Helluntaiherätys

Helluntailaiset uskovat Raamatun olevan Jumalan sana ja auktoriteetti uskonelämässä. He ovat osa protestanttista perinnettä ja uskovat pelastumiseen yksin armosta. He painottavat henkilökohtaista uskonratkaisua ja elämänmuutosta uskon kautta.[15]

Helluntailaiset uskovat, että paikalliset seurakunnat ovat itsenäisiä yhteisöjä, jotka koostuvat vapaaehtoisesti mukaan liittyneistä, uskonsa tunnustaneista ja kastetuista jäsenistä. Näin uskotaan myös niissä maissa, joissa helluntaiseurakunnat ovat järjestäytyneet katto-organisaatioon. Helluntailaisuus tunnustaa kaikkien uskovien pappeuden.[16]

Helluntailainen kristillisyys jaetaan perinteisesti kolmeen kehitysvaiheeseen:[1]

• Klassinen helluntailaisuus: Klassisella helluntailaisuudella tarkoitetaan 1900-luvun alussa syntynyttä helluntaiherätystä, johon myös Suomen helluntaiherätys lasketaan kuuluvaksi.[1]
• Karismaattinen liike: Karismaattisuudella tarkoitetaan 1960-luvulta lähtien kirkoissa vaikuttaneita helluntailaisia liikkeitä joista suurin on katolinen karismaattisuus. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vaikuttaa muun muassa Hengen uudistus kirkossamme -yhteisö.[1]
• Uuskarismaattisuus: Uuskarismaattisuuteen lasketaan kuuluvaksi muut vastaavaa hengellisyyttä noudattavat kristityt.[1]

Apostolic Faith Mission -seurakuntarakennus Los Angelesin Azusa-kadulla vuonna 1907.

Helluntaiherätyksen juuret ovat 1800-luvulla Yhdysvalloissa vaikuttaneissa baptisti- ja metodistikirkkojen pyhitysliikkeissä. Helluntaiherätyksellä ei ole varsinaista perustajaa, mutta helluntailiikkeen synty yhdistetään metodistipastori Charles Fox Parhamiin ja hänen Kansasiin perustamaansa raamattukouluun. Parhamin johtamassa rukoustilaisuudessa Angnes Oznam sai Pyhän Hengen kasteen ja alkoi puhua kielillä. Hetken kuluttua sama tapahtui Parhamille ja muille oppilaille.[17]

Parhamin opetuksia seurannut pastori William J. Seymour johti Los Angelesin Azusa-kadun herätystä vuosina 1906–1909, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset kokivat Pyhän Hengen kasteen. Herätys sai maailmanlaajuista huomiota ja teki helluntailaisuudesta kansainvälisen liikkeen. Aluksi helluntailaisuus toimi kirkkojen sisäisenä uudistusliikkeenä, mutta muodosti pian omia seurakuntia, kun kirkot suhtautuivat liikkeeseen varauksellisesti tai vihamielisesti.[18]

Teologiset kysymykset jakoivat helluntailiikettä alkuaikoina. Pastori William H. Durham ei hyväksynyt pyhitysoppia, vaan hänen mukaansa Pyhän Hengen kaste oli tarjolla kaikille uskoville ilman pyhityskokemusta. Durhamin näkemykset vetosivat sellaisiin helluntailaisiin, joilla ei ollut metodisti- tai baptistitaustaa.[17] Vuonna 1914 helluntailiikkeestä erosi ykseyshelluntailaisuuden haara, joka kieltäytyi tunnustamasta uusitestamentaalisen ajan kolminaisuusoppia ja kastavat yksinomaan Jeesuksen nimeen.[1]

Azusa-kadun herätyksestä tuli ajan mittaan alkuperäisen helluntailaisuuden symboli ja monen 1900-luvun helluntailaisen kirkkokunnan alkujuuri. Azusa-kadun herätyksestä alkunsa saaneita kirkkokuntia ovat mm. Apostolic Faith Church of God, Pentecostal Assemblies of the World, Los Angeles sekä Assemblies of God. Myös olemassa olevista kirkkokunnista, kuten Church of God in Chist ja Tennesseen Church of God, tuli helluntailaisia.[19]

