Heimskringla

Heimskringla (suom. 'maailmankehrä') on keskiaikainen islantilainen kuningassaagoja sisältävä teos. Sen kansi ei ole säilynyt, jotan sen alkuperäistä nimeä ei tiedetä[1]. Teoksen nimi Heimskringla tuleekin sanoista ”Kringla heimsins” teoksen keskiaikaisesta, Kringla-nimellä tunnetusta käsikirjoituksesta. Käsikirjoituksesta on säilynyt vain yksi lehti, mutta sen sisältö on säilynyt islantilaisen Ásgeir Jónssonin 1600-luvulla laatimassa kopiossa. Heimskringlan aloittava Ynglingien saaga alkaa: ”Kringlan heimsins, sú er mannfólkit byggvir, er mjök vágskorin” (suom. 'Maan kehrä, jonka päällä ihmiset asuvat, on reunaltaan hyvin rikkonainen').[2] Ensimmäinen Heimskringla-nimitystä käyttänyt henkilö oli teoksen käännöksen vuonna 1697 toimittanut ruotsalainen Johan Peringskiöld.[3]

Kuvassa Heimskringlan Kringla-nimellä tunnetun käsikirjoituksen lehti noin vuodelta 1260. Sitä kutsutaan Kringla-lehdeksi (isl. Kringlublaðið). Se on ainut säilynyt sivu kyseisestä käsikirjoituksesta, joka on vanhin tunnetuista Heimskringla-käsikirjoituksista. Se tuhoutui Kööpenhaminan vuoden 1728 palossa. Sivu sisältää katkelman Pyhästä Olavista kertovasta saagasta.

Heimskringla kuvaa norjalaisten kuninkaiden historiaa myyttisestä muinaisuudesta vuoteen 1177 eli Maunu Erlinginpoikaan saakka. Heimskringlan kirjoittajana pidetään yleisesti Snorri Sturlusonia, vaikka ajoittain onkin esitetty myös eriäviä näkemyksiä teoksen laatijasta. Teoksen alkuperäinen käsikirjoitus ei ole säilynyt, mutta Snorrin katsotaan kirjoittaneen sen pian vuoden 1230 jälkeen.[4] Heimskringla on ilmestynyt J. A. Hollon suomentamana nimellä Snorri: Norjan kuningassaagat, 1–3 (Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1960).

Teoksen sisällys

Heimskringla sisältää seuraavat saagat:

  1. Ynglinga saga
  2. Halvdan Mustan saaga (Saga Hálfdanar svarta)
  3. Haraldr Kaunotukan saaga (Haralds saga hins hárfagra)
  4. Haakon Hyvän saaga (Saga Hákonar góða)
  5. Haraldr Harmaaturkin ja jaarli Haakonin saaga (Sagan af Haraldi konungi gráfeld ok Hákoni jarli)
  6. Olavi Tryggvenpojan saaga (Saga Ólafs Tryggvasonar)
  7. Pyhän Olavin saaga (Saga Ólafs hins helga)
  8. Maunu Hyvän saaga (Sagan af Magnúsi góða)
  9. Haraldr Ankaran saaga (Sagan af Haraldi harðráða)
  10. Olavi Rauhaisan saaga (Saga Ólafs kyrra)
  11. Maunu Paljassäären saaga (Saga Magnús konungs berfœtts)
  12. Sigurðr Jerusaleminkävijän ja hänen veljiensä Eysteinnin ja Olavin saaga (Saga Sigurðar jórsalafara, Eysteins ok Ólafs tai Magnússona saga eli ”Maununpoikien saaga”)
  13. Maunu Sokean ja Haraldr Gillin[5] saaga (Saga Magnús blinda ok Haralds gilla)
  14. Haraldinpoikien eli Sigurðrin, Eysteinnin ja Ingin saaga (Saga Inga Haraldssonar ok brœðra hans)
  15. Haakon Harteikkaan saga (Sagan af Hákoni herðibreið)
  16. Maunu Erlinginpojan saaga (Saga Magnús konungs Erlingssonar)

Kirjoittaja
Norjalaisen taiteilijan Christian Krohgin näkemys Snorri Sturlusonista vuodelta 1899.

