi SM-sarjaan voitettuaan uusintaottelussa noususta Töölön Vesan.[8] Kaudelle 1968–1969 HIFK värväsi riveihinsä Carl Brewerin. Brewerillä vahvistunueella HIFK:llä oli riveissään myös useita nuoria tulevia huippupelaajia, jotka saivat Brewerin johdolla itsestään irti kaiken mahdollisen potentiaalinsa. HIFK onnistui saavuttamaan ensimmäisen jääkiekon Suomen mestaruutensa Brewerin johdolla 1969. Myös yleisö löysi otteluihin ja kotiotteluissa oli paikan päällä yli 10 000 katsojaa.[20] Joukkueen runko pysyi hyvin kasassa seuraavina vuosina ja HIFK uusi mestaruutensa seuraavana kautena 1970 ja se oli mitaleilla 7 kertaa perättäin, myös vuonna 1974 seura voitti mestaruuden.[20][8] 1970-luvun menestyksen myötä HIFK:n jääkiekkojaosto alkoi nousta HIFK:n lippulaivaksi. Vuonna 1976 jääkiekkojaosto eriytettiin omaksi organisaatiokseen.[8]

Suomen kieli tuli mukaan seuraan 1970-luvulla, kun HIFK muuttui virallisesti kaksikieliseksi. Ruotsin kieli oli seurassa kuitenkin tärkeä. Vahvasti perinteisessä ja identiteetistään kiinni pitäneessä seurassa suomen kielen käyttöä on yritetty kieltää ja jarruttaa myös tämän jälkeen.[3]

Vuonna 1977 HIFK voitti ensimmäisen mestaruutensa uudessa lajissa, kaukalopallossa.[8] Vuonna 1977 avattiin Suomen ensimmäinen iso tekojäärata Oulunkylään. Velodromilta uudelle kotikentälle muuttaneet HIFK:n jääpalloilijoiden harjoitusolosuhteet kohenivat, ja HIFK palasi mestariksi vuonna 1978. Edellinen mestaruus oli tullut sotavuonna 1944.[21] Vuosikymmenen traagisin tapaus oli Kalevi Pirkolan tapaturmainen menehtyminen, hänen kaaduttuaan ennen tapaninpäivän ottelua 1971.[8]

HIFK:n jalkapallo taas vajosi samaan aikaan yhä syvemmälle, vuonna 1972 HIFK putosi mestaruussarjasta ja 1979 seura valahti jo 4.divisioonaan. Käsipallossa HIFK voitti 1970-luvun alussa kolme perättäistä mestaruutta, mutta sen jälkeen mestaruuksia ei ole tullut, HIFK:n viimeisin miesten käsipallon SM-kulta on vuodelta 1974.[8] 1980-luvulla kultamitaleita toivat jääurheilijat; jääkiekossa 1980 ja 1983 ja jääpallossa 1987 ja 1988, joista jälkimmäinen uudella kotikentällä Brahen kentällä.

Vuonna 1994 HIFK:n kaikki lajijaostot eriytettiin omiksi yhdistyksikseen. Uutena lajina HIFK:n lajivalikoimaan lisättiin salibandy. HIFK voitti ensimmäisen ja ainoan salibandyn Suomen mestaruutensa vuonna 2000. Seuraavana kautena HIFK voitti ensimmäisenä suomalaisseurana salibandyn Champions Cupin. Myös naisten salibandyssa HIFK voitti Suomen mestaruuden vuosina 2001 ja 2002.[8] Vuoden 2000 kesäolympialaisissa HIFK sai myös näkyvyyttä, kun Tommi Hartonen juoksi kisojen 200 metrin juoksussa välieriin.[8]