Azusa-kadun herätyksen vaikutus ulottui myös Yhdysvaltain rajojen ulkopuolelle. Lähetystyöntekijöitä ja uteliaita pappeja tuli eri puolilta tutustumaan Azusaan, ja he veivät mukanaan kasteen kokemuksen sekä herätysten teologian. Helluntailaista sanomaa veivät Eurooppaan erityisesti Cecil Polhill sekä norjalainen Thomas Ball Barratt. Barrattin Norjassa alkanut herätys rohkaisi anglikaanipastori Alexander Alfred Boddya panemaan alulle uuden herätyksen, ja vuonna 1908 tunnustukuntien välinen helluntailaiskeskus aloitti toimintansa Englannin Sunderlandissa.[19]

Englannissa herätyskristillisyys kehittyi erityisesti työväenluokan piirissä. 1920-luvun keskivaiheilla Britannian kolme merkittävää helluntailaisryhmitymää olivat presbyteerinen Elim Foursquare Gospel Church, kongregationalistinen Assemblies of God sekä karismaattinen Apostolic Church.[19]

Pääartikkeli: Helluntaiherätys Ruotsissa, Suomen Helluntaiherätyksen historia

Kuva Tukholman Filadelfiakirkon kokouksesta marraskuussa 1930.

Helluntailaisuus levisi Eurooppaan norjalaisen metodistipapin Thomas Ball Barrattin toiminnan ansiosta. Barratt oli Yhdysvaltain matkallaan kosketuksissa Azusa-kadun herätyksen kanssa. Norjaan paluunsa jälkeen, vuonna 1906, Barratt alkoi pitämään kokouksia, joissa puhuttiin armolahjoista, henkikasteesta ja kielilläpuhumisesta. Barratt piti kokouksia myös Tukholmassa.[20]

Mielenkiinto helluntailaisuutta kohtaan heräsi Suomessa, kun Kotimaa-lehti julkaisi raportteja Barrattin Tukholman kokouksista.[20] Barratt piti kokoussarjan Suomessa, helluntaiherätyksen äidiksi kutsutun Hanna Castrénin kotona vuonna 1911. Pekka Brofeldtin raportoi kokouksista Kotimaa-lehdessä ja alkuvaiheessa hänestä muodostui liikkeen isähahmo. Ensimmäinen helluntaiseurakunta perustettiin Helsingissä vuonna 1915. Vuonna 1920 vakiintunnutta seurakuntajärjestystä kannattaneesta helluntaiherätyksestä jakautui vapaata järjestäytymistä ja avointa ehtoolisyhteyttä kannattanut Helluntaiystävät. Vuonna 1960 pääliikkeestä jakautui Vapaa helluntaiherätys, joka palasi liikkeeseen vuonna 1980. Vuonna 2003 helluntailaisuuden piirissä oli kastetut jäsenet ja perhepiirit mukaan lukien yli 100 000 ihmistä. Vuonna 2003 liike järjestäytyi Suomen Helluntaikirkko -nimiseksi yhdyskunnaksi. Kaikki helluntaiseurakunnat eivät ole kuitenkaan liittyneet mukaan järjestöön.[1]

Kuva helluntaiherätyksen Juhannuskonferenssista 2006.

Helluntaiherätykselle oli alkuaikoina ominaista luottamus Joelin kirjan profetian täyttymiseen ja liikettä on seurannut joukko uusia, pienempiä ja suurempia herätyksiä. 1960-luvulla syntyivät muun muassa herätystä uudistava Maranata-liike ja Jeesus-liike sekä tiiviisti tämän yhteydessä karismaattinen liike. Jeesus-liike ja karismaattinen liike rakensivat yhteyttä kaikkien kristittyjen välille ja myös helluntailiikkeen julistus koki uudistuksen karismaattisuuden suhtautuessa myönteisesti Pyhän Hengen työhön.[21] Jeesus-liikkeen epämuodollinen tyyli, matala hierarkia ja musiikillinen tyyli auttoivat helluntailaisten läpimurrossa valtavirtaan.[22]

1960-luvun nuorisoherätys tuli tunnetuksi newyorkilaisen jengijohtaja Nicky Cruzin uskoontulosta sekä pastori David Wilkersonin toiminnasta 1950- ja 1960-luvun New Yorkissa. Nicky Cruzin tarinaa kuvaavasta Risti ja linkkuveitsi -kirjasta tuli kansainvälinen myyntimenestys ja kirja julkaistiin myös Suomessa 1965. Cruzin tarina vaikutti niin sanotun Jeesus-herätysten leviämiseen ja evankelioimistyöhön. Wilkersonin perustama Teen Challenge -toiminta kasvoi 1960-luvulta alkaen kansainväliseksi.[23]

