Helkanuorten liitto

Helkatyön perusti lausuntataiteilija Iines Laitinen-Sandberg (1903–1996). Vuonna 1949 hän toimi Helsingin Kalevalaisissa Naisissa ja oli suunnittelemassa Uuden Kalevalan 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Helailtaa varten häntä pyydettiin kokoamaan tyttöryhmä ja ohjaamaan kulkueelle Ritvalan helkalaulujen alkusanat ”Ruvetkasme, rohjetkasme, kauniissa joukoss”. Laitinen-Sandberg kokosi ryhmän, johon kuului hänen neljä tytärtään, näiden koulutovereita sekä muiden kalevalaisten naisten tyttäriä. Ryhmä sai nimen Helkatytöt.[3]

Syksyllä esiintyjäryhmä koottiin uudelleen ja alettiin järjestää viikoittaisia harjoituksia. Laitinen-Sandberg etsi Kalevalasta, Kantelettaresta ja Suomen Kansan Vanhoista Runoista tekstejä, jotka sopisivat eri-ikäisten lasten esiteettäviksi. Ryhmässä lausuttiin, laulettiin ja leikittiin kansanrunon kielellä. Myös tanhu- ja askartelukerhot olivat mukana. Toiminta oli suunnattu leikiksi, jonka ohessa saataisiin esiintymiskokemusta ja joka herättäisi harrastusta kalevalaiseen kulttuuriin. Virallisesti Helkatyttöjen kerho perustettiin 1950. Vuonna 1954 Helsingin Helkatyttöjä oli yhdeksänkymmentä ja helkakerhoja oli myös Kemissä, Lahdessa, Oulussa, Torniossa ja Turussa.[3]

Vuonna 1962 Kalevalaisten Naisten Liitossa perustettiin 1962 helkajaosto. Se laati jäsenyhdistykselle suunnitellut helkatyön säännöt. Helkatyö oli liiton toimintasuunnitelmissa keskeisessä asemassa. Vuonna 1965 valmistui ensimmäinen Helkatyön opas[4]. Ohjaajien koulutus alettiin myöhemmin järjestää jokavuotisten ideapäivien ja joka toinen vuosi järjestettävien kesäkurssien avulla. Helkanuorten koulutuspäivät päätettiin myös pitää joka toinen vuosi. Välivuosina yhdistysten toivottiin järjestävän keskenään niin sanottuja maakunnallisia leirejä, joita liitto tukisi kohdeapurahoin ja lähettämällä leireille ohjaajia.[3]

Helkatyön 25-vuotisjuhlaan vuonna 1974 valmistui mitali, jonka suunnitteli Kalevala Korun taiteellinen johtaja Börje Rajalin. Mitalin etusivulla on neljä nuoren tytön hahmoa ja teksti ”Helkatytöt 1949–74”. Kääntöpuolella on Sääksmäen Ritvalan raitinristi ja helkalaulujen alkusanat. Mitalin ensimmäinen kappale luovutettiin tasavallan presidentti Urho Kekkoselle.[3]

Vuonna 1983 perustettiin Helkanuorten liitto, jonka perustamiskirjan allekirjoitti 18 Kalevalaisten Naisten Liiton jäsenyhdistystä.[2]

Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustus nuorisojärjestöille vuosina 2012–2017 oli 8 000 € / vuosi.[6]

Liiton toiminnasta ja taloudesta vastaa vuosikokouksen valitsema hallitus. Helkayhdistykset lähettävät vuosikokoukseen oman edustajansa. Hallituksen jäsenten toimintakausi on kolmivuotinen. Vuosikokous määrää liiton jäsenmaksun, joka tilitetään jokaisesta toimintaan osallistuvasta nuoresta liitolle vuoden lopulla. Se kuinka paljon harrastaja maksaa vuosimaksua yhdistykselle on jäsenyhdistyksen itse päätettävissä. Helkatoiminnassa mukana olevat vanhemmat ja muut kannattajat voivat liittyä Helkanuorten liiton kannatusjäseniksi.[7]

Tavoitteidensa mukaan Helkanuorten liitto pyrkii ylläpitämään suomalaisen runouden elävää esittämistä. Samalla se haluaa perehdyttää lapsia ja nuoria runouden kautta suomalaiseen kulttuuriin. Kerhoissa tutustutaan suomen kieleen ja sen monimuotoisuuteen, suomalaiseen kansanmusiikkiin ja tanssiin ja tapakulttuuriin. Tällä työllä nähdään liitossa olevan merkitystä suomalaisen kulttuurin säilyttämisessä ja siirtämisessä uusille sukupolville.[8]

Liitto julkaisee kaksi kertaa vuodessa Perinneporina-lehteä, järjestää valtakunnalliset Suvipäivät joka toinen vuosi ja kouluttaa ohjaajia säännöllisesti. Kerhojen tyypillisiä yhteistyötahoja ovat koulut, kuntien nuorisotoimet ja kansalaisopistot, joiden kautta saadaan sekä tilat että kohderyhmä eli nuoret.[9] Paikallista helkatoimintaa ohjaavat liiton säännöt sekä ohjesäännöt paikallisyhdistyksille.[10] Järjestön tavoitteena on tehdä yhteistyötä muiden nuoriso-, perinne- ja kulttuurijärjestöjen kanssa[8].

Liitto välittää ohjaajille aineistoa, kuten helkatyön opasta, Kuulin kummat -vihkosta ja äänitettä, Otti soiton sormillensa -nuottikirjaa sekä ansiomerkkejä. Helkojen ansiomerkki on hannunvaakuna-aiheinen solki. Helkanuori voi saada merkin pronssisen ensimmäisten vuosien, hopeisena viiden tai kultaisena kymmenen toimintavuoden jälkeen. Ansiomerkkinä käytettyä pronssista sarvimerkkiä jaetaan tunnustuksena helkaohjaajille ja muille helkatyön hyväksi toimineille henkilöille.[11]

• Kuulin kummat. Työryhmä: Tiina Karhuvirta ym. Kuvitus: Kaarina Mäkinen. Helsinki: Koulun kerhokeskus: Helkanuorten liitto, 1994. ISBN 952-9759-06-1.
• Outi Sané: Otti soiton sormillensa - Kantelesovituksia pienkanteleille. Helsinki: Helkanuorten liitto, 2017. ISMN 979-0-55001-402-2.

• Helkanuortenliitto.fi