Heinävesi

Viimeisemmän jääkauden jäljiltä kallioperän päällä oleva maapeite on Heinävedellä yleensä paikoin ohut ja koostuu se lähinnä moreenista. Kallioperän päällä ollut irtonainen maa-aines lähti liikkeelle mannerjään mukana. Mannerjää kulutti järville luode-kaakkosuuntaisia koloja. Kulutuksesta aiheutuneista naarmuista on voitu päätellä jään kulkusuunta. Mannerjää muovasi pitkulaisiksi myös mäkiä. Harjumuodostumia Heinävedellä ei sen sijaan juurikaan ole. Lounaisrajalla kulkee kunnan ainut katkonainen harjujakso.

Heinäveden alue alkoi paljastua mannerjäätikön alta noin 10 000 vuotta sitten. Heinäveden alueella jään vetäytyminen kesti noin 300 vuotta. Jäätikön reunalla oli Yoldiameri, jolloin veden pinta oli 120 – 130 metriä nykyistä korkeammalla. Heinäveden alueella vain korkeimmat mäet Heinäveden olivat merenpinnan yläpuolella. Haukivesi, Kermajärvi ja Juojärvi erottuivat omiksi järvialtaikseen noin 9 000 – 8 000 vuotta sitten, jonka jälkeen Saimaa alkoi laskea Ancylusjärveen samaa lasku-uomaa kuin Päijänne. Maan kohottua järvet alkoivat saada vähitellen luode-kaakko -suuntaisia muotojaan. Noin 2 500 vuotta sitten syntyi Palokkiin, Karvioon ja Kermaan maa-alueet, jotka erottivat järvet toisistaan niin, että ne saivat nykyiset muotonsa.^lähde?

Heinäveden naapurikuntia ovat Savonlinna (Etelä-Savo), Varkaus (Pohjois-Savo), Leppävirta (Pohjois-Savo), Tuusniemi (Pohjois-Savo), Outokumpu (Pohjois-Karjala) ja Liperi (Pohjois-Karjala).

Lähellä Heinäveden kunnan eteläkärkeä sijaitsee kolmen maakunnan (Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan) yhteinen rajapiste.

Heinäveden kunnanvaltuustossa on kaudella 2021–2025 17 valtuutettua. SDP:n edustajia on viisi, Keskustan edustajia viisi, Kokoomuksen edustajia kolme, Perussuomalaisten edustajia kaksi ja Heinäveden Sitoutumattomat yhteislistan edustajia yksi.[6] Valtuuston puheenjohtaja on Mervi Hokka (SDP), ensimmäinen varapuheenjohtaja Teuvo Kolari (Kesk.) ja toinen varapuheenjohtaja Matti Vihma (Kok.).[9]

Kunnanhallituksessa on seitsemän jäsentä. Kokouksissa myös kunnanvaltuuston puheenjohtajilla on läsnäolo- ja puheoikeus.[10] Kunnanhallituksen tehtäviin kuuluu kunnan toiminnan ja hallinnon johtaminen ja kehittäminen, kuten kunnan edun valvonta, konserniohjaus, työllisyyden edistäminen, ruokahuolto, yleishallinto sekä käyttää toimivaltaa verolainsäädännön mukaan kunnalle kuuluvien tehtävien hoitamisessa. Heinäveden kunnan kunnanhallitus toimii myös vastaavana asuntoviranomaisena.

Kunnan välitön matkailutulo (2003) oli noin 7,1 miljoonaa euroa. Yöpymisiä Heinävedellä (2010) oli yhteensä 40 380. Loma-asuntoja Heinävedellä on (2005) 1 584 kappaletta, joista noin sata on vuokrattavia.

Heinäveden kirkonkylässä eli Hasumäessä on kunnan peruspalvelut kuten kunnanvirasto, palolaitos, sosiaalitoimisto ja kirjasto, jonka yhteydessä on Kelan ja TE:n asiointipiste, Soisalo-opisto, seurakuntatalo, hammashoitola, terveysasema (Siun sote) ja palvelukeskus, neuvola, apteekki, urheilukenttä ja Alko.

Heinävedellä on kaksi vuosiluokkien 1–6 koulua (Otto Kotilaisen koulu ja Karvion koulu) sekä yksi vuosiluokkia 7–9 opettava koulu, Kirkonkylän koulu.[11] Lisäksi Heinävedellä sijaitsee Soisalo-opisto sekä Valamon kansalaisopisto.