Useat maininnat keskiaikaisissa saagalähteissä puhuvat sen puolesta, että Heimskringlan kirjoittaja oli islantilainen Snorri Sturluson. Niissä mainitaan hänen kirjoittaneen paitsi Proosa-Eddan myös ”monia muita oppineita teoksia, islantilaisia saagoja” (margar aðrar fræðbækur, íslenzkar sögur). Snorri mainitaan Norjan kuninkaista kertovan tiedon lähteenä myös useissa muissa teoksissa, kuten Flateyjarbók-käsikirjoituksessa olevassa Olavi Tryggvenpojan saagassa. Jo aikoinaan Heimskringlan 1500-luvuilla tanskaksi kääntäneet Peder Claussøn Friis ja Laurents Hanssøn ilmoittivat Snorrin sen kirjoittajaksi. Oletetaan, että he ovat tunteneet jonkin nyt jo kadonneen keskiaikaisen maininnan aiheesta.[6]

Snorri oli vaikutusvaltainen islantilainen päällikkö, jolla oli suhteita myös Norjan hallitsijoihin. Hänen tiedetään käyneen kahdesti Norjassa[1] ja vierailleen myös Länsi-Göötanmaalla. Norjassa ollessaan Snorri osallistui myös paikallisiin valtakiistoihin. Toisen, vuonna 1237–1239 tapahtuneen matkansa jälkeen tämä osallistuminen johti välirikkoon kuningas Haakon IV Haakoninpojan kanssa, minkä seurauksena Snorri surmattiin kuninkaan käskystä 1241 kotonaan Reykholtissa, Islannissa. Heimskringla on kirjoitettu Snorrin ensimmäisen Norjan-retken (1218–1220) jälkeen mutta ennen hänen toista matkaansa. Matkojen aikana Snorrilla oli mahdollisuus kerätä Norjasta suullisia aineistoja, minkä lisäksi Snorri hyödynsi myös islantilaista muistitietoa.[7]

Lähdeaineisto

Suullisen muistitiedon lisäksi Snorri Sturluson käytti Heimskringlaa kirjoittaessaan lähteenään varhaisempia Norjan kuninkaista kertovia teoksia. Heimskringlan laajin saaga on pyhästä Olavista kertova osio. Snorri oli kirjoittanut pyhästä Olavista kertovan erillisen saagan jo ennen Heimskringlaa, vuoden 1230 tietämillä, ja liitti sen lyhennetyn version osaksi laajempaa teostaan.[8] Tätä pyhästä Olavista kertovaa saagaa kirjoittaessaan Snorrilla on ollut käytössään ystävänsä, islantilaisen kirkonmiehen Styrmir Kárasonin vuosien 1220–1230 välisenä aikana kirjoittama saaga Olavista (Lífssaga Ólafs hins helga). Hän käytti Heimskringlassa lähteenään myös skaldirunoutta (esim. Ynglingatal ja Háleygjatal), Orkneylaisten saagan aiempaa versiota, johon viitataan nimellä Jarla sögur, Färsaarelaisten saagaa sekä Ari Viisaan 1100-luvun alkupuolella kirjoittamaa, kuninkaiden elämämäntarinoita (isl. Konunga ævi) sisältänyttä Islantilaisten kirjan versiota, joka nyt on jo kadonnut.[9] Heimskringla ja Snorrin toinen teos, Proosa-Edda, osoittavat Snorrin arvostaneen skaldeja ja heidän runojaan, joita keskiajalla pidettiin silminnäkijäkuvauksina. Heimskringla sisältää runoutta yli 70:ltä skaldilta ja yhteensä hieman yli 600 runosäkeistöä.[10]

