Helen Jacobs

Helen Hull Jacobs (6. elokuuta 1908 Globe, Arizona 2. kesäkuuta 1997 East Hampton, New York) oli yhdysvaltalainen naistennispelaaja, joka voitti uransa aikana kymmenen Grand Slam -mestaruutta.[1]

Helen Jacobs

Jacobsilla oli voimakas syöttö ja iskulyönti sekä kelpo rysty, mutta hän ei koskaan oppinut tekemään kämmenlyöntiä tyydyttävällä tavalla [1].

Tennisura

Jacobs voitti kaksinpelissä viisi Grand Slam -mestaruutta ja oli yksitoista kertaa loppuottelussa häviävänä osapuolena. Finaalitappioista kuudessa vastustajana oli Helen Wills Moody. Jacobsin ainoa voitto Moodysta tuli Yhdysvaltain mestaruuskilpailuissa 1933. Moody keskeytti ottelun selkävamman takia ollessaan kolmannessa erässä häviöllä 3–0, minkä seurauksena yleisö ryhtyi buuaamaan, sillä se uskoi Moodyn keskeyttäneen vain riistääkseen Jacobsilta voiton viimeistelyn tuoman tyydytyksen. Vuosia myöhemmin Moody vahvisti kyseessä olleen onnettomuus. Hän sanoi: ”Selkäni on hieman omituinen. Nikama neljännen ja viidennen välilevyn välissä on ohut. Kun välilevy kierähtää ympäri, on kipu sietämätön. Ennen tuota finaalia satoi koko viikon ajan. Makasin sängyssä, mikä ei ollut hyväksi, koska selkäni jäykistyi entistä pahemmin. En yksinkertaisesti voinut enää pelata pidempään, mutta en sanonut mitään, sillä se olisi näyttänyt tekosyyltä.”

Jacobs oli jälleen lähellä voittoa Moodysta 1935 Wimbledonin loppuottelussa, jossa hänellä oli ottelupallo tilanteessa 6–3, 3–6, 5–4. Hän kuitenkin hävisi ottelun. Moodya vastaan 1938 käydyssä Wimbledonin finaalissa Jacobs nyrjäytti nilkkansa ensimmäisessä erässä tilanteessa 4–4 ja nilkutti ympäri kenttää loput ottelusta. Moody voitti viimeiset kahdeksan peliä toisen erän kestäessä ainoastaan kahdeksan minuuttia. Kun Jacobsilta kysyttiin, miksei hän keskeyttänyt ottelua loukkaantumisensa jälkeen, sanoi hän jatkamisen olleen urheilullisesti oikea ratkaisu, sillä Moody saattoi siten nauttia voitosta täysin siemauksin. Uransa aikana Jacobs hävisi kymmenen Moodya vastaan pelaamistaan yhdestätoista kaksinpeliottelusta [1].

Naisten nelinpelissä Jacobs voitti neljä Grand Slamia ja sekanelinpelissä yhden. Lisäksi hän oli loppuottelussa kuudessa muussa Grand Slam -nelinpeliturnauksessa sekä yhdessä sekanelinpeliturnauksessa. Vuoden lopussa julkaistulla maailmanlistalla Jacobs oli kymmenen parhaan joukossa 1928–1939. Hän oli ykköseksi sijoitettu yhdysvaltalaispelaaja 1932–1935.[2] Hän oli mukana maansa Wightman Cup -joukkueessa 1927–1937 ja jälleen 1939. Vuonna 1933 hänestä tuli ensimmäinen Wimbledonissa sortseihin pukeutunut naispelaaja.

Jo aktiiviuransa aikana Jacobs alkoi kirjoittaa kirjoja. Hänen ensimmäiset teoksensa olivat Modern Tennis (1933) sekä Improve Your Tennis (1936). Hän kirjoitti myös fiktiivisiä kirjoja kuten Storm Against the Wind (1944). Hänen omaelämäkertansa Beyond the Game ilmestyi 1936.

Associated Press nimesi 1933 Jacobsin vuoden naisurheilijaksi.[2] International Tennis Hall of Famen jäseneksi hänet otettiin 1962.[1]

Toisen maailmansodan aikana Jacobs palveli komentajana Yhdysvaltain laivaston tiedustelussa.[2] Hän kuoli sydänhalvaukseen New Yorkin East Hamptonissa 2. kesäkuuta 1997.

Grand Slam -turnaukset

  • Wimbledon
    • Kaksinpelin mestaruus: 1936
    • Kaksinpelin finaalissa: 1929, 1932, 1934, 1935, 1938
    • Nelinpelin finaalissa: 1932, 1936, 1939
  • Yhdysvaltain mestaruuskilpailut
    • Kaksinpelin mestaruus: 1932, 1933, 1934, 1935
    • Kaksinpelin finaalissa: 1928, 1936, 1939, 1940
    • Nelinpelin mestaruus: 1932, 1933, 1934, 1935
    • Nelinpelin finaalissa: 1931, 1936
    • Sekanelinpelin mestaruus: 1934
    • Sekanelinpelin finaalissa: 1932

Grand Slam -finaalit kaksinpelissä

Voitot (5)

Vuosi Turnaus Vastustaja loppuottelussa Loppuottelun tulos [3][4]
1932Yhdysvaltain mestaruuskilpailut Carolin Babcock6–2, 6–2
1933Yhdysvaltain mestaruuskilpailut (2) Helen Wills Moody8–6, 3–6, 3–0 keskeytys
1934Yhdysvaltain mestaruuskilpailut (3) Sarah Palfrey Cooke6–1, 6–4
1935Yhdysvaltain mestaruuskilpailut (4) Sarah Palfrey Cooke6–2, 6–4
1936Wimbledon Hilde Krahwinkel Sperling6–2, 4–6, 7–5

Loppuotteluhäviöt (11)

Vuosi Turnaus Vastustaja loppuottelussa Loppuottelun tulos [3][4][5]
1928Yhdysvaltain mestaruuskilpailut Helen Wills Moody6–2, 6–1
1929Wimbledon Helen Wills Moody6–1, 6–2
1930Ranskan mestaruuskilpailut Helen Wills Moody6–2, 6–1
1932Wimbledon Helen Wills Moody6–3, 6–1
1934Ranskan mestaruuskilpailut Margaret Scriven-Vivian7–5, 4–6, 6–1
1934Wimbledon Dorothy Round Little6–2, 5–7, 6–3
1935Wimbledon Helen Wills Moody6–3, 3–6, 7–5
1936Yhdysvaltain mestaruuskilpailut Alice Marble4–6, 6–3, 6–2
1938Wimbledon Helen Wills Moody6–4, 6–0
1939Yhdysvaltain mestaruuskilpailut Alice Marble6–0, 8–10, 6–4
1940Yhdysvaltain mestaruuskilpailut Alice Marble6–2, 6–3

Lähteet

  1. Helen Hull Jacobs 2006. International Tennis Hall of Fame. Viitattu 9.7.2007. (englanniksi)
  2. Helen Hull Jacobs ITA Women’s Hall of Fame. Arkistoitu 31.8.2006. Viitattu 9.7.2007. (englanniksi)
  3. History & Records: Champions (Women’s Singles) The US Open 2006 – Grand Slam Tennis – Official Site. Arkistoitu 13.7.2007. Viitattu 5.7.2007. (englanniksi)
  4. Ladies’ Singles Finals The Championships, Wimbledon 2007 – Official Site. Viitattu 9.7.2007. (englanniksi)
  5. 1925–2006 Past Winners (Women / 1930 & 1934) Roland-Garros. Arkistoitu 8.8.2007. Viitattu 9.7.2007. (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.