Helloween

Kitaristi Michael Weikath on yksi yhtyeen perustajista, ja on myös yhtyeen keskeinen lauluntekijä.

Laulaja ja kitaristi Kai Hansen, kitaristi Michael Weikath, basisti Markus Grosskopf ja rumpali Ingo Schwichtenberg perustivat Helloweenin vuonna 1984 Hampurissa.[1] Yhtyeen perustajajäsenet olivat kukin soittaneet muutamissa varsin tuntemattomiksi jääneissä yhtyeissä, joita olivat muun muassa Helloweenia edeltäneet Gentry, Second Hell, Kronus, Glory ja Iron Fist.[1] Michael Weikath suunnitteli ensimmäisen version Helloweenin ”kurpitsalogosta”,[1] jota yhtye käyttää yhä.

Helloween teki vuonna 1984 levytyssopimuksen saksalaisen Noise Records -levy-yhtiön kanssa, ja levytti Noisen julkaisemalle albumille Death Metal kappaleensa ”Oernst of Life” ja ”Metal Invaders”.[3] Kai Hansenin kirjoittama ”Metal Invaders” päätyi myöhemmin hieman erilaisena versiona yhtyeen esikoisalbumille.

Vuonna 1985 Helloween levytti ensimmäisen oman julkaisunsa, viisi kappaletta sisältäneen speed metal -tyylisen EP-levyn Helloween. Noise Records julkaisi EP:n vuoden 1985 maaliskuussa.

Helloween julkaisi ensimmäisen studioalbuminsa Walls of Jericho vuoden 1985 syksyllä, ja albumi julkaistiin jo lokakuussa 1985. Albumilta julkaistiin vuonna 1986 singlenä kappale ”Judas”.[4] Yhtye alkoi herättää nopeasti huomiota omalaatuisen metallimusiikkinsa ansiosta.[4] Kai Hansen suhtautui kuitenkin kykyihinsä laulajana kielteisesti,[4] ja hänen mielestään yhtye tarvitsi vakituisen laulajan saavuttaakseen täyden potentiaalinsa.[4] Hansenilla on myös kerrottu olleen vaikeuksia soittaa ja laulaa yhtyeen kappaleita samanaikaisesti keikoilla.[3] Laulajan tehtävästä luopuessaan Hansen kuitenkin jäi yhtyeen toiseksi kitaristiksi.

Kai Hansen soitti yhtyeessä sen perustamisesta vuoteen 1989.

Vuonna 1986 Helloween oli uuden laulajan tarpeessa. Uudeksi laulajaksi harkittiin aiemmin Tyran Pace -yhtyeessä laulanutta Ralf Scheepersiä,[3] kunnes yhtye löysi paikallisessa Ill Prophecy -yhtyeessä laulaneen 18-vuotiaan Michael Kisken. Kisken laulutyyli oli Hansenin vastaavaan verrattuna voimakkaampi, puhtaampi ja korkeampi. Helloween lähestyi levy-yhtiö Noisea ajatuksella tuplalevystä, joka esittelisi yhtyeen uuden kokoonpanon ja erityisesti laulaja Michael Kisken yleisölle. Noise ei tarttunut ehdotukseen, ja sen sijaan Helloween äänitti toiselle albumilleen kahdeksan kappaletta. Albumi sai nimen Keeper of the Seven Keys Part I, ja se julkaistiin vuoden 1987 toukokuussa. Muun muassa sen single ”Future World” ja kolmetoistaminuuttinen ”Halloween” muodostuivat yhtyeen klassikoiksi, ja albumi teki Helloweenista nopeasti yhden suosituimmista eurooppalaisista metalliyhtyeistä.[3] Albumi on lueteltu monissa yhteyksissä yhtyeen uran parhaimmistoon,[5] ja sitä on pidetty power metal -lajityypin keskeisimpänä ja merkittävimpänä julkaisuna.[2][4]