Vuosituhannen lopulla HIFK palasi kultakantaan jääkiekossa ja jääpallossa vuonna 1998. Jäälajien tuplamestaruus oli HIFK:lle ensimmäinen laatuaan. Temppu uusittiin vuonna 2011, jolloin mestaruus tuli jälleen molemmissa lajeissa. Vuosituhannen alussa HIFK:n menestynein joukkue oli naisten käsipallojoukkue viidellä perättäisellä mestaruudellaan.[8] Jääpallossa HIFK voitti kautta aikain 17. mestaruutensa vuonna 2013, mikä nosti HIFK:n eniten jääpallon Suomen mestaruuksia voittaneeksi seuraksi.[8]

HIFK:n pitkään odotettu uusi nousu jalkapallokentillä tyrehtyi ei-urheilullisten seikkojen vuoksi vuonna 2003, kun Ykkösen tasolla pelannut seura joutui luopumaan sarjapaikastaan ja hakemaan uutta nousua Nelosesta. Ykkösen tasolla HIFK nähtiin seuraavan kerran vuonna 2011, mutta putoaminen kakkoseen oli edessä seuraavana kautena. Sensaatiomaisen nousun HIFK aloitti heti seuraavana vuonna, se nousi takaisin Ykköseen vuonna 2013 ja heti perään seura järjesti jymy-yllätyksen voittamalla Ykkösen vuonna 2014 ja nousemalla suoraan Veikkausliigaan. Taukoa SM-sarjatason jalkapallosta oli HIFK:llä ollut 42 vuotta. Myös yleisö löysi jälleen katsomoihin ja kauden 2015 avausottelua HJK:ta vastaan seurasi yli 10 000 katsojaa. Stadin derbyt HJK:ta vastaan herätettiin jälleen henkiin.[8]

HIFK on perustamisestaan lähtien pyrkinyt vaikuttamaan suosituimmissa ja harrastetuimmissa urheilulajeissa. Urheiluseurojen logiikka on kääntynyt päälaelleen 1900-luvun alkupuoliskon jälkeen, ja vain harvat urheiluseurat ovat enää aidosti monilajiseuroja. HIFK:n alkuaikojen merkittävin paikallisvastustaja oli Kronohagens IF. Kiffen tarjosi HIFK:lle tiukan paikallisvastuksen kaikissa sen harrastamissa merkittävissä lajeissa; jalkapallossa, jääpallossa, käsipallossa, jääkiekossa ja yleisurheilussa. HIFK profiloitui keski- ja yläluokan joukkueeksi, kun taas Kiffen suuntautui enemmän työväestön suuntaan ja se otti mukaan enemmän suomenkielisiä. Kiffen oli toinen Helsingin ruotsinkielisistä seuroista, ja HIFK:n ja Kiffenin välisiä otteluita kutsuttiin termillä klassikern. Kiffen on voittanut jääkiekossa kolme suomen mestaruutta ja jalkapallossa neljä. Jääkiekossa ja jääpallossa Kiffenillä ei ole enää toimintaa. 1900-luvun alkupuoliskolla muita HIFK:n paikalliskilpailijoita useassa lajissa olivat Arsenal, Unitas, Kullervo, Makkabi, Helsingin Palloseura ja Polyteknikkojen Urheiluseura. Näistä HPS oli merkittävä tekijä etenkin jalkapallossa, mutta seurassa harrastettiin myös jääpalloa, jääkiekkoa, käsipalloa ja koripalloa.[27]

HIFK:n jalkapalloilijat aloittivat pitkän alasarjakierroksensa 1970-luvulla, jolloin paikallisvastustajista merkittävimmät olivat Vuosaaren Viikingit, Ponnistus, Käpylän Pallo ja IF Gnistan.[8] Sittemmin HIFK:n päävastustajaksi on profiloitunut Helsingin jalkapalloklubi. Ennen HJK:n erikoistumista jalkapalloon, se HIFK:lle haastajan jääpallossa, jääkiekossa ja jalkapallossa.[27][28] HIFK palasi jalkapallossa maan pääsarjaan vuonna 2014, ja HJK:ta vastaan pelattava stadin derby on yksi kauden eniten yleisöä houkuttelevia otteluita.[13]

