Helene Schjerfbeck

Schjerfbeck syntyi 1862 Helsingissä. Hänen isänsä Svante Schjerfbeck (1833–1876) työskenteli rautateiden työpajan toimistopäällikkönä. Lisäksi hänen perheeseensä kuului äiti Olga Johanna Printz (1839–1923) ja toinen eloonjäänyt sisarus, myöhemmin arkkitehtinä toiminut Magnus Schjerfbeck, joka oli kaksi vuotta vanhempi.[5]

Schjerfbeck putosi nelivuotiaana portaikossa ja hänen vasen lonkkansa murtui. Hän joutui elämään sen jälkeen vuosia vuodepotilaana ja ontui sekä poti koko loppuelämänsä pahoja kipuja, kuumekohtauksia, voimattomuutta ja lihasheikkoutta. Sairastelun perussyy ei ole tiedossa, mutta myöhemmin on epäilty, että Schjerfbeckillä olisi ollut perinnöllinen luustonhaurastumistauti ja mahdollisesti myös jokin immuunijärjestelmän häiriö. Myös "taidekentän yleisen ilmapiirin" aiheuttamalla masennuksella on arveltu olleen osuutta oireiden synnyssä.[5][6][7]

Schjerfbeck aloitti opinnot Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa jo vuonna 1873, valmistui 1877 ja jatkoi opintojaan Adolf von Beckerin yksityisakatemiassa.[4] Vuonna 1880 Schjerfbeck lähti Pariisiin, jossa seurasi tammikuusta 1881 alkaen opetusta Académie Colarossissa.[8] Hän maalasi myös Meudonissa sekä Pont-Avenin kalastajakylässä Bretagnessa ja palasi Suomeen vuonna 1882. Toisen Ranskan-matkansa hän teki vuosina 1884–1885, jolloin hän osallistui Pariisin salonkiin ja maalasi jälleen Bretagnessa. Pont-Avenin kylän lähellä olleessa Trèmolon kappelissa syntyi maalaus Ovi (1884). Syystalvella 1883–1884 Schjerfbeck kihlautui erään taidemaalarin kanssa. Ruotsalaisen taidehistorioitsija Lena Holgerin mukaan kyseessä olisi ollut Ranskassa samoihin aikoihin asunut ruotsalainen taidemaalari Otto Hagborg. Molemmat taiteilijat oleskelivat Pont-Avenissa talvella ja keväällä 1883–1884.[8] Sulhanen purki kihlauksen vuonna 1885, koska Schjerfbeckin lonkkavika oli herättänyt tuberkuloosiepäilyjä sulhasen sukulaisissa. Schjerfbeck tuhosi kaiken rakastettuunsa liittyvän ja pyysi sukulaisiaan hävittämään myös kirjeet, joissa sulhasen nimi esiintyi. Schjerfbeck pysyi koko ikänsä naimattomana.[4][9]

Vietettyään vuoden Suomessa Schjerfbeck matkusti jälleen Pariisiin syksyllä 1886 ja siirtyi seuraavana kesänä Englantiin Cornwalliin ja St Ivesiin, jonne hän jäi koko talveksi. St Ivesissä syntyi maalaus Leipomo (1887).[8]

Schjerfbeckin 1880-luku oli ollut tuottelias, mutta hän maalasi seuraavalla vuosikymmenellä huomattavasti vähemmän alettuaan hoitaa Taideyhdistyksen piirustuskoulun opettajan virkaa. Myös hänen terveytensä heikkeni sen jälkeen, kun hän oli palannut Suomeen ja aloittanut opettajana työskentelyn. Monien sairauslomien jälkeen hän pyysi 1902 eroa opettajan toimestaan ja muutti lääkärin neuvosta äitinsä kanssa Hyvinkäälle, joka tunnettiin terveellisenä parantolakaupunkina.[4]

Schjerfbeckin äiti kuoli vuonna 1923, ja kaksi vuotta myöhemmin Schjerfbeck muutti Tammisaareen maalatakseen rauhassa. Hänen maineensa alkoi kasvaa näihin aikoihin. Teoksia oli menestyksekkäästi näytteillä Ruotsissa useissa näyttelyissä 1930- ja 1940-luvuilla. Schjerfbeck vietti viimeiset vuotensa Ruotsissa Saltsjöbadenin kylpylähotellissa, jossa hän kuoli vuonna 1946.[4]