Heinävedellä toimii lukio. Ensimmäisellä ja toisella luokalla on noin 30 oppilasta. Lukiossa pidetään muun muassa viron ja italian kursseja. Lukio kuuluu pienten lukioiden verkkoon, joten se tarjoaa myös Internetin kautta toteutettavia kursseja.^lähde?

Pääartikkeli: Heinäveden Valamon luostari

Valamon munkkiluostari on ortodoksinen luostari. Siitä käytetään myös nimeä Heinäveden Valamon luostari erotuksena Laatokan Valamon luostarista. Luostari on yksi Suomen merkittävämmistä käyntikohteista; siellä käy vuosittain yli 150 000 kävijää ja pyhiinvaeltajaa. Valamo sijaitsee Pohjois-Heinävedellä, Juojärven rannalla. Valamon luostarissa on kolme kirkkoa (pääkirkko, talvikirkko, vanha kirkko) sekä kolme tsasounaa (Pyhän Herman Alaskalaisen tsasouna, Pyhän Nikolaoksen tsasouna ja Pyhän Johannes Kastajan tsasouna). Luostarissa sijaitsee myös Valamon luostarin museo.

Heinäveden Valamon munkkiluostari ja Lintulan nunnaluostari siirtyivät nykyisille paikoilleen toisen maailmansodan jälkeen. Osa Laatokan Valamon luostarin munkeista siirtyi Heinäveden Papinniemeen maaliskuussa 1940 Kannonkoskella vietetyn evakkovuoden jälkeen. Tuon paikan nimeksi tuli Uusi-Valamo. Luostari eli kituuttaen sodan jälkeiset vuodet. Vanhoja munkkeja kuoli pudottaen veljestön määrää radikaalisti, ja jo 1960-luvulla suurin osa Heinävedelle tulleista munkeista oli haudattuina Papinniemen hautausmaalle. Mutta muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen luostari alkoi vähitellen kohentua: luostariin saapui uusia suomenkielisiä kilvoittelijoita, jotka vihkiytyivät munkeiksi ja veljestön määrä kasvoi hieman. Nykyin luostarissa on veljestöä noin kymmenen.

1970-luvulla luostarille tuli tarvetta uudelle kirkolle. Niinpä marraskuussa 1973 perustettu yhdistys Valamon Ystävät ryhtyi aktiivisesti keräämään varoja luostarin uuden kirkon rakentamiseen. Se vihittiin käyttöönsä juhlallisin menoin 5. kesäkuuta 1977 arkkipiispa Paavalin, lukuisan ulkomaisen vierasjoukon ja kotimaisen papiston avustamana. Kirkon on suunnitellut arkkitehti Ivan Kudrjavzev.

Luostarissa on paljon arvokkaita ikoneita, jotka on siirretty Laatokan Valamosta. Näistä tunnetuimpana sekä arvokkaimpana Konevitsan Jumalanäiti. Se on Suomen ortodoksisen kirkon arvokkain esine. Laatokan Valamosta siirrettyjä, nyt Heinävedellä sijaitsevia esineitä on 1800-luvulta. Niitä vanhempia esineitä ei Laatokan Valamosta ole säilynyt, koska niitä on tuhoutunut mm. tulipaloissa. Heinäveden Valamon munkkiluostari jatkaa Laatokan Valamon, Konevitsan ja Petsamon luostarien perinteitä.

Pääartikkeli: Lintulan luostari

Luostarin kirkko edestä.

Kirkko hämärässä takaa katsottuna.

Lintulan nunnaluostari sijaitsee Pohjois-Heinäveden Palokin kylässä.

Valamon ja Lintulan luostarit ovat Pohjoismaiden ainoat ortodoksiset luostarit. Heinäveden molemmat luostarit ovat avoinna kaikille.

Vuonna 1894 salaneuvos F. P. Neronov lahjoitti luostarin perustamiseksi maatilan Karjalankannaksella sijainneen Kivennavan pitäjän Lintulan kylästä, josta luostari sai nimensä.

Sisaret elivät Kivennavalla vaatimattomasti vuosisadan alusta marraskuuhun 1939, jolloin alkoi talvisota. Sisarien täytyi lähteä rakkaasta luostaristaan, eivätkä he sinne ikinä palanneet. Luostari oli evakossa Joroisissa, josta se päätyi Heinävedelle sisarien hankittua maatilan 1946.