Edellä mainittujen lisäksi Snorri hyödynsi Heimskringlaa kirjoittaessaan Eiríkr Oddsonin *Hryggjarstykkiä, Fagrskinnaa, norjalaista kuningassaagaa Ágrip (Ágrip af Nóregs konunga sögum) sekä munkkien Oddr Snorrason ja Gunnlaugr Leifsson laatimia saagoja Olavi Tryggvenpojasta. Heimskringlan vuosia 1035–1177 käsittelevässä osassa Snorri on käyttänyt myös Morkinskinna-nimellä tunnettua kuningassaagojen kokoelmaa.[11] Muita Snorrin lähteitä ovat olleet nyt jo kadonneet *Skjöldunga saga ja norjalaisista Hlaðirin jaarleista kertonut *Hlaðajarla saga sekä jokin kuningas Sverrir Sigurðarsonin tilauksesta tehty työ, mahdollisesti Sverririn saaga. Oletettavasti Snorri on tuntenut myös Jómin viikinkien saagan sekä islantilaissaagan Hallfreðar saga vandræðaskálds. Snorri viittaa Maunu Hyvästä kertovan saagan yhteydessä myös erilliseen saagaan Tanskan hallitsijasta Knútr Suuresta (Saga Knúts ins gamla).[12] Ei kuitenkaan ole varmuutta siitä, onko tämänniminen erillinen saaga koskaan ollut olemassa.[13]

Heimskringlan suhde lähteisiinsä

Verrattaessa Heimskringlaa Snorrin käyttämiin lähteisiin on usein huomioitu Snorrin lahjakkuus ja luovuus kirjoittajana. Hän ei välttämättä kopioinut lähteitään kirjaimellisesti, vaan muokkasi sekä sisältöä että esitystapaa ja teki teksteihin parannuksia.[14] Esimerkiksi Snorrin pyhästä Olavista kertova saaga painottuu vähemmän Olavin rooliin pyhimyksenä kuin Snorrin lähteenä käyttämät tekstit. Snorrin kirjoittama saaga painottaa sen sijaan Olavia viikinkisoturina ja kuninkaana, joka kehittyy ihmisenä kokemustensa ja vastoinkäymistensä kautta ja josta lopulta tulee Stiklestadin taistelun jälkeen pyhimys. Verrattuna Olavista aiemmin kirjoitettuihin teksteihin, jotka olivat selvästi pyhimyselämäkertoja, Snorrin teos oli oman aikansa historiankirjoitusta. Snorri on esimerkiksi karsinut lähteenä olleiden tekstien kerronnasta pois yliluonnollisia piirteitä tai muokannut niitä ja on ajoittain lisännyt omia järkeistäviä selityksiään. Heimskringlakin sisältää siitä huolimatta nykynäkökulmasta yliluonnollisiksi määriteltäviä piirteitä, joiden olemassaoloa teoksen kuvaamassa menneisyydessä Snorrin aikalaiset pitivät täysin luonnollisena. Tämä oli tyypillistä myös islantilaissaagoille, joita kuningassaagojen tavoin on yleisesti ottaen pidetty muita saagalajeja todenmukaisempina.[15]