Tulkinnat Schjerfbeckin taiteesta ja taiteilijuudesta pohjautuvat pitkälti vanhojen elämäkertojen oletuksiin, varsinkin ystävänsä Einar Reuterin vuonna 1951 kirjoittamaan elämäkertaan. Sen mukaan Schjerfbeck oli hauras ja kärsivä olento. Schjerbeckin tuotannossa on kuitenkin myös intensiivisiä puolia, ja se on monin tavoin sidoksissa aikaan ja taiteen yleiseen kehitykseen.[4]

Schjerbeckistä luotiin jo omana aikanaan kuva vaatimattomana, ihmisarkana ja henkistyneenä taiteilijana. Schjerbeck itse pyysi taidekauppiaana ja toimittajana työskennellyttä Gösta Stenmania kirjoittamaan elämänmittaisesta kamppailustaan terveytensä kanssa. Taidehistorioitsija Mari Tossavaisen mukaan Schjerbeck ei ollut kuitenkaan henkisesti hauras. Suurista vastoinkäymisistään huolimatta Schjerbeck kirjoitti vuonna 1930 entiselle kotiopettajalleen Lina Ingmanille: ”Tiedätkö Lina, että minun elämäni on ollut onnellista.”[10][11]

Schjerfbeck on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle paikalle V7-3-6.[12]

Schjerfbeckin taiteellinen ura kesti yli 70 vuotta. Alun hillityn realismin ja impressionististen vaikutteiden kautta hän siirtyi kohti naturalismia ja tyyliteltyä modernismia. Loppuvaiheessa hänen tuotantonsa oli pelkistettyä ja hän teki omakuvia ja asetelmia, joissa oli abstrakteja piirteitä.[4][13]

Omana aikanaan korkeana taiteena arvostettujen suurten historiallisten teosten ohella Schjerfbeck kuvasi ajan ranskalaisten vaikutteiden hengessä myös mitättöminä pidettyjä aiheita ja fragmentteja. Bretagnessa maalattua naturalistista Pikkusiskoaan ruokkivaa poikaa (1881) on pidetty suomalaisen modernismin alkuun kuuluvana. Lapset oli kuvattu aikalaisten mielestä rumina ja turhan leveällä siveltimellä. Myös ajan eurooppalaisen ilmapiirin kannalta osa Bretagnessa maalatuista töistä oli poikkeuksellisia, ne olivat tavallista pelkistetympiä, kuten Ovi (1884) ja Varjo muurilla (1883), joka muistuttaa hieman Paul Cézannen pelkistettyä taidetta.[4]

Pelkistettyä maalaustapaa ei 1880-luvulla vielä ymmärretty, ja Schjerfbeck luopuikin siitä joksikin aikaa, vaikka tunsi sen omakseen. Hän maalasi vuosikymmenen lopulla St Ivesissä Cornwallissa. Siellä tehdyt vähemmän pelkistetyt maalaukset Toipilas ja Leipomo (1887) olivat naturalistisia valomaalauksia. Samoihin aikoihin hän omaksui pohjoismaiselle symbolismille ominaisen hämyisen valaistuksen ja hillityn värinkäytön.[4]

Aluksi Schjerfbeckin työt saivat vähän ymmärrystä yleisöltä. Vuonna 1913 taidekauppias Gösta Stenman kuitenkin näki niiden arvon ja sai Schjerfbeckin töitä esille näyttelyihin entistä useammin. Stenman järjesti myös hänen ensimmäisen yksityisnäyttelynsä vuonna 1917.[17][4]

Toinen merkittävä ymmärtäjä oli taidekriitikko, kirjailija ja taidemaalari Einar Reuter (taiteilija- ja kirjailijanimeltään H. Ahtela), jonka Schjerfbeck tapasi vuonna 1915. Ahtela oli hänen läheinen ystävänsä ja henkinen tukensa elämän loppuvaiheisiin asti.[4] Reuter kirjoitti Schjerfbeckistä artikkeleita ja kirjoja. Schjerfbeck kirjoitti hänelle yli 1 100 kirjettä tai postikorttia.[18] He maalasivat ja tutkivat yhdessä ulkomaisia taidelehtiä ja kirjallisuutta, saaden vaikutteita toisiltaan. Reuter julkaisi nimellä H. Ahtela vuonna 1951 Schjerfbeckin elämäkerran Helene Schjerfbeck: Kamppailu kauneudesta.[4]