Jääpallossa Kiffen ja HJK putosivat maan huipulta 1950-luvulla ja alkoivat erikoistua muihin lajeihin.[29][30] 1950- ja 1960-luvulla HIFK:lle tarjosi paikallisvastustajan Käpylän Urheilu-Veikot, joka nousi paitsi Helsingin, myös Suomen ykkösseuraksi.[31] KUV:n pudottua sarjasta 1968 HIFK jäi hetkeksi ainoaksi Helsingin pääsarjaseuraksi.[32] Botnian perustaminen vuonna 1969 ja sen nousu pääsarjaan 1970-luvulla toi HIFK:lle taas paikallisvastustajan SM-sarjatasolle.[33] Botnia on noussut jääpallossa HIFK:n rinnalle ja toisinaan ohikin.[27] Paikallisvastustajan HIFK:lle tarjosi myös 1990-luvun lopulla jääpallon Bandyliigassa piipahtanut Kulosaaren Vesta.[34]

Käsipallossa HIFK on saavuttanut menestystä etenkin naisissa, mutta miesten puolella kaupungin menestynein seura on Dicken. Lauttasaarelainen Dicken on myös harrastajamäärältään Helsingin suurin käsipalloseura. Käsipallon SM-sarjan alkuaikoina HIFK:n ja Dickenin kanssa kaupungin herruudesta taistelivat myös Katajanokan Haukat, Arsenal, sekä nyt jo lakkautettu Union. 1960-luvulla käsipalloa Helsingissä hallitsi Sparta.[27]

Jääkiekossa HIFK:n pääpaikallisvastustaja on vuosien saatossa vaihdellut. Lajin alkuaikoina 1920-luvulta 1940-luvulle KIF oli Helsingin ykkösjoukkue jääkiekossa, mutta tuohon aikaan HIFK keskittyi jääpalloon. Vasta kun jääkiekko alkoi lajina kerätä kiinnostusta 1950-luvulta lähtien, alkoi myös HIFK panostaa lajiin. Myös jääkiekossa HIFK:n päävastustajaksi muodostui 1950-luvulta lähtien HJK. Koviksi paikallisvastustajiksi nousivat myös Karhu-Kissat, sekä myöhemmin Jokereiksi muuttunut Töölön Vesa. HIFK:n ja Vesan välisistä otteluista muistetaan edelleen seurojen välinen uusintaottelu vuodelta 1967, jossa ratkaistiin nousija mestaruussarjaan. Jääkiekko nousi nopeasti kansan suosioon Helsingissä ja myös menestystä alkoi tulla. Kausi 1971–1972 on viimeisin, jolloin mestaruussarjassa pelasi neljä helsinkiläisjoukkuetta.[35]

Kausi 1971–1972 oli myös merkittävä Helsingin sisäisen herruuden kannalta, kun seurat kilpailivat oman kotikaupunkinsa kannattajien suosiosta. HIFK saavutti vuonna 1972 pronssia, HJK vei kaupungin herruuden hopeasijallaan. Katsomossa erot kannattajakuntien välillä olivat muotoutuneet melko selviksi.[35] Suurimmat yleisömäärät keräsi HIFK. Sen otteluita seurasi paikan päällä 106 000, katsojaa kun HJK:n otteluita seurasi 88 000. Jokereiden otteluita seurasi 60 000 katsojaa ja Karhu-Kissat jäi kotiotteluissaan alle 30 000 katsojan.[36] Jokerit, HJK ja Karhu-Kissat olivat kannattajakunnaltaan HIFK:ta pienemmät. HJK:ta huoletti lipputulojen vähyys, ja myös Jokereiden menestys yleisön houkuttelussa oli yllättävän heikko, sillä Jokereiden junioritoiminta oli kaupungin laajin. Tilanne sai seurat pohtimaan fuusioitumista, mutta Jokerit luopui hankkeesta ja fuusio toteutettiin HJK:n ja sarjasta pudonneen Karhu-Kissojen välillä. Tuloksena muodostettiin Helsingin Jääkiekkoklubi, jonka lyhenne taipui myös muotoon HJK. Uudistunut HJK ei enää pärjännyt Jokereiden ja HIFK:n kehityksessä, vaan sen parhaat pelaajat siirtyivät paikalliskilpailijoiden riveihin. HJK:n ja Karhu-Kissojen fuusiojoukkue putosi mestaruussarjasta vuonna 1974, jolloin HIFK ja Jokerit jäivät kilpailemaan keskenään stadin herruudesta.[35]