Nunnat elivät vaatimattomasti ja säästeliäästi sodan jälkeiset vuodet. Luostarin tilat olivat ahtaita ja huonokuntoisia, eikä varsinaista kirkkorakennusta ollut. Niinpä luostarin ystävät yhdessä kirkkokunnan johdon kanssa alkoivat suunnitella sisarille uutta asuntolaa, joka valmistui 1966. Uusi kirkko valmistui 1973 asuntolan yhteyteen. Kirkko nimettiin Pyhän Kolminaisuuden kirkoksi, aivan kuten Kivennavallakin sijainnut kirkko. Tilat vastaanottoa ja vieraita varten valmistuivat 1989. Kirkon suunnitteli Vilho Suonmaa.

Nykyisin luostarissa valmistetaan tuohuksia, ortodoksisen kirkon kynttilöitä. Siitä luostari saa puolet elannostaan. Matkailu on myös tärkeä tulonlähde Lintulan luostarille, jossa vierailee noin 20 000–30 000 kävijää kesässä eli suunnilleen saman verran kuin Kerimäen puukirkossa. Vuonna 2006 luostari juhli 60-vuotista oloaan Heinäveden Palokissa, ja keräsi poikkeuksellisen paljon vierailijoita. Maatalouden luostari lopetti 2003–2004, jolloin eläimet myytiin ja pellot vuokrattiin. Luostarin hautausmaan yhteydessä on Jumalanäidille pyhitetty tsasouna. Luostarilla on toinen tsasouna Koskijärven rannalla. Luostarin nykyinen johtaja, igumenia, on äiti Marina. Sisaria on nykyisin noin kymmenen.

Pääartikkeli: Heinäveden kirkko

Kirkko etelästä katsottuna.

Sisäkuva lehteriltä, alttari ja saarnastuoli ympäristöineen.

Heinäveden kirkko on vuosina 1890–1891 rakennettu uusgoottinen puukirkko. Sen suunnitteli helsinkiläinen kirkkoarkkitehti Josef Stenbäck ja rakennusmestarina toimi E.J. Holopainen. Kirkkoon mahtuu 2 000 henkeä ja pituutta sillä on 40 metriä, leveyttä 30 metriä ja korkeutta noin 45 metriä. Tyypiltään kirkko on tornillinen, leveillä poikkisakaroilla varustettu pitkäkirkko. Kirkko on tyylisuunnallensa uusgotiikalle tyypillisesti täynnä pieniä yksityiskohtia. Erityisesti kirkon sisätiloissa huomaa nikkarityylin, jossa tiili- ja kivikirkkojen yksityiskohtia on sovellettu taitavasti puuhun. Käyttöön kirkko vihittiin 6. maaliskuuta 1892. Kirkko on Suomen kolmanneksi suurin puukirkko, Kerimäen kirkon ja Merikarvian kirkon jälkeen.

Kirkon alttaritaulun ”Jeesus Getsemanessa” on maalannut J.E. Kortman. Kirkon alkuperäisissä uruissa oli 25 äänikertaa ja ne rakensi J. A. Zachariassen 1906. Kangasalan urkurakentamo rakensi uudet, 33-äänikertaiset ja kolmisormioiset urut 1981 käyttäen hyvin toimivaa 20 äänikertaa ja julkisivua entisistä uruista. Kirkon tornissa on kaksi kelloa, vuosilta 1765 ja 1906. Heinäveden kirkkoon saatiin lämmitys vasta vuonna 1971, jolloin korjauksen yhteydessä kirkkoon rakennettiin sähkölämmitys.

Kesästä 2006 lähtien on kirkossa järjestetty taidenäyttely. Se on avoinna kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin, jolloin kirkko toimii tiekirkkona. Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna pidettävät Heinäveden Kirkastusjuhlat keräävät yli kymmentuhatpäisen yleisön. Kolmen päivän aikana pidetään monia tilaisuuksia. Kirkastusjuhlat järjestää yhteistyössä Kansan Raamattuseura ja Heinäveden seurakunta. Kesästä 2007 lähtien kirkko on toiminut myös yhtenä Heinäveden Musiikkipäivien konserttipaikoista.