Poikkeuksellista kritiikkiä Schjerfbeckin tuotannosta esitti brittiläinen kriitikko Jonathan Jones The Guardianissa. Kritiikki liittyi Lontoossa heinäkuussa 2019 järjestettyyn Schjerfbeck-näyttelyyn. Jonesin mukaan Schjerfbeck ”ei ole Isossa-Britanniassa tunnettu eikä hänen oikeastaan ole syytäkään olla”. Hän antaa armon Schjerfbeckin varhaistuotannolle mutta sanoo 1900-luvun tuotannosta: ”On sekä masentavaa että järjetöntä kaivaa näitä teoksia esiin taidehistorian varastosta, jonne ne kuuluvat.”[19][20][21]

Schjerfbeckin teokset menivät hyvin kaupaksi 1930-luvulta alkaen, ja lähes kaikki hänen öljymaalauksensa on sittemmin myyty huutokaupassa ainakin kerran.[22] Hänen teoksiaan ostivat muiden muassa Signe ja Ane Gyllenberg sekä Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen, jotka onnistuivat keräämään huomattavat kokoelmat hänen töitään.[23][24] Helsinkiläinen lääkäripariskunta Yrjö ja Nanny Kaunisto keräsivät elämänsä aikana poikkeuksellisen kokoelman, johon kuului 35 Schjerfbeckin teosta. Yrjö Kauniston kuoltua Nanny Kaunisto lahjoitti kokoelman vuonna 2005 Valtion taidemuseolle pariskunnan laatiman testamentin mukaisesti.[25]

Schjerfbeckin elämästä on julkaistu ainakin viisi tutkimusta. Ensimmäiset tutkimukset laativat H. Ahtela, Hanna ja Eilif Appelberg, Gotthard Johansson, Leena Ahtola-Moorhouse ja Lena Holger. Riitta Konttinen julkaisi omaan tutkimukseensa perustuvan Schjerfbeck-elämäkerran Oma tie vuonna 2004 ja Mari Tossavaisen teos Ella – Helene Schjerfbeck julkaistiin vuonna 2022.[26]

Kirjailija Rakel Liehu kirjoitti Schjerfbeckistä elämäkerrallisen romaanin Helene (2003), ja Antti J. Jokinen ohjasi sen pohjalta elokuvan Helene (2020), jossa Schjerfbeckiä näyttelee Laura Birn.[27] Vuonna 1991 Leena Vihtonen ohjasi Schjerfbeckin elämää käsittelevän televisioelokuvan Helene S.[28].

Schjerfbeckin syntymän 150-vuotismuistoksi syksyllä 2012 lyötiin suomalainen kahden euron juhlaraha.[29] Tammisaaren museokeskus EKTA:ssa on Schjerfbeckin elämää esittelevä pysyväisnäyttely ”Helene Schjerfbeckin elämä ja taide”, joka avattiin vuonna 2012.[30] Vuonna 2017 sisäministeriö suositteli ihmisiä liputtamaan Schjerfbeckin syntymäpäivänä 10. heinäkuuta Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi.[31]

Pääartikkeli: Luettelo Helene Schjerfbeckin maalauksista

• Joutsenkaulainen tyttö (1930) myytiin 1997 Hagelstamin huutokaupassa marraskuussa 570 000 markalla.[36]
• Tanssiaiskengät (vuoden 1882 versio) myytiin 2008 Sothebyn huutokaupassa 3,9 miljoonalla eurolla. Se on korkein suomalaisesta taulusta maksettu hinta. Skandinaaviksi luonnehdittu ostaja halusi pysyä tuntemattomana.[37]
• Tanssiaiskengät (vuoden 1939 versio) myytiin 1990 Sothebyn huutokaupassa 1,5 miljoonalla eurolla. Se on toiseksi korkein suomalaisesta taideteoksesta maksettu hinta.[32]
• Ateneumin taidemuseo osti teoksen Punaiset omenat joulukuussa 2008 Bukowskin huutokaupasta 400 000 eurolla Einar Reuterin pojan kuolinpesästä.[38]
• Lauri ja Lasse Reitzin säätiö osti Suopursuja-taulun joulukuussa 2008 Bukowskin huutokaupasta 340 000 eurolla.[39]
• Sininauhainen tyttö (ruots. Flicka med blått band) on akvarelli vuodelta 1909, joka myytiin 2021 Bukowskin huutokaupassa 17 137 500 Ruotsin kruunulla eli noin 1,7 miljoonalla eurolla.[40]

