Helmi Virtaranta

Hämeenkyrössä syntynyt Virtaranta muutti jo kansakouluikäisenä äitinsä mukana Tampereelle ja kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1939. Hän aloitti suomen kielen opiskelun Helsingin yliopistossa vielä samana vuonna ja valmistui lopulta sodan keskeyttämien opintojen jälkeen 1948. Vuotta aikaisemmin Virtaranta oli muuttanut Ruotsiin, kun hänen puolisonsa Pertti Virtaranta sai suomen kielen lehtorin viran Lundin yliopistosta. Pariskunta oli tavannut toisensa jo Helmi Virtarannan lukioaikoina ja avioliiton he solmivat vuonna 1945. Ruotsissa hän kirjoitti puhtaaksi virolaisen Julius Mägisten vaikeaselkoisella käsialalla laatiman Värmlandsfinska ortnamn -teoksen.[1]

Helmi ja Pertti Virtaranta tekivät murteenkeruumatkoja vuodesta 1945 lähtien muun muassa eri puolille Suomea, kuten Satakuntaan, Värmlannin suomalaisalueille Ruotsiin sekä Itä-Karjalaan ja Tverin alueelle. Helmi Virtaranta on itse tallentanut eniten karjalaista kansanperinnettä, johon lukeutuu itkuvirsiä ja runoutta sekä erilaisia uskomuksia, satuja ja tarinoita. Hän kirjoitti myös puhtaaksi kaikki pariskunnan keruumatkojen päiväkirjat. Heidän varsinainen suurtyönsä oli vuosina 1968–2001 kuusiosaisena julkaistu Karjalan kielen sanakirja. Pertti Virtaranta oli teoksen ensimmäinen päätoimittaja vuodesta 1955 alkaen, Helmi puolestaan toimitti teosta 1955–1961 ja työskenteli sen jälkeen toimitussihteerinä 21 vuoden ajan.[2] Vaikka Helmi Virtaranta oli mukana käytännössä kaikkien puolisonsa yli 150 teoksen toimitustyössä, mainitaan hänen nimensä tekijänä ainoastaan kolmessa. Vuonna 1991 Helmi Virtaranta oli yksi Kalevalaseuran myöntämän Kekrinpäivän tunnustuspalkinnon saajista ja Samuli Paulaharju -palkinto hänelle myönnettiin yhdessä miehensä kanssa vuonna 1985.[1]

Helmi Virtaranta tunnettaan myös ansioituneena valokuvaajana, kun hän tallensi keruumatkojen tietolähteitä sekä heidän elinympäristöään. Osan valokuvista kuitenkin otti Pertti Virtaranta, mutta pariskunta ei pitänyt niistä tarkkaa kirjaa, vaan Helmi Virtarannan mukaan itse kohde oli tärkeämpi kuin kuvan ottaja. Heidän matkoiltaan peräisin olevat valokuvat on tallennettu Museoviraston, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen arkistoihin. Niitä on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä Suomessa ja Pohjoismaissa sekä Keski-Euroopassa ja Karjalan tasavallassa. Helmi Virtaranta osallistui myös Suomen valokuvataiteen museon 1910–1960-lukujen suomalaisia naiskuvaajia esittelevään näyttelyyn vuonna 1992.[1]