Helloween levytti vuonna 1988 seuraavan albuminsa Keeper of the Seven Keys Part II, joka oli nimensä mukaisesti jatkumoa edelliselle albumille. Albumi julkaistiin vuoden 1988 elokuussa, ja sen singleistä ”I Want Out” ja ”Dr. Stein” muodostui yhtyeen uran keskeisimpiä kappaleita.[6] Albumi nousi Billboard 200 -listalle myös Yhdysvalloissa,[6] jossa Music Television esitti ”I Want Out” -kappaleen musiikkivideota ahkerasti Headbangers Ball -ohjelmassaan. Helloween teki albumin tiimoilta yhteisen kiertueen Anthraxin ja Exodusin kanssa, ja keikkaili myös brittiläisen Iron Maidenin lämmittelijänä. Myös Keeper of the Seven Keys Part II nousi edeltäjänsä tavoin power metal -lajityypin tärkeimpien albumien joukkoon.[2]

Vuoden 1988 marraskuussa Helloween äänitti Pumpkin Fly Free -kiertueen keikkansa Skotlannin Edinburghissa ja Englannin Manchesterissa.[7] Näistä konserteista koostettiin lopulta vuoden 1989 huhtikuussa julkaistu livealbumi Live in the U.K..[8] Albumin julkaisemisen taustalla olivat myös yhtyeen ja levy-yhtiö Noisen välisen levytyssopimuksen velvoitteet, joiden täyttämiseksi yhtye julkaisi albumin.[8] Yhdysvalloissa, jossa albumi julkaistiin nimellä I Want Out – Live,[8] sen sijoitus oli Billboard 200 -albumilistalla 123.[9]

Kitaristi Kai Hansen ilmoitti kiertueen jälkeen yllättäen jättävänsä yhtyeen lopullisesti.[3] Hansenin eron taustalla olivat kiertue-elämän aiheuttama uupumus ja siitä aiheutuneet terveydelliset syyt, mutta myös erimielisyydet muun yhtyeen sekä levy-yhtiö Noisen kanssa.[4][10] Hansenin tilalle yhtyeen toiseksi kitaristiksi valittiin pian Roland Grapow, joka oli soittanut aiemmin Rampage-yhtyeessä.[3]

Michael Kiske lauloi yhtyeessä vuosina 1986–1993.

1990-luvun alussa Helloweenin hajoamisesta liikkui paljon huhuja.[3] Yhtye kuitenkin solmi levytyssopimuksen monikansallisen EMI-yhtiön kanssa,[3] ja vuonna 1991 julkaistiin yhtyeen uran neljäs studioalbumi Pink Bubbles Go Ape. Albumi oli ensimmäinen kitaristi Roland Grapowin kanssa ja siitä odotettiin Keeper of the Seven Keys -albumien kaltaista kaupallista menestystä. Tähän vaikutti myös se, että albumin tuotti Chris Tsangarides, joka oli aiemmin tuottanut muun muassa Judas Priestin Painkillerin. Pink Bubbles Go Ape osoittautui kuitenkin kaupalliseksi epäonnistumiseksi, ja se sai ristiriitaisen vastaanoton myös kriitikoilta. Albumi oli tehty rennommalla ja humoristisemmalla otteella kuin edeltäjänsä, eikä se saavuttanut listamenestystä. Albumin singleistä ”Kids of the Century” ylsi Britannian singlelistan sijalle 65., kun taas ”Number One” ei noussut listoille lainkaan. Myös yhtyeen sisällä alkoi ilmetä ongelmia, ja erityisesti kitaristi Michael Weikath ja laulaja Michael Kiske ajautuivat erimielisyyksiin.[3] Osoitus Weikathin ja Kisken välien kylmenemisestä on ilmeni esimerkiksi vuonna 1991, kun Weikath pyysi Andi Derisiä yhtyeen uudeksi laulajaksi.[3] Deris kuitenkin kieltäytyi tehtävästä.