• Ahtola-Moorhouse, Leena (toim.): Helene Schjerfbeck. Helsinki: Valtion taidemuseo, 1992. ISBN 951-47-5855-2.
• Halmén-Kronlund, Ann-Christine: Utställningen ”Helene Schjerfbeck – förmedlare av det omedvetna”. Kyrkopressen, Helsingfors Extra, 21.6.2006. (ruotsiksi)
• Holger, Lena: Helene Schjerfbeck. Käännökset: Rauno Endén. Ateneumin taiteilijat. Helsinki: Ateneumin taidemuseo: Kansallisgalleria, 2016. ISBN 978-952-7067-32-1.
• Konttinen, Riitta: ”Schjerfbeck, Helene (1862–1946)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 761–764. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5. / Teoksen verkkoversio.
• Konttinen, Riitta: Oma tie. Helene Schjefbeckin elämä. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-18767-8.
• Laitinen-Laiho, Pauliina: Taide & Antiikki. Taloustaito, 2009, nro 5, s. 23.
• Tossavainen, Mari: Ella. Helene Schjerfbeck. Helsinki: Otava, 2022. ISBN 978-951-1-44642-2.

• Ahtela, H.: Helena Schjerfbeck 1879–1917. Helsinki: Stenmans Konstsalong – Stenmanin taidesalonki, 1917.
• Ahtela, H.: Helena Schjerfbeck. Kamppailu kauneudesta. Porvoo: WSOY, 1951.
• Holger, Lena: Helene Schjerfbeck. Elämä ja taide. (Helene Schjerfbeck. Liv och konstnärskap, 1987.) Suomentanut Liisa Paakkanen. Helsinki: Otava, 1989. ISBN 951-1-10456-X.
• Kivirinta, Marja-Terttu: Vieraita vaikutteita karsimassa. Helene Schjerfbeck ja Juho Rissanen: Sukupuoli, luokka ja Suomen taiteen rakentuminen 1910–20-luvulla. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, 2014. ISBN 978-952-10-9741-6. Teoksen verkkoversio (PDF).
• Liehu, Rakel: Helene. Romaani Helene Schjerfbeckin elämästä. WSOY, 2003. ISBN 951-0-28222-7.
• Nyberg, Patrik: Maalatut kasvot. Helene Schjerfbeckin omakuvat, modernismi ja esittäminen. Väitöskirja. Helsinki: Kansallisgalleria, 2019. ISBN 978-952-7067-93-2. Teoksen verkkoversio (PDF). ^{[vanhentunut linkki]}
• Schjerfbeck, Helene: Helene Schjerfbeckin ajatuksia taiteesta ja elämästä. Valikoinut, suomentanut ja toimittanut Marjatta Levanto. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1993. ISBN 951-0-18673-2.
• Schjerfbeck, Helene: Silti minä maalaan. Taiteilijan kirjeitä Maria Wiikille. Toimittanut Lena Holger. Suomentanut Laura Jänisniemi. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011. ISBN 978-952-222-305-0.
• Vainio, Risto: Helene Schjerfbeck, pitkän linjan modernisti. Helsinki: Omakustanne, 2007. ISBN 978-952-92-0887-6.
• Virta, Tove: Helene Schjerfbeck. Muistamme hänet. (Hon drog sina streck. Vi minns henne – Helene Schjerfbeck i Västnyland, 2010.) Tutkimustyö ja haastattelut: Anne Ingman. Suomentanut Solveig Eriksson. Karjaa: Västnyländska kultursamfundet, 2012. ISBN 978-951-96364-9-8.

• Helene Schjerfbeck taiteilijamatrikkelissa
• Helene Schjerfbeck Kansallisgallerian kokoelmissa
• Helene Schjerfbeck Europeanassa
• Donner, Julia: Schjerfbeck, Helene. Sininen laulu – Suomen taiteiden tarina. Yleisradio.
• Landström, Rita: Helenen kuvat. Ylen Elävä arkisto.
• Helene Schjerfbeckin näyttely 1954. Ylen Elävä arkisto.
• Helene Schjerfbeck maalasi ranskaksi. Ylen Elävä arkisto.
• Taidevartti: Taiteilijatoveruutta – Helene Schjerfbeck. (Arkistoitu – Internet Archive) Kantti.net.
• Schjerfbeck, Helene hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)