Heinäveden kirkonmäki on kulttuurihistoriallinen kokonaisuus. Kirkon lisäksi siellä on vanha hautausmaa, Heinäveden kotiseutumuseo jossa on noin 2 000 pitäjän menneisyydestä kertovaa esinettä, Pieni Kirkkomuseo sijaitsee Heinäveden kirkon toisessa kerroksessa. Kirkonmäellä on myös Pitäjäntupa, joka on aikoinaan ollut mm. kunnantalona. Kirkonmäki on jyrkkärinteinen mäki 90 metriä Kermajärven pinnasta ja 180 merenpinnasta.

Pääartikkeli: Koloveden kansallispuisto

Koloveden kansallispuisto on saimaannorpan kotivesiä, luonnontilaista saaristoluontoa ja eteläsuomalaista metsäluontoa. Esihistoriasta kertovat alueella sijaitsevat kalliomaalaukset. Koloveden levollisessa ilmapiirissä voi harrastaa soutu- ja melontaretkeilyä. Koloveden jääkauden muovaamalle jylhälle maisemalle ominaista ovat vedestä nousevat jyrkät kallionjyrkänteet. Kansallispuisto on alueelle perustettu vuonna 1990. Sen 23 neliökilometrin alue rajoittuu Heinäveden kunnan lisäksi Enonkosken kunnan ja Savonlinnan kaupungin alueelle.

Pääartikkeli: Varistaipaleen kanava

Varistaipaleen kanavamuseo.

Varistaipaleen kanava on nelisulkuinen kanava Varistaipaleen kylässä. Kanavapuistossa järjestetään vuosittain perinteinen puistokonsertti. Kanavan yhteydessä olevaan kanavamuseoon on kerätty kanavien rakentamiseen ja niiden toimintaan liittyvää esineistöä. Museo sijaitsee entisessä kanavanvartijan talossa ja siellä vierailee noin 5 000 kävijää vuodessa. Kaikki muutkin Heinäveden kuudesta kanavasta ovat nähtävyyden arvoisia.

Pääskyvuoren lomakeskus on korkeuseroltaan suurin (102 metriä) laskettelukeskus Etelä-Savossa. Pääskyvuoressa on viisi rinnettä, joilla on pituutta 200–700 metriä. Näkötornista on näköalat Kermajärvelle.[12]

Palokin kylässä sijaitsee savottamuseo Kämppä Riski. Palokissa sijaitseva Ronttopuisto on seppien takomatyömuseo ja vanhoja valokuvia kylässä olleesta sahasta ja vapaana virranneista Palokin koskista.

Kermajärveä Pääskyvuorelta nähtynä.

1980-luvulla jokaiselle Savon silloiselle kunnalle äänestettiin omat nimikkoruoat. Heinäveden pitäjäruoaksi valittiin potattirieska eli perunarieska.[13][14]

Heinäveden reitillä on pitkät perinteet niin huviveneily- kuin matkustajalaivaliikenteestäkin, mutta myös tukinuitosta. Heinäveden reitti oli aikoinaan Suomen tärkein tukinuittoreitti, mutta jo 1970-luvulla tukinuitto hiipui lähes olemattomiin kalliiksi käyneellä reitillä. Normaalisti 1920-luvulla tukkeja uitettiin 350 000 tonnia vuodessa, mutta ennätysvuonna 1938 tukkeja kuljetettiin miljoona kuutiota.

Heinävesi I ja Heinävesi II yhteiskuvassa 1910-luvulla.

Matkustajalaivaliikennettä on ollut heti siitä asti, kun 1906 Heinäveden reitin Kuopion ja Savonlinnan väli valmistui Vihovuonteen kanavan myötä. Silloin reittiä liikennöi Kuopio–Heinävesi–Savonlinna-reitillä höyrylaivoilla Heinäveden Höyryvenhe Osuuskunta, jonka jälkeen reitillä ovat toimineet Heinäveden Höyrylaiva (1921–1968) sekä Saimaan Laivamatkat vuoden 1981 konkurssiinsa asti, jonka jälkeen reitille on tullut Saimaan Laivamatkat Kuopiosta. Sen Ms Puijo liikennöi edelleenkin kesällä Kuopio-Heinävesi-Savonlinna reittiä. Lisäksi Valamon Vesiliikenne Oy:n Ms Sergei kulkee Valamon luostarin laiturista päivittäin kesäaikaan.

