Helmer Kvist

Kvistin vanhemmat olivat ravintoloitsija Sigurd Aleksander Kvist ja Maria Aurora Laakso ja puoliso vuodesta 1948 Terttu Helena Toukolehto.[2] Metsäneuvos Henry Kvist oli hänen veljensä.[3] Helmer Kvist pääsi ylioppilaaksi 1941 Tampereen yhteiskoulusta. Hän valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1950 ja väitteli lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi 1959. Kvist toimi 1950-luvulla lääkärinä Turun laivastoasemalla, Turun radiumkodissa ja Turun yliopiston fysiologian laitoksen urheiluasemalla sekä osastolääkärinä Loimaan seudun sairaalassa ja vuonna 1960 Rauman aluesairaalan kirurgisen osaston ylilääkärinä.[1]

Kvist toimi urheilukirurgina aina 1960-luvulta lähtien. Hänen oppi-isänsä urheilukirurgiassa Turussa oli professori Kaarlo Hartiala. Hänen kehittämänsä akillesjänneleikkaustekniikka oli uraa uurtavaa työtä urheilijoiden kirurgiassa. Kvist leikkasi urallaan toista tuhatta suomalaista ja ulkomaalaista urheilijaa erilaisten vammojen takia.[1] Hänen seuraajanaan tunnettu urheilukirurgi Sakari Orava totesi, että ”kannattaa nostaa hattua varsin korkealle Helmer Kvist kehittämän työn johdosta”.[4] Toisena tunnettuna urheilulääketieteen toimenpiteenä Kvist kehitti myös leikkauksen, jolla nyrkkeilijöiden rystysvammat kyettiin parantamaan.[1]

Nuoruuden yleisurheilu-uraa seuraten hän toimi vuodesta 1964 Tokion kesäolympialaisista lähtien Suomen olympiajoukkueen lääkärinä ja vuoden 1972 Münchenin olympialaisista alkaen joukkueen ylilääkärinä. Kaikkiaan viisissä kesäolympialaisissa. Lisäksi hän oli Suomen yleisurheilujoukkueen lääkärinä vuosien 1971, 1974 ja 1978 EM-kisoissa. Lisäksi hän toimi suomalaisten yleisurheilijoiden lääkärinä yli 30 maaottelussa vuodesta 1957 alkaen.[5] Hankalimpaan tilanteeseen olympialaisissa Kvist kertoo joutuneensa Münchenin olympialaisissa, joissa suomalaiset viisiottelijat olivat menettämässä olympiajoukkuepronssinsa nautittuaan joukkueen ylilääkärinä toimineen Kvistin määräämiä lääkkeitä. Kyseiset lääkkeet olivat olleet sallittuja ennen kisoja, mutta määritelty kielletyiksi kisojen aikana. Selvitysten jälkeen mahdollinen hylkääminen kumottiin.[6] Tieto lääkkeiden kieltämisestä ei ollut tullut suomalaisjoukkueen lääkäreille.[7]

Kvistin kausi yleisurheilujoukkueen lääkärinä oli kuuminta doping-aikaa. Kvist totesi 60-vuotishaastattelussaan, että ”kaikki synnit on tullut tehdyksi, mutta ei kuitenkaan sen jälkeen, kun ne on julistettu kielletyiksi”.[7], [8]

Helmer Kvist oli jäsen Suomen Urheiluliiton liittovaltuustossa ja lääketieteellisessä komissiossa sekä Suomen Olympiakomitean koulutus- ja valmennuskomiteassa. Hän oli myös Suomen Urheilulääkäriyhdistyksen kunniajäsen.[1] Hänelle myönnettiin Suomen urheilun kultainen ansioristi vuonna 1980.[9] Olympiakomitea myönsi hänelle myös olympiakomitean kultamitalin ja Paavo Nurmi -mitalin.[8]

Helmer Kvist oli 1930-luvun lopulla Suomen parhaita nuorten sarjan pikajuoksijoita. Hän voitti nuorten alle 18-vuotiaiden Suomen mestaruuden vuonna 1939. Miesten sarjassa hän saavutti vuoden 1944 Kalevan kisoissa 100 metrillä pronssia.[10] Ensimmäisen kerran hän oli ollut Kalevan kisojen loppukilpailussa 100 metrillä vuonna 1940 sijoituksen ollessa viides.[11] Kvist saavutti kaksi pikaviestin SM-kultaa eli vuosien 1940[12] ja 1943 SM-viesteissä[13] hän oli voittamassa 4 × 100 metrin viestin Tampereen Pyrinnön joukkueessa. Hän edusti Suomea pikaviestijoukkueessa vuoden 1940 Suomi–Ruotsi–Saksa-yleisurheilumaaottelussa.[14]

Kvistin yleisurheilu-uran parhaat tulokset olivat[15]

• 100 metriä: 11,0 (9. elokuuta 1940, Tampere)
• 200 metriä: 23,3 (28. heinäkuuta 1946, Valkeakoski)
• 400 metriä: 52,5 (1945)

• Yle Areena: Kiveen hakatut – Helmer Kvist