Heimskringlan myöhempi vaikutus

Islantilaisesta saagakirjallisuudesta innostuttiin suurvalta-ajan Ruotsissa gööttiläisen historiankirjoituksen myötä. Muinaisesta ja tarunhohtoisesta menneisyydestä kertovia saagoja alettiin käyttää, usein ilman tarvittavaa lähdekritiikkiä, lähteinä suurvallan loistavasta menneisyydestä.[16] Myös Heimskringla kiinnosti tuolloin. Esimerkiksi teoksen aloittava tarunhohtoisesta Ynglingien kuningassuvusta kertova Ynglingien saaga koettiin kiinnostavaksi, koska sen katsottiin kuvaavan valtakunnan muinaista menneisyyttä, josta ei muuten ollut säilynyt kirjallisia lähteitä. Kyseinen saaga kuvailee Skandinavian esihistoriaa ja kertoo vanhimpana pohjolan kuningassukuna pidetyistä Ynglingeistä, joiden esi-isänä pidettiin pakanajumala Óðinnia. Saaga sijoitti Ynglingit Sigtunaan ja Uppsalaan. Ruotsin näkökulmasta tärkeäksi koettiin myös Pyhästä Olavista kertova saaga, sillä se sisälsi kuvauksen Uppsalan käräjistä. Heimskringlan kääntämisen toimeenpani kuningas Kaarle XI, joka pyysi Johan Peringskiöldiä kääntämään teoksen. Ynglingien saaga ilmestyi ruotsiksi ja latinaksi käännettynä Johan Peringskiöldin toimittamassa Heimskringlan käännöksessä Heimskringla eller Snorre Sturlusons nordländske konunga sagor, sive historiae regum septentrionalium a Snorrone Sturlonide (”Maailmankehrä tai Snorri Sturlusonin pohjoisten maiden kuningassaagat”) vuonna 1697 (Tukholma).[3] Tätä ennen teos oli ilmestynyt Peder Claussøn Friisin tanskaksi kääntämänä vuonna 1633 (Kööpenhamina).[17]

Myöhemmin 1800–1900-luvuilla Heimskringla oli merkittävässä roolissa itsenäisyystaistelussa sekä Norjassa että Islannissa. Se myös innoitti tuon ajan taiteilijoita Norjassa ja muualla Euroopassa.[18]

Katso myös

Lähteet
  • Boulhosa, Patricia Pires. 2005. Icelanders and the Kings of Norway. Mediaeval Sagas and Legal Texts. The Northern World 17. Leiden and Boston: Brill.
  • Busch, Kay. 2004 [2002]. Großmachtstatus & Sagainterpretation. Die schwedischen Vorzeitsagaeditionen des 17. und 18. Jahrhunderts. Vol I: Beschreibung. Väitöskirja. Friedrich-Alexander-Universität Erlangen-Nürnberg (FAU), Philosophische Fakultät und Fachbereich Theologie.
  • Cormack, Margaret. 2001. Heimskringla, Egils saga, and the Daughter of Eiríkr blóðøx. Alvíssmál 10 (2001), 69–78
  • Finlay, Alison & Anthony Faulkes. 2001. Introduction. Teoksessa Alison Finlay & Anthony Faulkes (käänt.), Snorri Sturluson. Heimskringla: The Beginnings to Óláfr Tryggvason. London: Viking Society for Northern Research, University College London, vii–xv.
  • Haki Antonsson. 2018. King Knútr the Great in the Early Scandinavian Histories. Scandinavica 57 (2018), 39–66.
  • Jónas Kristjánsson. 1988. Eddas and Sagas. Iceland’s Medieval Literature. Käänt. Peter Foote. Reykjavík: Hið íslenska bókmenntafélag.
  • Kanerva, Kirsi. 2015. Muinaista menneisyyttä etsimässä. Saagakäännöksiä ja riimututkimusta Ruotsin suurvalta-ajalta.Teoksessa Kirjoista kokoelmaksi. Kansansivistystä ja kansainvälisyyttä Turun kaupunginkirjastossa 1800–1900-luvuilla , toim. Kaisa Hypén, Leila Koivunen & Janne Tunturi. Turku: Avain, 246–254.
  • Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur . Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.
  • Whaley, Diana Edwards. 1993. Heimskringla. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 276–279.

