Stift Heiligenkreuz

Heiligenkreuzin kylä on kehittynyt vasta paljon keskiaikaisen luostarin perustamisen jälkeen.

Ihan lähellä luostaria sijaitsee esihistoriallinen ylänköasutus, jota kutsutaan ”Burgstalliksi” ja jonka kohdalla on nyt Marienwiese-niminen asutus. Esihistoriallisella asutuksella oli etelässä ja luoteessa luonnollinen suoja jyrkästä Schwechat-joten törmästä. Myös vastakkaisella puolella luonto tarjoaa suojaa sarjalla kaarimaisia kallioita, joiden asutuksesta ulospäin oleva puoli on hyvin jyrkästi mutta sisäpuolella tasaisen loivasti nouseva. Koko asuinalue voitiin sulkea ulkopuolisilta ja sitä voitiin puolustaa pienellä vaikalla ulkoapäin tulevilta hyökkäyksiltä. Tätä roomalaistenkin asuttamaa linnoituspaikkaa ei ole vielä tutkittu arkeologisesti, mutta se on suojeluksen alainen kulttuurihistoriallisesti merkittäväna kohteena.

Babenbergin aatelissukuun kuulunut pyhä Leopold III perusti luostarin vuonna 1133 lahjoituksena. Hänen jälkeensä poikansa ja seuraajansa Leopold Bayeriläinen osoitti suurta anteliaisuutta luostaria kohtaan. Heiligenkreuzin luostari on yksi noin 300 luostarista, jotka perustettiin Pyhän Bernhard Clairvauxlaisen vaikutuksesta ja tämän elinaikana.

Asukkaaksi luostariin siirrettiin munkkeja luostarin äitiluostarista Ranskan Morimondista. Myös ensimmäinen apotti Gottschalk tuli sieltä. Säännöllisen luostarielämän sanotaan alkaneen syyskuun 11. päivänä 1133, mutta perustamispäivää ei kuitenkaan ole mainittu asiakirjoissa. Lahjoituskirja, joka on kirjoitettu vasta vuonna 1230, on päivätty vuodella 1136 eikä 1133.[3]

Lahjoitusasiakirjasta käy ilmi, että luostarin tontin on säädetty sijaitsevan alueella, joka 1100-luvulla oli Baijerin herttuakunnan rauhattomalla ja epävarmalla itärajalla. Sisterssiläiset kutsuttiin asuttamaan aluetta, jotta alue kehittyisi ja aukioiden ja teiden rakennus etenisi. Alkuperäinen maalahjoitus vastaa suurin piirtein kykyisen Heiligenkreuzin kunnan aluetta, sekä muutaman muun pienemmän alueen tytärluostareiden perustamista varten.

Ensimmäinen lahjoitus osoittautui luostarille ja sen ensimmäiselle munkkiyhteisölle liian heikoksi taloudelliseksi turvaksi. Vuonna 1206 olivat munkit jo päättäneet muuttaa Itä-Unkariin nykyisen Königshofin linnan alueelle välttääkseen nälästä kärsimisen. Lähtöpäätöksen vuoksi heille annettiin lisäksi viljava Trumaun alue ja vielä Thallernin viinitilan merkinnöllä: ”voitavaksi antaa veljille, sairauden kohdatessa, viiniä vahvistukseksi.”

Ensimmäisiä luostarirakennuksia rakennettiin noin sata vuotta, mutta romaanisen tyylinen kirkko saatiin valmiiksi ja vihittyä käyttöön jo 50 vuoden rakentamisen aloittamisesta, jotta toukokuun 31. päivänä 1188 Leopold V:n luostarille lahjoittama arvokas ristireliikki voitiin vastaanottaa reliikin arvoa vastaavasti. Siitä kesti vielä toiset 50 vuotta, kunnes 1240, kirkon eteläpuolelle rakennetut muutkin luostarirakennukset valmistuivat ja vihittiin käyttöönsä. Tällöin goottinen tyyli oli ollut muodissa jo hyvän aikaa, ja niin romaanisen tyylisestä kirkosta sen siro kuoroparvi sai väistyä isomman, goottilaistyylisen parven alta.

Vuonna 1642, nyt jo barokin tyylikaudella, valmistuivat uudet luostarirakennukset. Sakasti on peräisin vuodelta 1667 ja borokkikirkon torni valmistui vuonna 1674.

Turkkilaiset valtasivat ja sytyttivät luostarin tuleen vuonna 1683. Luostaria jälleenrakennettin barokkityylillä vuoteen 1691 asti.

Rooman keisari ja Itävallan arkkiherttua Josef II säästi luostarin sulkemiselta vuonna 1783, sillä vastareformaatiosta lähtien munkit pitivät koulua ja tekivät paljon sielunhoidollista työtä seurakunnassa. Tämän työn ansiosta piti keisari luostarin olemassaolon oikeutettuna.

1802 perustettiin luostarin oma filosofinen ja teologinen oppilaitos. Siellä opetettiin tulevia pappeja Zwettlin, Lilienfeldin, Heiligenkreuzin ja Neuklosterin luostareihin.

Kun Itävalta oli liitetty natsi-Saksaan (1938), haluttiin luostari tuhota rakentamalla moottoritie suoraan luostarin yli. Toisen maailmansodan päätyttyä suunnitelmat kuitenkin muutettiin niin, että Wienin ulompi kehätie rakennettiin kulkemaan Heiligenkreuzin pitäjän pohjoispuolitse.

Toisen maailmansodan loppupuolella luostarikirkon kellot käytettiin aseiden valmistuksen raaka-aineena. Myös venäläiset miehittäjät uhkasivat luostarielämää.

Vuonna 1976 korotettiin luostarin teologinen koulu Institutum Theologicum korkeakouluksi, ja se on nykyään yksi saksankielisen Euroopan suurimmista katolisten pappien koulutuskeskuksista. Heiligenkreuzissa on myös yli hiippakuntien rajojen toimiva katolinen pappisseminaari Leopoldium.[4]

Ristireliikki sijaitsee nykyään 1983 uudelleen rakennetussa ristinkappelissa. Leopold III:n pojan, siunatun Otto Freisingin (1112–1158), joka oli Freisingin piispa 1138–1158, pyhäinjäännöksiä säilytetään arvokkaassa arkussa pääalttarin jalustassa.

Paavi Benedictus XVI nimesi korkeakoulun 28. tammikuuta 2007, Pyhän Tuomas Akvinolaisen juhlapäivänä Philosophisch-Theologischen Hochschule Benedikt XVI. Heiligenkreuz.[5]

Tavallisten kirkonkellojen lisäksi Heligenkreuzissa sijaitsee Itävallan ainoa carillon eli tornikellopeli, jossa 43 kelloa voidaan soittaa koskettimien avulla. Carillonilla soitetaan läpi vuoden kerran tunnissa 10 minuuttia ennen tasatunnin lyöntiä jotain liturgisen kauteen (adventti, pääsiäinen, mariaaninen toukokuu jne.) sopivaa virttä. Carillonilla soitetaan konsertti joka vuosi elokuun ensimmäisenä viikonloppuna.