Helloweenin seuraava studioalbumi Chameleon julkaistiin vuoden 1993 toukokuussa. Moni yhtyeen fani suhtautui albumiin vieroksuen, koska se sisälsi vaikutteita popmusiikista.[3] Yhtye hylkäsi power metal -soundinsa lähes täysin, ja kappaleissa on mukana muun muassa syntetisaattoreita, viuluja, urkuja, puhallinsoittimia, akustisia kitaroita ja jopa lapsikuoron laulua yhdistettynä swingin, countryn, grungen ja progressiivisen rockin elementteihin. Uusi musiikillinen tyyli on myös tulkittu yritykseksi pyrkiä laajentamaan yhtyeen fanikuntaa lähemmäs valtavirtaa, mutta sen sijaan moni vanha fani hylkäsi yhtyeen uuden musiikillisen tyylin myötä.[3] Albumi sai viileän vastaanoton myös kriitikoiden keskuudessa, ja sitä on usein pidetty yhtyeen uran heikoimpana albumina.[11]

Kahden epäonnistuneen albumin jälkeen Helloweenin jäsenten keskinäiset välit alkoivat jälleen rakoilla. Rumpali Ingo Schwichtenberg oli Chameleonia seuranneella kiertueella ajautunut yhä paheneviin päihdeongelmiin. Chameleon-albumiin tyytymätön Schwichtenberg masentui, ja hänellä diagnosoitiin myös skitsofrenia.[3] Lopulta muu yhtye päätti erottaa Schwichtenbergin, jolle esiintyminen oli muodostunut hyvin vaikeaksi tehtäväksi monien ongelmien vuoksi. Hänen väliaikaiseksi korvaajakseen yhtye pestasi sessiomuusikko Ritchie Abdel-Nabin, joka soitti yhtyeen kanssa Chameleon-kiertueen lopun. Michael Weikathin ja Michael Kisken välinen vihanpito oli myös syventynyt, minkä seurauksena Weikath kieltäytyi työskentelemästä yhdessä Kisken kanssa. Lopulta myös Kiske erotettiin yhtyeestä vuonna 1993 kiertueen päätyttyä.

Laulaja Andi Deris on ollut yhtyeessä vuodesta 1994.

Vuonna 1994 Helloween oli ajautunut urallaan epävarmaan tilanteeseen: yhtye oli juuri erottanut kaksi pitkäaikaista jäsentä riveistään, ja sen kaksi edellistä albumia oli otettu sekä kriitikoiden että yleisön keskuudessa vastaan ristiriitaisin tuntein. Yhtye oli myös vailla levytyssopimusta, sillä EMI oli irtisanonut yhtyeen listoiltaan Pink Bubbles Go Ape- ja Chameleon-albumien heikon kaupallisen menestymisen vuoksi. Yhtye pestasi uudeksi laulajakseen aiemmin muun muassa Pink Cream 69 -yhtyeessä vaikuttaneen Andi Derisin, ja rumpalikseen se sai muun muassa Kai Hansenin johtamassa Gamma Ray -yhtyeessä ansioituneen Uli Kuschin.[3] Uusi kokoonpano solmi levytyssopimuksen brittiläisen Castle Communicationsin kanssa, ja yhtye aloitti Hampurissa Chateau du Pape -studiossa tulevan albuminsa Master of the Rings levyttämisen.

Heikosti menestynyttä Chameleonia seurannut Master of the Rings näki päivänvalon 8. heinäkuuta 1994. Musiikillisesti albumi merkitsi paluuta raskaan metallimusiikin pariin kahden kevyemmän tuotoksen jälkeen. Edeltäjiinsä nähden albumi menestyi hyvin eurooppalaisilla listoilla, ja myi Japanissa yli 120 000 kappaletta nousemalla albumilistan kuudenneksi. Andi Derisin valinta yhtyeen uudeksi laulajaksi oli osoittautunut onnistuneeksi ratkaisuksi,[12] ja yhtye onnistui albumin ja ahkeran keikkailun myötä nousemaan ylös uransa suurimmasta aallonpohjasta.[12]