Kansainvälinen nuorisoherätyksen aalto vaikutti myös Suomen helluntaiseurakunnissa ulospäin suuntautuvan evankelioimistyön voimistumiseen ja muun muassa Kristillisen alkoholisti- ja narkomaanityö ry:n perustamiseen vuonna 1971. Erityisesti Ritu Ylipahkalan uskoontulo nousi 1970-luvun herätyksen symboliksi.[23]

Jyväskylän helluntaikirkko Hippoksella syyskuussa 2019.

1980-luvulla helluntaiherätys levisi erityisen voimakkaasti kolmannessa maailmassa ja kansainvälinen helluntailiike kasvoi runsaasti. Uudessa herätyksessä oli vahvoja karismaattisia piirteitä. Euroopassa kasvu on Pohjoismaita lukuun ottamatta jäänyt pienemmäksi. 1980-luvulta lähtien herätys vaikutti vahvasti uskonnolliseen elämään ja sekä Ruotsissa että Suomessa perustettiin uusia seurakuntia. 1970- ja 1980-luvuilla helluntaiherätys koki voimakasta kasvua Suomessa ja erityisesti herätyssaarnaaja Niilo Yli-Vainio jätti kasvun johtohahmona jälkensä suomalaiseen uskonnolliseen elämään. Yli-Vainion kokoukset keräsivät runsaasti väkeä ja herätykseen osallistuivat niin luterilaiset kuin vapaakirkolliset.[21]

2000-luvulla helluntailaisuus on kyennyt vastaamaan monin paikoin maallistumiskehityksen haasteeseen. Esimerkiksi Australiassa suurimmat seurakunnat kuten Hillsong Church, Planet Shakers, Riverside Church ja Paradise Church ovat poikkeuksetta helluntailaisia. Vuonna 2016 helluntailaisten määrä oli kasvanut kymmenessä vuodessa noin 40 000:lla niin, että jäseniä oli yli 260 000. Erityisesti alle 30-vuotiaat ovat muodostaneet suuren kävijäkunnan.[22] Suomessa seurakuntien toiminta- ja johtajuuskulttuurin uudistamiseen pyrkiviä helluntailaisia tai helluntailaistaustaisia seurakuntia ovat muun muassa Station Jokela, Tampereen helluntaiseurakunta, Fila Church Helsinki, Seinäjoen helluntaiseurakunta ja Houm Church.[24]

Helluntailaisuus on merkittävä osa Latinalaisen Amerikan uskonnollista ja yhteiskunnallista maisemaa. 1960-lähtien helluntailaisten määrä alueella on kasvanut dramaattisesti. Vuonna 2005 helluntailaisia oli 13 prosenttia, eli noin 75 miljoonaa alueen lähes 560 miljoonan asukkaan väestöstä. Vuoden 2014 tutkimuksessa lähes joka viides latinalaisamerikkalainen kuvailee itseään protestanttiseksi ja enemmistö heistä tunnistaa itsensä helluntailaiseksi tai kuuluu helluntailaiseen kirkkokuntaan.[9] Vielä vuonna 1970 helluntailaiset ja karismaattiset yhteisöt käsittivät yhteensä enintään 4 prosenttia alueen väestöstä.[26]

Erityisen vahvaa helluntailaisuus on Brasiliassa, Chilessä, Argentiinassa, Guatemalassa, El Salvadorissa ja Nicaraguassa, joissa kaikissa helluntailaiset edustivat vuonna 2005 yli 10 prosenttia väestöstä. Meksikossa, Kolumbiassa ja Perussa helluntailaisväestö on ollut pieni, mutta helluntailaisuuden kasvu on näissä maissa ollut merkittävää.[26] Helluntailaisuus on vaikuttanut myös Latinalaisen Amerikan yhteiskunnallisen elämään. Esimerkiksi Guatemalassa on ollut kaksi helluntailaista presidenttiä ja Brasilian kansalliskongressiin on muodostunut evankelinen vaaliliitto, Bancada evangélica, joka koostuu suurelta osin helluntailaisista. Vuoden 2019 kansalliskongressissa vaaliliittoon kuului 196 edustajaa.[27] Chilen helluntailaiset isännöivät vuosittain itsenäisyyspäivän juhlaa, johon presidentti osallistuu.[26]