Taivallahden kanavaa rakennetaan. Käynnissä on maansiirto kuuppavaunuilla.

Heinäveden reitti päätettiin kanavoida, sillä liikkuminen Heinävedellä oli vaikeaa vielä 1800-luvun lopulla teiden vähyyden ja rautateiden puuttumisen vuoksi. Päätettiin kanavoida Kuopion ja Savonlinnan väliset vesireitit, että ne saatiin laivamatkustuskelpoisiksi. Reitti nimettiin Heinäveden reitiksi.

Kanavointiajatus lähti vuoden 1872 kuntakokouksessa syntyneestä ajatuksesta Pilpan kosken raivaamiseksi rahti- ja kirkkoveneiden kulun helpottamiseksi. Ensimmäisenä kuitenkin alettiin toteuttaa Karvion kosken kanavoimista. Jo silloin puhuttiin myös Juojärven yhdistämistä Heinäveden reittiin. Suvasvedeltä Kermajärvelle ja Joutenveteen suunnitelma päätettiin 1870-luvulla kokonaisuudessaan ja siitä tuli tärkeä kunnalle ja asukkaille.[15]

Karvion kanava.

Karvionkosken viereen Karvion kylään oli rakennettava yksisulkuinen kanava, joka ratkaisi kuljetuspulmat Heinävedeltä Kuopioon. Kanava yhdistää Kermajärven Karvionjärveen. Kanavan rakennustyöt aloitettiin 1895 heinäkuun alussa. 31. elokuuta 1896 kanava oli sulkuportteineen valmis ja kanavahenkilökunnan asunnot valmiita. Rakentaminen maksoi kunnalle 120 206 markkaa. Pituutta kanavalle tuli yhteensä 300 metriä, pohjaleveydeksi 9 metriä. Sen sululle tuli pituutta 35,5 metriä, syvyyttä 2,1 metriä ja leveyttä 7,5 metriä. Siihen mahtuvat 31 metrin pituiset, noin seitsemän metrin levyiset ja 1,4 metrin syvyydessä kulkevat laivat. Kanavan yllä on 11 metriä järven pinnasta oleva silta. Pudotusta kanavalla on 1,8 metriä.

Karvion kanavan auettua liikenteelle 5. marraskuuta 1896 ehdotettiin kanavoinnin jatkamista Savonlinnaan Kerman, Vihovuonteen, Pilpan ja joidenkin muiden koskien kautta. Kanavat yhdistävät Kermajärven Haukiveteen.

Tammikuussa 1902 hankkeelle myönnettiin 850 000 markkaa ja työt alkoivat jo 1903. Sulkukanavat päätettiin rakentaa Pilppaan, Vihovuonteeseen sekä Kermaan sekä avokanava Vääräkoskeen. Kapeikkoja ruopattiin monin paikoin. Työt valmistuivat 1906 Vihovuonteen myötä.

Kerman yksisulkuinen kanava rakennettiin Kerman kylään 200 metriä pitkäksi Kermajärven ja Koskilahden väliin. Sulkumitoista tehtiin samat kun Karvion ja Saimaan kanaviin. Vedenpintojen korkeusero kanavan molemmin puolin on 2,65 metriä. Kanava on rakennettu vuosina 1903–1905. Työt alkoivat 1903 ja kaivutyöt ja kivisulku valmistuivat 1905. Kanavan yli kulkeva rullasilta valmistui samanaikaisesti. Kanavalla ei ole omaa miehitystä, vaan se on automatisoitu.

Vihovuonteen kanavassa.

Kaivannonniemen poikki kahden kilometrin päähän Kerman kanavasta rakennettiin yksisulkuinen Vihovuonteen kanava ohittamalla länsipuolelta Vihovuonteenkoski. Pituutta kanavalle tuli 190 metriä ja pudotuskorkeutta 0,8–1,0 metriä. Vuoden 1903 lopulla rakennustyöt alkoivat ja kivisulku rakennettiin syyskuun ja marraskuun taitteessa 1905.

Yksisulkuisella Pilpan kanavalla pituutta on yli 200 metriä ja pudotusta 0,4–0,95 metriä. Pohjaa kaivettiin 1903 tammikuusta lähtien vuoteen 1904, ja sulku portteineen valmistui elokuussa 1904. Liikenteelle 200-metrinen Pilpan kanava avautui lokakuussa. Sulku rakennettiin länsipuolelle Pilpan koskea.