HJK:n katoaminen suomalaisen jääkiekon huipulta toi HIFK:lle uuden päävastustajan. Jokerien edeltäjä, vuonna 1906 perustettu Töölön Vesa, oli juuriltaan Työväen Urheiluliiton seura, eikä se näin ollen kohdannut Palloliittoon kuulunutta porvariseura HIFK:ta jalkapallo- tai jääpallokentillä. Seurojen välinen eripura oli pohjimmiltaan liittojen välistä, kun porvariseurat yrittivät houkutella parhaita TUL:n seurojen jäseniä omiin riveihinsä. Tunnetuin Vesasta HIFK:hon värvätty pelaaja oli Frans Karjagin joka voitti HIFK:ssa useita jääpallon ja jalkapallon suomenmestaruuksia.[35]

Vastakkainasettelu siirtyi myöhemmin jääkiekkokentille ja Vesan tunnetuimmat saavutukset kiekkokaukaloissa tehtiin Jokereiden nimen alla. Jokerit voitti jääkiekon Suomen mestaruuden vuonna 1973, mutta siitä ei vielä tullut kestomenestyjää. Jokereiden nousu SM-finaaliin HIFK:n vastustajaksi 1983 muodostui myös vain menestyspiikiksi.[35] Joukkueiden välinen loppuottelusarja on jäänyt ikimuistoisten ottelusarjojen joukkoon. HIFK voitti mestaruuden otteluvoitoin 3–2, oltuaan sitä ennen ottelusarjassa jo 0–2 tappiolla.[37] Jokereiden menestys alkoi hiipua tuon kauden jälkeen ja se haki välillä uutta vauhtia I-divisioonasta asti. Uusia kierroksia HIFK:n ja Jokereiden vastakkainasettelu otti jälleen 1990-luvulla Jokereiden menestyksen myötä, eikä ylilyönneiltä kentällä ja sen ulkopuolella ole aina vältytty. Jokereiden luovuttua sarjapaikastaan ja siirryttyä KHL-liigaan, vastakkainasettelu on laantunut.[35]

HIFK:n lajivalikoimaan on aikojen saatossa kuulunut useita eri urheilulajeja.[8] Nykyisin HIFK:n lajivalikoimaan kuuluvat yleisurheilu, jalkapallo, jääpallo, käsipallo, jääkiekko, salibandy, voimistelu ja keilailu.[4]

• Ånäs, Markus: HIFK – ikuisesti sinun. Johnny Kniga, 2015. ISBN 978-951-0-40939-8.
• Anttinen, Pekka: Sata vuotta helsinkiläistä jääpalloa. Botnia-69 ry, 2007. ISBN 978-952-92-2805-8.
• Anttinen, Pekka; Hoppu, Tuomas: Vuosisata jääpalloa. Multiprint, 2011.

• HIFK:n viralliset sivut (suomeksi)
• HIFK Jalkapallo (suomeksi)
• HIFK Jalkapallo, juniorit (suomeksi)
• HIFK Jääkiekko (suomeksi)
• HIFK Jääpallo (suomeksi)
• Stadin Kingit-HIFK:n fanijärjestö (suomeksi)
• Jääkiekko-HIFK:n fanijärjestö (suomeksi)
• HIFK:n tilastoja (UrheiluSuomi.com) (suomeksi)
• HIFK-Friidrott (suomeksi)