Helluntailaisuus on saanut kasvavaa sijaa afrikkalaisessa uskonnollisessa ja yhteiskunnallisessa maisemassa. Helluntailaisuus on kasvanut Afrikassa dramaattisesti 1950- ja 1960-lukujen siirtomaiden itsenäistymisen jälkeen. Vuonna 2005 helluntailaiset edustivat 12 prosenttia eli noin 107 miljoonaa Afrikan lähes 890 miljoonan asukkaan väestöstä. Luku pitää sisältään klassiseen helluntailaisuuteen sitoutuviin yhteisöihin, kuten Assemblies of Godiin, sekä uudempiin karismaattisiin liikkeisiin. Vuonna 1970 helluntailaiset ja karismaattiset käsittivät yhteensä alle 5 % afrikkalaisista.[28]

Helluntailaisuus vaikuttaa lähes kaikkialla Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, mutta sen kasvun laajuus on vaihdellut. Erityisen vahvoja alueita ovat olleet Zimbabwe, Etelä-Afrikka, Ghana, Kongon demokraattinen tasavalta, Nigeria, Kenia, Angola, Sambia ja Uganda joissa kaikissa helluntailaiset ja karismaattiset edustivat vuonna 2005 yli 20 % väestöstä. Yli 10 % väestöstä käsittäviä maita olivat vuonna 2005 Kongon tasavalta, Keski-Afrikan tasavalta, Malawi, Ruanda, Burundi, Liberia ja Mosambik. Helluntailaisten kirkkojen johtajat olivat mukana maanosan demokratisointipyrkimyksissä 1980-luvulla. 1990-luvun jälkeen helluntailaisista on tullut yhä tärkeämpiä yhteiskunnallisia toimijoita. Ugandassa ja Keniassa helluntailaisilla on lukuisia radio- ja TV-asemia. Nigeriassa helluntailainen kirkko on tuottanut useita kristillisaiheisia elokuvia, jotka ovat päihittääneet suosiossa sekulaareja kilpailijoita.[28]

Aasiassa helluntailaisten osuus on pieni suhteessa lähes 4 miljardin väestöön. Vuonna 2005 Aasiassa arvioitiin olevan noin 138 miljoonaa helluntailaista. Tämä luku sisältää sekä klassiset helluntailaiset että uudempiin kirkkokuntiin kuuluvat. Krisityt ovat yleisesti muodostaneet pienen ja toisinaan vainotun vähemmistön useissa Aasian maissa. Helluntalaiset muodostavat vähemmistön protestanttisten liikkeiden joukossa, joskin monet protestanttiset yhteisöt ovat omaksuneet helluntailaisia vaikutuksia. Poikkeuksen muodostavat Etelä-Korea ja Filippiinit. Molemmissa maissa helluntailaiset muodostavat yli 15 % väestöstä. Etelä-Korealainen Yoido Full Gospel Church on maailman suurin kirkko yli 700 000 jäsenellään. Filippiineillä vuonna 1978 perustettu Jesus is Lord -kirkko on kasvanut yli 300 000 jäsenen kirkoksi. Filippiineillä helluntailaisuutta ilmenee myös katolisen kirkon sisällä. Helluntailaisia megakirkkoja on syntynyt myös Intiaan ja Indonesiaan.[29]

Helluntailaiset ovat kasvavasti osallistuneet Aasiassa yhteiskunnalliseen toimintaan. Esimerkiksi korealainen David Yonggi Cho on luonut verkostoja yhteiskunnallisiin vaikuttajiin sekä isännöinyt Israelia puolustavia kokoontumisia ja mielenosoituksia. Yoido-kirkon jäsneet ovat olleet maan äänekkäimpiä Pohjois-Korean ihmisoikeuksien ja uskonnonvapauden puolestapuhujia. Helluntailaiset ja evankeliset yhteisöt ovat olleet Aasiassa usein väkivaltaisten kiistojen kohteena. Indonesian muslimiryhmät, Intian hinduryhmät ja Sri Lankan buddhalaiset ryhmät ovat suhtautuneet kielteisesti helluntailaisuuteen ja kristinuskoon.[29]

