Heikki Vihinen

Heikki Tapani Vihinen (s. 1964 Tampere[1]) on suositun Kummeli-koomikkoryhmän jäsen, käsikirjoittaja ja näyttelijä. Hän toimi myös Tampereen Teatterin johtajana vuosina 1998–2010.

Heikki Vihinen
Henkilötiedot
Koko nimi Heikki Tapani Vihinen
Syntynyt1964
Tampere
Ammatti käsikirjoittaja, näyttelijä
Näyttelijä
Merkittävät roolit Useita rooleja
(Kummeli)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Koulutukseltaan Vihinen on filosofian ylioppilas pääaineenaan teatterin ja draaman tutkimus (opinnot kesken Tampereen yliopistossa).

Luultavasti tunnetuin Vihisen esittämä fiktiivinen hahmo on Kummeli-sarjoissa Lihaksia ja luoteja, Lääkärit tulessa ja Jurismia! esiintynyt pyörätuolissa istuva hikoileva ja kovaääninen Jukka Emil Vanaja.

Vihinen tunnetaan myös muusikkona taiteilijanimellä Pointero erityisesti 1980-luvulla toimineesta bändistä, nimeltä Catwalk, johon kuuluivat myös Kummelista tunnettu näyttelijä Heikki Silvennoinen, basisti Mikko Löytty sekä rumpali Matti A. Takala. Vihinen on toiminut myös useiden bändien roudarina.

Heikki Vihinen on käsikirjoittanut ja ohjannut useita näytelmiä Tampereen Teatteriin. Timo Kahilaisen kanssa Vihinen on käsikirjoittanut näytelmät komedian Saunailta (2001) ja farssin Alivuokralainen (2003) Tampereen Teatteriin, sekä musiikkinäytelmän Kalliolle kukkulalle (2008) Pyynikin kesäteatterille. Vihinen on Kahilaisen kanssa käsikirjoittanut myös Kummeli-ryhmän elokuvat Kummeli Kultakuume (1997), Kummelin Jackpot (2006) sekä Kummeli Alivuokralainen (2008), joka perustuu edellä mainittuun näytelmään.

Lahden Sibeliustalon entinen toimitusjohtaja Antti Vihinen on Heikki Vihisen veli.[2]

Filmografia

Elokuvat
Vuosi Elokuva Rooli
1994Esa ja Vesa – auringonlaskun ratsastajatSyanid-orkesterin laulaja / datanomi Kaisla / ääni poliisiradiossa ¹
1995Kummeli Storiesuseita rooleja ¹
1997Kummeli KultakuumeJames "Jönssi" Kagelberg ¹
1998Johtaja Uuno Turhapuro – pisnismiesKimmo
2000Baddingravintolakonsertin kuuluttaja
2002KuutamollaKauri Koski
2006Kummelin JackpotAnssi "Spude" Suutarinen ¹
2008Kummeli AlivuokralainenMacke ¹
2013Vuonna 85kuvaaja häissä ¹
2014Kummeli VDavid Foster / Jarmo / baarimikko / Metusalem Toukka / Otto Luger-Parabellum / kannibaalien johtaja ¹
2022Kummeli esittää: Kontio & Parmas -elokuvaRaku ¹

¹ myös käsikirjoittajana

Televisiosarjat
Vuosi Sarja Rooli
1996Lihaksia ja luotejaJukka Emil Vanaja ¹
Kummeli Storiesuseita rooleja ¹
1997–2004Kummeliuseita rooleja ¹
1998Lääkärit tulessaJukka Emil Vanaja ¹
1999Johtaja Uuno Turhapuro – pisnismiesKimmo
2001Muodollisesti päteväRisto-Pekka (vieraileva näyttelijä 20. jakson tarinassa Ruotsalainen orpo)
2002Jurismia!useita rooleja, Jukka Emil Vanaja ¹
2016Kummeli VDavid Foster / Jarmo / baarimikko / Metusalem Toukka / Otto Luger-Parabellum / kannibaalien johtaja ¹
2018–2023Kummeli esittää: Kontio & ParmasRaku ¹

¹ myös käsikirjoittajana

Teatteri

  • Kummeli Revyy, Tampereen Teatteri (1997-1998) – useita rooleja ¹ ²
  • Maailmanlopun hautaustoimisto, Tampereen Työväen Teatteri (2011-2012) – Kosola ¹ ²
  • Kummeliäijät sekoilee!, Teatteri sTaTe (2014) – useita rooleja ¹ ²

¹ myös ohjaajana, ² käsikirjoittajana

Ohjaajana

¹ myös käsikirjoittajana

Käsikirjoittajana

Lähteet

  1. Lauri Sihvonen: Kummeli: ”Itkettäjiä on tässä maassa ihan tarpeeksi” (Haastattelu ilmestyi Seuran 75-vuotisjuhlanumerossa 19/2009.) Seura. 12.12.2012. Viitattu 31.8.2014.
  2. Antti Vihinen, Minä ja Mozart, s. 52 Into 2014

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.