Heinz Drewes

Drewes työskenteli jonkin aikaa Weimarin kansallisteatterin (Deutsches Nationaltheater und Staatskapelle Weimar) korrepetiittorina ja orkesterinjohtajana. Vuonna 1930 hänestä tuli Altenburgissa sijaitsevan Landestheaterin (Theater & Philharmonie Thüringen) orkesterinjohtaja. Hän perusti sinne KfdK:n (Kampfbund für deutsche Kultur) paikallisosaston, liittyi samana vuonna NSDAP:iin ja kirjoitti artikkeleita NS-Zeitungiin ja Völkischer Beobachteriin.[6].

Drewes toimi pääintendenttinä samaan aikaan kun Reichsmusikkameria johti Peter Raabe. Tämä oli tullut johtajaksi Richard Straussin erottamisen jälkeen vuodesta 1935.[7][8]. Drewes ja Raabe kilpailivat siitä, kumpi oikein johti valtakunnan musiikkia. Joseph Goebbels käytti tilannetta aseena kumpaakin vastaan.[9]

Myöhemmin on paljastunut, että Drewes käytti propagandaministeriön aikanaan salanimeä johtaessaan orkestereita, ja hän johti lähinnä radio-orkestereita. Hänen vallassaan olivat orkesterinjohtajien palkkaamiset ja irtisanomiset. Hän saattoi johtaa nimellä Hermann Desser Berliinin sinfonikoita nauhoitettaessa Felix Draeseken sävellystä Symphonia Tragica, joka julkaistiin 1955 Urania-levymerkillä. Tämän näkemyksen on esittänyt Alan Krueck, joka perustelee asiaa muun muassa sillä, että Hermann Desser -nimistä kapellimestaria ei ole olemassa, ja musiikin ja äänityksen laatu sopii hyvin kolmannen valtakunnan musiikkimakuun ja on toisaalta verrattavissa sodanaikaisten äänitysten tasoon. Myös Christoph Schlüren on esittänyt saman ajatuksen.[5]

Drewes arvosti Jean Sibeliusta ja oli Saksan Sibelius-seuran (Deutsche Sibelius Gesellschaft) puheenjohtaja. Hän kirjoitti saatesanat Ernst Tanzbergerin väitökirjaan Die symphonischen Dichtungen, von Jean Sibelius, eine inhalts- und formanalytische Studie (K. Triltsch, 1943). Tommi Mäkelä kirjoittaa Sibelius-elämäkerrassaan, että teos oli ilmiselvästi tarkoitettu tervehdykseksi suomalaisille ystäville ja asetovereille.[10] Eräässä yhteydessä Drewes kirjoitti, että Sibeliuksen sinfoniset sadut todistavat, että ”vaikka Suomen kansa kuuluu rodullisesti suomalais-ugrilaisiin,” se on vuosisatojen kuluessa ”kääntynyt saksalaisen maailman suuntaan”.[11]

Drewes oli Richard Straussin ystävä, joka turvautui Drewesiin pyytääkseen suojelusta libretonkirjoittajalleen Joseph Gregorille.[12] Strauss kääntyi 1939 Drewesin puoleen myös pyytäessään suojelusta ei-arjalaiselle miniälleen ja lapsenlapsilleen.[13]

Ruotsalainen säveltäjä Kurt Atterberg kääntyi Drewesin puoleen ollessaan huolissaan saksalaisen orkesterinjohtajan Helmuth Thierfelderin mahdollisuuksista johtaa hänen sävellyksiään ja tulla vierailemaan Ruotsiin.[14]