Pohjoismaisissa helluntaiseurakunnissa on perinteisesti korostettu kongregationalismia eli seurakunnan itsenäisyyteen ilman ylätason hallintoelimiä. Tässä suhteessa Pohjoismaat ovat eronneet esimerkiksi amerikkalaisesta sisarjärjestö Assemblies of Godista, joka järjestäytyi osavaltiotasolla hallintoelimeksi 1900-luvun alussa. 2000-luvun alussa Pohjoismaiset helluntaiseurakunnat ryhtyivät järjestäytymään kirkkokunniksi.[30]

Pääartikkeli: Helluntaiherätys Ruotsissa

Ruotsalaiseen helluntaiherätykseen kuuluu yli 85 000 jäsentä ja yli 430 helluntaiseurakuntaa. Lähes kaikki seurakunnat kuuluvat valtakunnalliseen Pingst FFS-järjestöön. Helluntaiherätys saapui Ruotsiin vuosien 1906 ja 1907 aikana, Azusa-kadun herätyksen jälkeen. Helluntaiherätys on yksi Ruotsin suurimmista vapaakristillisistä kirkkokunnista.[31]

Ruotsin helluntailiike on toiminut suunnannäyttäjänä muille Pohjoismaille ja erityisesti Lewi Pethruksen työllä on ollut suuri vaikutus liikkeen kehittymiseen. Ruotsalainen helluntailiike on ulospäin suuntautunut ja yhteisöllinen liike. Merkittäviä ruotsalaisia helluntailaisia yhteisöjä ovat Evangelii Häröld-lehti, Kaggeholmin kansanopisto, Dagen-lehti, IBRA-radio sekä filantroppinen säätiö LP-stiftelsen. Hemmets Vän-lehdellä on myös juuret helluntailiikkeessä. Helluntailiike kasvoi Ruotsissa tasaisesti 1980-luvulle saakka.[32]

Pääartikkeli: Helluntaiherätys Suomessa

Suomalaiseen helluntaiherätykseen kuuluu 275 seurakuntaa ja yli 45 280 jäsentä.[33][34] Suomen suurin helluntaiseurakunta on Helsingin Saalem, johon kuuluu noin 3 500 jäsentä. Yhteensä Suur-Helsingin helluntaiseurakuntiin kuuluu noin 7 000 jäsentä. Muita suuria helluntaiseurakuntia ovat muun muassa Tampereen, Turun, Jyväskylän, Seinäjoen, Lahden, Oulun ja Kuopion seurakunnat.[35] Monet suomalaiset helluntaiseurakunnat ovat järjestäytyneet vuonna 2002 perustetun Suomen Helluntaikirkon alle.

Suomen helluntailiike tekee laajaa lähetystyötä ja toimii 47 maassa Euroopassa, Aasiassa ja Itä-Afrikassa. Lähetystyöstä vastaa Fida International, joka tekee lisäksi myös humanitaarista apua ja kehitysyhteistyötä.[36] Suomalaisen helluntailiikkeen lehtiä ovat muun muassa Ristin Voitto ja Hyvä Sanoma. Aikaisemmin liike on julkaissut myös Maailman Ääret-lehteä.[35] Helluntailiikkeen tunnetuin tapahtuma on kesäisin Keuruulla järjestettävä Juhannuskonferenssi. Suomen helluntaiherätys vastaa myös Iso Kirja -kansanopiston toiminnasta.

Suomen ruotsinkielisillä seurakunnilla on läpi historian olleet tiiviit yhteydet Ruotsiin. Vuosien varrella monet seurakuntien johtajista ovat olleet Ruotsista ja saarnaajat ovat toimineet molempiin suuntiin. Kirjakustantamo Taborförlaget toimi vuosien ajan myös yhdyssiteenä Ruotsin ja Suomen välillä.[32]

Pääartikkeli: Helluntaiherätys Norjassa

Vuonna 2019 Norjan helluntailiikkeeseen kuului yli 40 000 jäsentä ja noin 330 seurakuntaa. Helluntailiikkeen ulkomaanjärjestö Pinsemisjonen tekee lähettystyötä yli 60 maassa. Helluntaiherätyksen evankelioimiskeskus toimii huumeidenkäyttäjien parissa ja ylläpitää noin 15 keskusta.[37]

