Heikki Tikkanen

Heikki Tikkanen (3. lokakuuta 1930 Turku17. toukokuuta 2012 Espoo)[1] oli suomalainen toimittaja.[2]

Heikki Tikkasen isä oli Uusi Aura -lehden päätoimittaja Eino Tikkanen. Tikkanen aloitti oman toimittajanuransa 1950-luvulla. Hän tuli toimittajaksi Helsingin Sanomiin vuonna 1954 opiskeltuaan sitä ennen muutaman vuoden Teknillisessä korkeakoulussa. Vuodesta 1961 hän toimi Sanoman toisen lehden, Ilta-Sanomien, päätoimittajana, kunnes aloitti vuonna 1966 Helsingin Sanomien toisen päätoimittajan tehtävässä.[2]

Vuonna 1976 Tikkanen seurasi Teo Mertasta Helsingin Sanomien vastaavana päätoimittajana ja hän työskenteli tehtävässä vuoden 1990 loppuun, jolloin jäi eläkkeelle. Hänen seuraajansa lehden vastaavana päätoimittajana oli aiemmin lehden uutispäätoimittajana toiminut Janne Virkkunen. Vuosina 1989–1998 Tikkanen toimi Sanoma Osakeyhtiön hallituksen varapuheenjohtajana.[2][3]

Näyttelijä Aino-Maija Tikkanen oli Heikki Tikkasen sisko.

Lähteet

  1. Päätoimittaja Heikki Tikkanen on kuollut HS.fi. 18.5.2012. Viitattu 18.5.2012.
  2. Hämäläinen, Unto: Reservin päätoimittaja ravistelisi vallalla olevaa pysähtyneisyyttä. Helsingin Sanomat, 3.10.2005. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.2.2010.
  3. Heikki Tikkanen siirtyy eläkkeelle, Janne Virkkusesta vastaava päätoimittaja. Helsingin Sanomat, 13.12.1990. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.2.2010.

    Aiheesta muualla

    Kirjallisuutta

    • Blåfield, Antti: ”Teo Mertanen ja Heikki Tikkanen: Erkon tiernapojat”, Loistavat Erkot. Patruunat ja heidän päätoimittajansa, s. 220. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28256-3.
    Ilta-Sanomien logo Edeltäjä:
    Teo Mertanen
    Ilta-Sanomien päätoimittaja
    1961–1966
    Seuraaja:
    Olavi Aarrejärvi
    Helsingin Sanomien logo Edeltäjä:
    Teo Mertanen
    Helsingin Sanomien päätoimittaja
    1976–1990
    Seuraaja:
    Janne Virkkunen
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.