Helena Eeva

Helena Eeva syntyi Laatokan rantamilla Viipurin läänin Metsäpirtin pitäjässä Venäjän rajan lähettyvillä 13. lokakuuta 1923 kunnanesimiehen (nykyään kunnanjohtaja) Jooseppi Eevan ja kunnankätilön Aino Eevan (o.s. Hinkkanen) tyttärenä.[2] Talvisodan alkaessa Metsäpirtin pitäjä Karjalankannaksella oli ensimmäinen Suomen alue, jota sotatoimet koskettivat. Helenan kotitalo tuhoutui tulipalossa heti sodan alussa, ja tämä traaginen kokemus vaikutti häneen voimakkaasti koko hänen loppuelämänsä ajan.[3] Sodan syttyessä 16-vuotias Helena ei muiden tavoin paennut sisämaahan, vaan jäi omistajien tyhjäksi jättämään kaupparakennukseen yksin yöksi. Siinä hän kirjoitti ensimmäisen sotarunonsa. Helenan sanotaan jääneen talvisodan alkaessa korsuun isänsä kanssa torjumaan ensimmäisiä hyökkäyksiä, minkä jälkeen vastahakoinen Helena haettiin pois etulinjasta. Hän toimi sitten lottana.

Kirjailija Kalle Väänänen, joka tunnettiin sotien aikana nimellä "Korsukolportööri", kirjoitti vuonna 1941 julkaistuissa muistelmissaan:

”Metsäpirtin poikien mukana oli sodan alusta alkaen kulkenut lottia muonittajina. Tapasin ennen Taipaleeseen menoani Saaprussa luutnantti Penttilän, ja hän kertoi ihmejuttuja erään lotan rohkeudesta. Etsin tytön käsiini nähdäkseni, minkälainen oli tämä peloton lotta. Hän oli 15-vuotias, nimeltään Helena Eeva — Eeva on tässä sukunimi — ja oli tosiaankin ihmeellinen siinä suhteessa, ettei näyttänyt tietävän mitä pelko on. Kranaattisateessa hän laitteli ruokaa talon pihamaalla ja kantoi sitä korsuihin, kun upseerit eivät päästäneet sotilaita ulos korsuista. Itku silmissä lähti tämä tyttö pois etulinjoilta...”[4]

Hän toimi muun muassa kaatuneiden kokoamispaikalla kirjurina.[1] Helena Eevan omaisten mielestä vakavamielisellä tytöllä ei ollut lainkaan nuoruutta.[5]

Hänen evakkomatkansa pois Laatokan Karjalasta johti Rantasalmen ja Kauhajoen kautta takaisin Metsäpirttiin jatkosodan aikana ja sieltä Mikkelin kautta Helsinkiin.[6] Jatkosodan aikana Helenan veli ja hänen kihlattunsa kaatuivat.[3] Hän oli suorittanut kauppakoulun ja toimi sodan jälkeen kirjanpitäjänä. Siirryttyään Helsinkiin hän työskenteli kirjanpitäjänä Musiikki-Fazerilla kuolemaansa asti.[2]

Helena Eeva oli kirjoittanut runoja jo nuoresta pitäen. Hänen uransa käännekohta oli kuitenkin tapaaminen Toivo Kärjen kanssa vuonna 1940. Toivo Kärjen isä Frans Kärki toimi tuolloin Laihian kappalaisena.[5] Eeva taas oli Kauhajoella kauppa-apulaisena ja häntä suositeltiin Kärjelle lahjakkaana runoilijanalkuna. Ensimmäiset Kärki-Eeva -kappaleet olivat valssit "Nimetön valssi", "Laulu morsiamelleni" ja "Venheessä Laatokalla", jotka Henry Theel lauloi Columbia-levylle joulukuussa 1942. Nämä jäivät melko tuntemattomiksi, mutta Kärjen vuonna 1943 rintamalla säveltämä valssi ”Harmaat silmät”, jonka Theel levytti sotien jälkeen vuonna 1946 sekä Kärjen uudelleen sovittamana vuonna 1969, nousi jo suosioon [7] . Suuri vaikutus Helena Eevan sanoittajanuraan oli Kärjen kanssa yhteistyötä siihen saakka tehneellä Kerttu Mustosella.[5]

Sotien jälkeen Kärjen ja Eevan yhteistyö jatkui tiiviinä. Erityisesti tangoja syntyi, vuonna 1947 "Naisten tango", "Sydämeni sävel", "Joko uuvuit sä uneen" ym., vuonna 1948 "Soidessa tangon ja loisteessa kuun", "Eron hetki on kaunis" ym., vuonna 1950 "Kun kynttilät sammuvat". Nämä kaikki lauloi Henry Theel [8] . Eeva osasi kyllä tekstittää myös kepeämpiä kappaleita kuten "Rengasmatkalla", jonka Veikko Sato levytti vuonna 1950 [9] .

1950-luvulla Eevan yhteistyö Kärjen kanssa jäi vähälle, hänen tekstejään sävelsi usein Tapio Lahtinen, esim. "Laulajan ystävä" (Olavi Virta 1952) ja "Pelimannin penkillä" (Kauko Käyhkö 1954). Kärki tosin sovitti nämäkin [10]. Hyvin tunnetuiksi tulivat Georg Malmsténin säveltämät, sovittamat ja vuonna 1955 levylle laulamat "Lasten liikennelaulu" ja "Riepumatto" sekä Tapio Rautavaaran säveltämä ja vuonna 1956 levylle laulama "Kulkuriveljeni Jan", jonka sovitti George de Godzinsky.

Eeva ei koskaan käyttänyt omaa nimeä sanoittajana. Hänen käyttämiään pseudonyymejä ovat olleet ainakin:[11]

• A. Kajo
• H. Neva tai Hele Neva
• L. Suolakivi (tätä nimimerkkiä käyttivät myös Kerttu Mustonen ja Kauko Käyhkö)[12]
• Arvi Tarvainen
• Asser Tervasmäki
• Tjärbacka
• Aarne Torniainen

Eevan sanoittamia iskelmiä ovat esittäneet ainakin Olavi Virta, Georg Malmstén, Tapio Rautavaara, Henry Theel, Erkki Junkkarinen, Metro-tytöt ja Iris Kangasniemi. Helena Eevan sanoitusten teemana oli useimmiten surullinen menetetty rakkaus, joka saavutti syvällisyydessään ja runollisuudessaan vastakaikua sotien jälkeisessä Suomessa.[5] Helena Eevan sanoittamia kappaleita on levytetty kaikkiaan runsaat 150, joista lähes kolmasosa, 50, Toivo Kärjen sävelmiin.[3]

Helena Eeva oli eläessään erittäin tuottelias ja kirjoitti jatkuvasti. Hän alkoi kuitenkin uupua henkisesti ja kuoli vuonna 1960 ollessaan vain 36-vuotias.[13] Hänen sanoituksensa ”Jos helmiä kyyneleet ois” sai suurta menestystä Toivo Kärjen sävellyksenä, jonka Paula Koivuniemi levytti vuonna 1968 [14].

Ilpo Tuomarila on kirjoittanut Helena Eevasta näytelmän Jos helmiä kyyneleet ois, jonka ensi-ilta oli Mikkelin teatterissa 20. syyskuuta 2014.[13]

• Gronow, Pekka: / Eeva, Helena (1923–1960). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 29.3.2022. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• http://web.archive.org/web/20050802084333/http://www.kolumbus.fi/rauno.korpela/Ilkka_13072003.htm