Viitteet
  1. Toljamo, Eemeli: Viikinkikuninkaat pakanallisen Norjan käännyttäjinä – Kristillistämisen ja pakanuuden kuvaus Heimskringlassa Snorrin propagandana 2.11.2015. Oulun Yliopisto, Historiatieteet. Viitattu 2.12.2022.
  2. Jónas Kristjánsson 1988, 168; Finlay & Faulkes 2011, xiii; käännös J. A. Hollo, Snorri: Norjan kuningassaagat (osa 1), 1.
  3. Kanerva 2015.
  4. Whaley 1993,276; Simek & Hermann Pálsson 2007, 169; Finlay & Faulkes 2011, vii; ks. eriävistä näkemyksistä koskien teoksen kirjoittajaa esim. Cormack 2001 ja Boulhosa 2005, luku 1.
  5. Lisänimi gilli tarkoittaa mahdollisesti "(Kristuksen) palvelijaa".
  6. Whaley 1993, 276; Finlay & Faulkes 2011, vii.
  7. Whaley 1993, 276–277; Simek & Hermann Pálsson 2007, 353–354; Finlay & Faulkes 2011, ix–xi.
  8. Jónas Kristjánsson 1988, 168–169; Simek & Hermann Pálsson 2007, 169, 291–292.
  9. Whaley 1993, 277; Simek & Hermann Pálsson 2007, 169, 291, 370; Finlay & Faulkes 2011, x–xii.
  10. Whaley 1993, 277; Finlay & Faulkes 2011, xi; ks. myös Heimskringlan sisältämästä runoudesta Skaldic Poetry of the Scandinavian Middle Ages -projektin sivustolla.
  11. Simek & Hermann Pálsson 2007, 169–170; Finlay & Faulkes 2011, x–xiii.
  12. Jónas Kristjánsson 1988, 174; Whaley 1993, 277.
  13. Haki Antonsson, 59–60.
  14. Jónas Kristjánsson 1988, 172; Whaley 1993, 277.
  15. Jónas Kristjánsson 1988, 169–170; Simek & Hermann Pálsson 2007, 291.
  16. Busch 2004 [2002], 7–31.
  17. Whaley 1993, 278.
  18. Jónas Kristjánsson 1988, 175; Whaley 1993, 278.

    Käännökset ja editiot
    • Bjarni Aðalbjarnarson (toim.). 1941–1951. Snorri Sturluson. Heimskringla, I–III. Íslenzk fornrit 26–28. Reykjavík: Hið Íslenzka Fornritafélag.
    • Finnur Jónsson (toim.). 1893. Snorri Sturluson: Heimskringla. Noregs Konunga sögur, 1, 2, 3. København: Samfund til udgivelse af gammel nordisk litteratur. (Uusi painos 1911, København: G. E. C. Gads forlag, nide 1).
    • Finnur Jónsson (toim.). 1900–1901. Snorri Sturluson: Heimskringla. Noregs Konunga sögur, 4: Fortolkning vid versene. København: Samfund til udgivelse af gammel nordisk litteratur.
    • Heims Kringla: Eller Snorre Sturlusons nordländske Konunga sagor. Sive historiae regum septentrionalium a Snorrone Sturlonide, käänt. Johan Peringskiöld & Guðmundur Ólafsson. Stockholm: Literis Wankiwianis, 1697.
    • Linder, N. & H. A. Haggson (toim.). 1869–1872. Heimskringla eða Sögur Noregs konunga Snorra Sturlusonar, 1–2, 3. Uppsala: Schultz.
    • Snorre Sturláson: Kongesagaer, käänt. Gustav Storm. Kristiania: J.M. Stenersen & Co 1899.
    • Snorri: Norjan kuningassaagat, 1–3. Suom. J. A. Hollo. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1960.
    • Snorri Sturluson. The Heimskringla: Or, Chronicle of the Kings of Norway, käänt. Samuel Laing. London: Longman, Brown, Green & Longmans, 1844.
    • Snorri Sturluson. Heimskringla, 1 (1. painos); 1 (2. painos); 2; 3, käänt. Alison Finlay & Anthony Faulkes. London: Viking Society for Northern Research, 2011–2015. (2. painos 2016–)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.