Helmina von Chézy
Helmina von Chézy (alk. Wilhelmine Christiane von Klencke; 26. tammikuuta 1783 Berliini — 28. tammikuuta 1856 Genève) oli saksalainen runoilija, toimittaja ja libretisti.
Wilhelmine von Klencke syntyi kirjalliseen sukuun. Hän oli kirjailija Caroline Louise von Klencken (1754–1802) tytär ja runoilija Anna Louisa Karschin (1722–1791) tyttärentytär; hänen isänsä oli Preussin armeijan upseeri Karl Friedrich von Klencke (1760–1826). Wilhelminen syntyessä vanhemmat olivat jo eronneet, ja hän asui ajoittain isoäitinsä hoivissa.
Wilhelmine von Klencke aloitti kirjailijanuransa jo vuonna 1797. Uransa ajan hän edusti romanttista koulukuntaa. Hän avioitui vuonna 1799 vapaaherra Gustav von Hastferin kanssa, mutta liitto päättyi eroon jo seuraavana vuonna. Vuonna 1801 hän muutti Félicité de Genlis'n kutsusta Pariisiin ja työskenteli saksalaisten lehtien kirjeenvaihtajana nimellä Helmina von Hastfer. Koska hän kirjoitti kriittisesti poliittisista tapahtumista, hän joutui toistuvasti kahnauksiin sensuurin kanssa. Hänellä oli lyhyt suhde Adelbert von Chamissoon, ja tämä antoi romaaninsa Peter Schlemihl (Varjoa vailla) sankarittarelle nimen Mina Helminan mukaan. Pariisissa Helmina von Hastfer seurusteli kuuluisuuksien kanssa ja kuvasi kulttuuripiirien elämää kaksiosaisessa teoksessaan Leben und Kunst in Paris seit Napoléon I. (1805 ja 1807).
Friedrich Schlegelin kautta von Klencke tutustui orientalisti Antoine-Léonard de Chézyhin (1773–1832) ja avioitui tämän kanssa 1805. Heille syntyi kaksi poikaa, mutta avioliitto oli onneton ja von Chézy palasi Saksaan vuonna 1810. Vapaussotien aikana ja niiden jälkeen hän työskenteli sairaaloissa ja keräsi veteraaneille rahaa kirjallaan Neue auserlesene Schriften. Kun hän arvosteli sotilassairaaloiden oloja vuonna 1816, häntä syytettiin herjauksesta, mutta E. T. A. Hoffmannin johtama tuomioistuin vapautti hänet syytteestä.
Vuodesta 1817 alkaen von Chézy asui Dresdenissä ja kirjoitti muun muassa libreton Carl Maria von Weberin oopperaan Euryanthe, ja Franz Schubert sävelsi musiikkia hänen näytelmäänsä Rosamunde, Kyproksen ruhtinatar.
Koko elämänsä ajan von Chézy muutti kaupungista toiseen. Pariisin jälkeen hän ehti asua Heidelbergissa, Frankfurt am Mainissa, Kölnissä, Münchenissä, Wienissä ja useissa muissa kaupungeissa, ennen kuin asettui Genèveen vuonna 1852.
Aviomiehen A.-L. de Chézyn kuoltua Helmine von Chézyn taloudellinen tilanne heikkeni. Pojan Max von Chézyn kuolema vuonna 1846 järkytti häntä niin, ettei hän enää julkaissut paljonkaan. Viimeisinä elinvuosinaan von Chézy kärsi sokeudesta. Vuosina 1853–1855 hän saneli muistelmansa Bertha Christiane Borngräberille, ja ne julkaistiin postuumisti.
Teoksia
- Geschichte der tugendsamen Euryanthe von Savoyen. Leipzig 1804.
- Leben und Kunst in Paris seit Napoleon I. Weimar 1805–1807 (2 osaa).
- Erinnerungen aus meinem Leben, bis 1811.
- Neue auserlesene Schriften der Enkelin der Karschin. Heidelberg 1817.
- Gedichte I–II. Aschaffenburg 1812.
- Die drei weißen Rosen (albumissa Urania 1821).
- Erzählungen und Novellen I–II. Leipzig 1822.
- Rosamunde, Fürstin von Zypern (näytelmä)
- Stundenblumen I–IV. Wien 1824–1827.
- Emmas Prüfungen. Heidelberg 1827.
- Herzenstöne auf Pilgerwegen. Sulzbach 1833.
- Überlieferungen und Umrisse aus Napoleons Tagen. 1840
- Unvergessenes: Denkwürdigkeiten aus dem Leben von Helmina von Chézy. Von ihr selbst erzählt I–II. Leipzig 1859.
Kirjallisuutta
- Baumgartner, Karin: »Die Männer sind nicht zum Frieden geboren.« Krieg und Männlichkeit in den Texten von Helmina von Chézy, Caroline de la Motte Fouqué und Karoline Pichler. – Kriegsfrauen und Friedensmänner: Geschlechterrollen im Krieg, s. 20–25. Kassel 2005 (Ariadne 47).
- Baumgartner, Karin: Das Reisehandbuch als weibliche Auftragsarbeit im Vormärz: Helmina von Chézys Gemälde von Heidelberg (1816) und Norika (1833). – Christina Ujma (toim.): Wege in die Moderne. Reiseliteratur von Schriftstellerinnen und Schriftstellern des Vormärz. Bielefeld 2009. ISBN 978-3-89528-728-2
- Hundt, Irina: „Wäre ich besonnen, wäre ich nicht Helmina.“ Helmina von Chézy (1783–1856) – Porträt einer Dichterin und Publizistin. – Forum Vormärz Forschung, Jahrbuch 1996: Autorinnen des Vormärz (toim. H. Brandes & D. Kopp), s. 43–79. Bielefeld 1997.
- Hundt, Irina – Waidelich, T. G.: „Im gastlichen Hause Mendelsohns“ Erinnerungen an den Mendelssohnschen Salon von Helmina von Chézy. – Schubert: Perspektiven, 5 (2005), s. 92–100.
- Panagl, Oswald: Bewundert wenig und viel gescholten. Helmina von Chézy als Textdichterin für Carl Maria von Weber (Euryanthe) und Franz Schubert (Rosamunde). – Die ,Schaubühne‘ in der Epoche des Freischütz, s. 423–435. Anif 2009.
- Savoy, Bénédicte (toim.): Helmina von Chézy. Leben und Kunst in Paris seit Napoleon I. Akademie Verlag, Berlin 2009. ISBN 978-3-05-004628-0
- Waidelich, T. G.: „Wer zog gleich aus der Manteltasche ein Opernsujet?“ Helmina von Chézys gescheiterte Libretto-Projekte für Felix Mendelssohn Bartholdy. – Mendelssohn Studien 12 (2001), s. 149–177.
- Waidelich, T. G.: „Durch Webers Betrügerey die Hände so gebunden“. Helmina von Chézys Kampf um die Urheberrechte an ihrem Euryanthe-Libretto in ihrer Korrespondenz und Brief-Entwürfen. – Weberiana 18 (2008), s. 33–68.