Ensimmäinen ehdotus Juojärven vesistön kanavoinnista ja täten liittämistä Heinäveden reittiin tehtiin jo 1876. 1890-luvulla kaavilaiset, tuusniemeläiset, juukalaiset, liperiläiset sekä kuusjärveläiset, eli kaikki Juojärven kanavoinnin vaikutusalueella asuvat alkoivat vaatia kanavointia Kermajärvestä Juojärveen. Taloudelliset vaikeudet estivät silloin kanavoinnin.

Kanavointisuunnitelma päätettiin tehdä Varisvedestä Varisjärveen Varistaipaleen kanavan kautta, siitä väliavokanavan kautta Varislampeen ja siitä Juojärven Taivallahteen.

Ennen kanavointitöiden alkamista komitea pohti kanavoinnin tarpeellisuutta. Tultiin päätökseen, että se mm. auttaisi alueen kuntien kehnoa taloudellista tilannetta, maksaisi vähitellen itsensä takaisin ja alueen laajat metsävarat tulisivat laajemman piirin käyttöön. Näin päätettiin 35-vuotinen keskustelu kanavoinnista. Rakennustöihin saatiin 1 390 000 markkaa.^lähde?

Varistaipaleen kanava, Suomen suurin kanava.

Ensimmäiset miehet palkattiin 1911 toukokuussa. 1912 rakentamisessa oli jopa 300–400 miestä vuodenajasta riippuen. Siitä tarve vähentyi, ja vuoden 1915 lopussa rakentamassa oli ainoastaan noin 20 miestä. Rakennusaikana sattui viisi vakavaa onnettomuutta, mutta kukaan ei kuollut.^lähde? Lääkärin hoitoa vaatineita tapauksia sattui jopa 1 528 kappaletta.^lähde? Lapsille oli järjestetty koulunkäyntimahdollisuus Palokin kansakoulussa. Tuntipalkka oli vuodenajasta riippuen 2,5–4 markkaa. Kesällä 1916 kanavointityö valmistui. Lopullisiksi kustannuksiksi tuli 1 389 784 markkaa.

Varistaival on Suomen pudotuskorkeudeltaan ja sulkujen määrältään suurin kanava; nelisulkuisessa kanavassa pudotuskorkeutta on 14,5 metriä. Pituutta kanavalla on 1100 metriä. Kanava valmistui vuonna 1913. Pudotuskorkeutta neljällä sululla on 14,5 metriä.

Taivallahti on kaksisulkuinen kanava. Kanava sijaitsee lähellä Varistaipaleen kanavaa. Kanava on noin 800 metriä pitkä, ja sitä ohjataan kaukokäytöllä Varistaipaleen kanavalta. Pudotuskorkeutta kahdella sululla on 4,95–5,45 metriä.

Heinävedellä on kesällä patikointi- ja melonta- tai soutureittejä ja talvella hiihto- ja moottorikelkkailureittejä. Valamon ja Lintulan luostarien välissä kulkee 18 kilometrin pituinen Luostarivaellus. 8 kilometrin pituinen Pyylin polku on myös suosittu retkeilyreitti. Karvion, Kerman, Vihovuonteen ja Pilpan kosket soveltuvat kaikki melomiseen.

Moottorikelkkareittejä on Heinävedellä 160 kilometriä hoidettua vaihtelevamaastoista reittiä. 105 kilometrin pituinen rengasreitti kulkee kunnan ympäri. Reiteiltä pääsee myös naapurikuntiin. Latuja on noin 60 kilometriä.

Heinävedellä on myös kirkasvetiset Kerman ja Karvion kalastuskosket, joissa virtaa vesi talvellakin. Karvionkoskeen istutetaan keväällä ja syksyllä pyyntikokoista kirjolohta ja taimenta. Uisteluun soveltuvat Kermajärvi ja Juojärvi.

Vuoden 2017 lopussa Heinävedellä oli 3 455 asukasta, joista 1 476 asui taajamassa, 1 944 haja-asutusalueilla ja 35:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Heinäveden taajama-aste on 43,2 %.[17] Kunnassa on vain yksi taajama, Heinäveden kirkonkylä.[18]