Pääartikkeli: Helluntaiherätys Tanskassa

Tanskan suurin helluntaiseurakuntien ja vapaaseurakuntien yhteisö on Mosaik, johon kuuluu yli 40 helluntaiseurakuntaa ja vapaaseurakuntaa. Kirkot ovat itsenäisiä, mutta sitoutuneet samaan oppiin. Mosaikin ulkopuolella toimivia helluntaiyhteisöjä ovat muun muassa Apostolsk Kirke, Vineyard ja Hillsong[38]

• Afrikka: 41,1 miljoonaa[39]
  • Nigeria: 12,1
  • Ghana: 1,76 miljoonaa
  • Togo: 0,05 miljoonaa
• Latinalainen Amerikka: 32,4 miljoonaa[39]
  • Brasilia: 13,5 miljoonaa[39] (20–90 miljoonaa ; 84 miljoonaa)
  • Argentiina: 3,5 miljoonaa.[39]
  • Meksiko: 2,7 miljoonaa
  • Guatemala: 2,0 miljoonaa (7,2 miljoonaa)
  • Chile: 1,8 miljoonaa (4,8 miljoonaa)
  • Haiti: 0,325 miljoonaa
  • Barbados: 0,022 miljoonaa
• Pohjois-Amerikka: 21,4 miljoonaa[39]
  • Yhdysvallat: Yhteensä: 30 miljoonaa; 20,2 miljoonaa (30,0 miljoonaa; 80,0 miljoonaa sisältäen karismaattiset ja uuskarismaattiset)
  • Kanada: 1,3 miljoonaa
• Aasia: 15,3 miljoonaa[39]
  • Etelä-Korea: 1,7 miljoonaa[39] (5,35 miljoonaa; 8,75 miljoonaa)
  • Kiina: tuntematon; 72,0 miljoonaa
  • Filippiinit: 2,2 miljoonaa[39] (38,65 miljoonaa; 25,0 miljoonaa)
  • Indonesia: 5,0 miljoonaa[39]
  • Intia: 3,9 miljoonaa[39] (54,0 miljoonaa; 38,0 miljoonaa)
  • Pakistan: 0,25 miljoonaa
• Eurooppa: 4,3 miljoonaa[39]
  • Englanti: 0,9–1,7 miljoonaa
  • Ukraina: 1,2–1,5 miljoonaa
  • Venäjä: 1,0 miljoonaa
  • Italia: 0,55 miljoonaa
  • Romania: 0,33 miljoonaa
  • Saksa: 0,3 miljoonaa
  • Espanja: 0,28 miljoonaa
  • Ranska: 0,2–0,3 miljoonaa
  • Alankomaat: 0,15 miljoonaa
  • Valko-Venäjä: 0,15 miljoonaa
  • Bulgaria: 0,11 miljoonaa
  • Unkari: 0,11 miljoonaa
  • Sveitsi: 0,1 miljoonaa
  • Ruotsi: 0,1 miljoonaa
  • Norja: 0,045 miljoonaa (lähde: Statistics Norway 2004)
    • Norjan helluntaiherätys lähti liikkeelle Thomas Ball Barrattin palattua vuoden 1905 Amerikan-matkaltaan, ja vuoden 1907 aikana helluntailiike levisi yli 50 paikkakunnalle.[40] Vuonna 1916 Barratt perusti Osloon Filadelfia-seurakunnan, johon liittyi alkuun 200 jäsentä, mikä kasvoi vuoteen 1933 mennessä 1 700:aan ja vuonna 1977 jäsenmäärä oli 2 400. Helluntaiseurakuntien lukumäärä oli vuonna 1960 noin 300, joissa jäseniä oli noin 35 000.[41]
  • Suomi: 0,045 miljoonaa (lähde: Seurakuntaopas 2006) (karismaattisten kanssa 0,35 miljoonaa)
  • Kreikka: 0,03 miljoonaa
  • Viro: 0,015–0,02 miljoonaa
  • Itävalta: 0,005 miljoonaa
  • Islanti: 0,003 miljoonaa* (Haku: Islannin tilastot)

• Oseania: 3,3 miljoonaa[39]
  • Papua-Uusi-Guinea: 0,4 miljoonaa
  • Australia: 0,4 miljoonaa
  • Uusi-Seelanti: 0,11 miljoonaa