Vuonna 1995 yhtyeen entinen rumpali, vakavasti sairas Ingo Schwichtenberg teki itsemurhan hyppäämällä metron alle Hampurissa.[3] Hän oli kuollessaan 29-vuotias. Helloween omisti seuraavan albuminsa, vuoden 1996 maaliskuussa julkaistun The Time of the Oathin Schwichtenbergin muistolle.[3] Albumia on pidetty yhtyeen uran varsinaisena comebackina huolimatta jo Master of the Rings -albumilla tapahtunutta paluuta raskaaseen metallimusiikkiin.[12] The Time of the Oath sai positiivisen vastaanoton,[13] Albumi nousi muun muassa Suomen virallisen albumilistan 14. sijalle,[14] ja sitä seurasi mittava maailmankiertue.[3] Tällöin Helloween äänitti ja taltioi toisen livealbuminsa High Live,[15] joka julkaistiin myös videotallenteena.

Vuoden 1998 huhtikuussa Helloween julkaisi kahdeksannen studioalbuminsa Better Than Raw, joka oli yhtyeen musiikillisesti raskain tuotos sitten vuoden 1985 Walls of Jerichon.[3] Albumia on myös pidetty yhtyeen 1990-luvun parhaana studioalbumina.[16][17] Se nousi Suomessa albumilistan seitsemänneksi.[14] Albumin myötä yhtye keikkaili ahkerasti, ja esiintyi jälleen muun muassa brittiläisen Iron Maidenin lämmittelijänä. Lisäksi Victor-yhtiö julkaisi Japanissa kaksi yhtyeen musiikkia sisältänyttä karaoke-albumia.[18]

Helloween juhlisti 15-vuotista uraansa vuonna 1999 julkaisemalla cover-kappaleista koostetun albumin Metal Jukebox,[18] jolla yhtye versioi muun muassa ABBA:n, The Beatlesin ja Jethro Tullin kappaleita.[18][17] Metal Jukebox nousi Suomessa parhaimmillaan albumilistan sijalle 31.[18]

Vuoden 2000 lokakuussa Helloween julkaisi yhdeksännen studioalbuminsa The Dark Ride, jota yhtye oli työstänyt kuluneen vuoden ajan tuottajinaan Roy Z ja Charlie Bauerfeind. Albumi oli tyyliltään yhtyeen edellistä tuotantoa synkempi, ja se sai positiivisen vastaanoton.[19] Albumi jäi sekä kitaristi Roland Grapowin että rumpali Uli Kuschin viimeiseksi yhtyeessä, sillä heidät erotettiin albumia seuranneen kiertueen jälkeen.

Yhtyeen uudeksi kitaristiksi valittiin aiemmin muun muassa Freedom Call -yhtyeessä soittanut Sascha Gerstner, jota tuottaja Charlie Bauerfeind oli suositellut yhtyeelle. Uudeksi rumpaliksi pestattiin muun muassa Metalium-yhtyeessä ansioitunut Mark Cross. Uuden kokoonpanon oli määrä levyttää uusi studioalbumi Rabbit Don’t Come Easy, mutta Mark Cross sairastui kesken albumin teon. Cross soitti albumin kappaleista kaksi, ja lopun varsinaisen albumin materiaalista soitti Motörhead-yhtyeen Mikkey Dee. Uudeksi rumpalikseen yhtye valitsi albumin kahdella bonusraidalla soittaneen Stefan Schwarzmannin, joka soitti yhtyeessä kuitenkin vain Rabbit Don’t Come Easya seuranneen kiertueen ajan: Schwarzmann koki, ettei hän tulisi selviämään tulevan albumin haasteista, joten hän erosi yhtyeestä. Vajaan viiden vuoden sisällä Helloweenista oli poistunut useampi muusikko, kunnes yhtyeen kokoonpano vihdoin muovautui pysyväksi Dani Löblen korvatessa Schwarzmannin vuonna 2005.

