Heli Rekula
Heli Rekula (s. 28. helmikuuta 1963 Helsinki)[1] on suomalainen taiteilija, jonka työt ovat enimmäkseen video- ja valokuvateoksia, usein lavastettuja valokuvia.[2][3]
Rekula valmistui Lahden Muotoiluinstituutin valokuvauslinjalta vuonna 1991.[2] 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa hän työskenteli freelancer-valokuvaajana ja -kuvatoimittajana muun muassa Helsingin Sanomille. Hän on opettanut Taideteollisessa korkeakoulussa ja Kuvataideakatemiassa.[1] Lokakuusta 2009 hän on hoitanut kuusivuotista valokuvataiteen professuuria Norjassa Bergenin Kunst- og designhøgskolenissa.[4]
Vuonna 2001 Rekula osallistui Venetsian biennaaliin.[1] Hänet on palkittu Ars Fennica -taidepalkinnolla 2002,[2] valokuvataiteen valtionpalkinnolla 2005[5] ja Suomen Taideyhdistyksen kirjallisuuspalkinnolla 2014 teoksesta Hemingwayn puutarha[6]. Hän oli Carnegie Art Award -palkintoehdokkaana vuonna 2012.[7] Rekulan laaja retrospektiivinen näyttely Autiomaa. Teoksia vuosilta 1989-2004 oli esillä Nykytaiteen museo Kiasmassa vuonna 2005.[8]
Rekula suorittaa parhaillaan kuvataiteen tohtorin opintoja Taideyliopiston Kuvataideakatemian kuvataiteen tohtorin koulutusohjelmassa (KuT). Rekulan tutkimusaiheena on Poissaoleva ruumis - työskentelyprosessin ja esittävän teoksen suhde valokuva- ja liikkuvan kuvan teoksissa.[9]
Lähteet
- 50-vuotias: Heli Rekula Helsingin Sanomat. 27.2.2013. Viitattu 23.2.2015.
- Palkinnonsaaja 2002: Heli Rekula Arsfennica.fi. Arkistoitu 23.2.2015. Viitattu 23.2.2015.
- Kivinen, Kati: ”5”, Toisin kertoen: Kertomuksen tilallistaminen ja kohtaaminen liikkuvan kuvan installaatiossa, s. 186-219. Valtion taidemuseo, Kuvataiteen keskusarkisto 26, 2013. Teoksen verkkoversio.
- Heli Rekula Kunst- og designhøgskolen i Bergen. Arkistoitu 23.2.2015. Viitattu 23.2.2015.
- Valokuvataiteen valtionpalkinto 2005 Heli Rekulalle 19.4.2005. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 23.2.2015. Viitattu 23.2.2015.
- Frilander, Aino: Taideyhdistyksen perinteikäs Dukaattipalkinto ympäristöteemoja käsittelevälle kuvataiteilija Alma Heikkilälle HS.fi. 3.12.2014. Viitattu 4.12.2014.
- Awards 2012: Heli Rekula Carnegie. Arkistoitu 18.10.2014. Viitattu 23.2.2015. (englanniksi)
- 2005 | Arkisto (Näyttelyt 2005) www.kiasma.fi. Viitattu 8.3.2016.
- Kuvataideakatemian tohtoriohjelma (Tohtorikoulutettavat) Taideyliopisto – Uniarts.fi. Arkistoitu 9.3.2016. Viitattu 8.3.2016.