Vuoden 2005 lokakuussa Helloween julkaisi ensimmäisen uuden kokoonpanon voimin levyttämänsä albumin Keeper of the Seven Keys: The Legacy. Albumi oli ensimmäinen, jonka yhtye julkaisi solmittuaan levytyssopimuksen saksalaisen SPV-yhtiön kanssa, ja se oli nimensä mukaisesti jatko-osa 1980-luvun kahdelle Keeper of the Seven Keys -albumille. Charlie Bauerfeind toimi jälleen albumin tuottajana kahden edellisen albumin tavoin. Keeper of the Seven Keys: The Legacy sai positiivisen vastaanoton,[4] ja se menestyi hyvin myös kaupallisesti. Albumin julkaisua seuranneen kiertueen aikana yhtye taltioi konserttinsa São Paulossa, Sofiassa ja Tokiossa livealbumiksi ja konserttivideoksi Keeper of the Seven Keys: The Legacy World Tour 2005–2006, jotka julkaistiin alkuvuodesta 2007.[3] Vuonna 2006 yhtye julkaisi kokoelma-albumin The Singles Box 1985–1992, joka sisälsi yhtyeen esikois-EP:n Helloween sekä uran alkupään singlejulkaisut yhdeksi kokonaisuudeksi koostettuna.[18]

Helloween ilmoitti vuoden 2007 kesäkuussa työstävänsä kappalemateriaalia uransa kahdennelletoista studioalbumille.[3] Albumi sai nimekseen Gambling with the Devil, ja se julkaistiin jo saman vuoden lokakuussa. Se sai osakseen paljon positiivisia arvioita, ja sitä on pidetty yhtenä Andi Derisin aikakauden parhaimmista studioalbumeista. Gambling with the Devilin tiimoilta Helloween aloitti yhteisen Hellish Rock -kiertueen entisen kitaristinsa Kai Hansenin johtaman Gamma Ray -yhtyeen kanssa.[3] Vuosina 2007-2008 toteutettu Hellish Rock kattoi esiintymisiä totutusti Euroopassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa, mutta vei yhtyeen esiintymään jälleen myös Yhdysvaltoihin. Kiertueen konserteissa Kai Hansen myös nousi lavalle Helloweenin kanssa ensimmäisen kerran sitten 1980-luvun esittämään yhtyeen kappaleita ”I Want Out” ja ”Future World”.

Vuoden 2010 tammikuussa Helloween juhlisti 25-vuotista uraansa julkaisemalla kokoelma-albumin Unarmed – Best of 25th Anniversary, joka koostui yhtyeen vanhoista kappaleista, joista oli albumille levytetty uudelleensovitettuja versioita.

Loppuvuodesta yhtye julkaisi kolmannentoista studioalbuminsa 7 Sinners, joka oli musiikillisesti yhtyeen raskain julkaisu sitten Better Than Rawin.[20]

Uusi studioalbumi Straight Out of Hell julkaistiin 18. tammikuuta 2013.[21] Uuden levyn myötä Helloween lähti Espanjasta 28. helmikuuta aloitetulle Hellish Rock Part II -nimeä kantavalle kiertueelle yhdessä Gamma Ray -yhtyeen kanssa. Kiertueeseen kuului kolme Suomen-konserttia, Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Yhteinen kiertue Gamma Rayn kanssa päättyi Etelä-Koreaan 12. kesäkuuta. Helloweenin kiertue jatkui edelleen 16. marraskuuta asti.[22]

Helloween esiintyi pääesiintyjänä Kuopio Rockcock -festivaalilla vuonna 2013.[23] Helloween esiintyi 13.2.2016 Turun Logomolla ja 14.2.2016 Helsingin Circuksessa.[24]

Vuoden 2016 marraskuussa Helloween ilmoitti, että se tekisi vuosina 2017–2018 Pumpkins United -erikoiskiertueen, jolle yhtyeen nykyisen kokoonpanon mukaan liittyvät myös entinen laulaja Michael Kiske ja kitaristi Kai Hansen.[25]