Heikki Repo

Heikki Feodor Repo (käytti myös salanimeä Esko Kivi, 3. elokuuta 1888 Liperi[1] – 5. joulukuuta 1935 Moskova)[2] oli kuuluisin niin sanotuista punaisista jääkäreistä.

Suutari Repo saapui Saksaan Lockstedtin leirille 7. heinäkuuta 1916. Jääkäripataljoona 27 oli tässä vaiheessa jo lähtenyt Saksan itärintamalle, joten sinne Repo ei joutunut. Repo ei sopeutunut sotilaselämään ja hänet komennettiin syksyllä 1916 Suomeen värväriksi. Koska Repo oli sosialisti, hänen uskottiin onnistuvan värväämään työläisiä. Suomen viranomaiset olivat saaneet vihiä Saksasta salaa tulleesta jääkäriryhmästä. Kun jääkärit majoittuivat Simon Maaninkajärvellä metsäsaunalle, oululaisten poliisien ja venäläisten sotilaiden osasto hyökkäsi heidän kimppuunsa 11. joulukuuta 1916. Tässä Simon kahakassa kaatui Saksaan värvätty jääkäriehdokas ja jääkärit Repo ja Sven Weckström jäivät vangiksi. Repo ja Weckström vietiin Oulun lääninvankilaan.

Venäjän maaliskuun 1917 vallankumouksen jälkeen Repo ja Weckström vapautettiin. Yhdessä Pietarin Špalernajan vankilasta vapautettujen jääkärien kanssa he matkustivat takaisin Saksaan. Kevättalvella 1917 he liittyivät itärintamalta selustaan Libauhun vedettyyn Jääkäripataljoona 27:ään, jossa Repo osallistui kesä-heinäkuussa perustetun pataljoonaneuvoston toimintaan. Repoa juhlittiin Simon kahakassa kunnostautuneena sankarina.

Revosta tuli työläisjääkäreiden toimeenpanevan komitean puheenjohtaja 9. syyskuuta 1917. Komitea oli perustettu samana päivänä ja siihen kuului sekä jääkäreitä että aliupseereita. Komitea ilmoitti perustavansa toimintansa sosialidemokraattisen puolueen tavoitteisiin.

Kun jääkärien pääjoukko lähti Suomeen helmikuussa 1918, työläisjääkärit jäivät Saksaan. He yrittivät vaikuttaa siihen, ettei Saksa lähettäisi sotilaita Suomeen. Kesällä 1918 Saksassa oli vielä noin 300 jääkäriä.

Repo perusti yhdessä Neuvosto-Venäjän rauhanneuvotteluvaltuuskunnan mukana tulleiden suomalaisten Väinö Pukan ja Mauno Heimon kanssa Berliinin komitean, josta tuli Suomen Kommunistisen Puolueen perustamisen jälkeen SKP:n Berliinin komitea.[3] Komitea yritti suostutella Saksassa olevia jääkäreitä vallankumouksen riveihin ja jäämään Saksaan.

Repo yritti syksyllä 1918 hankkia Tukholmasta laivan, jolla Saksassa olleet jääkärit olisi voitu kuljettaa Pietariin. Se ei kuitenkaan onnistunut.[4] Työläisjääkärit kotiutettiin Suomeen. Repo jäi Tukholmaan ja pyrki värväämään jääkäreitä SKP:n palvelukseen. Hän perusti Ruotsiin muuttaneiden ja paenneiden suomalaisten keskuuteen Suomen punaisen kaartin Ruotsin pataljoonan (SPKRP) osastoja ja ohjasi niiden toimintaa. Repo kirjoitti salanimellä ”Esko Kivi” yhdessä jääkäri Syväjärven kanssa vallankumouksellisille tarkoitettuja harjoitusoppaita, joilla oli viattomilta kuulostavat nimet Mehiläishoidon opas ja Kansan laulukirja. Näitä oppaita toimitettiin salaa Suomeen.

Kun vallankumous Suomessa ei näyttänyt etenevän, Repo siirtyi vuonna 1920 Venäjälle, missä hänestä tuli punaupseeri. Hän kävi Pietarin Kansainvälisen sotakoulun, osallistui 1921 Kronstadtin kapinan kukistamiseen ja taisteli talvella 1921–1922 Itä-Karjalassa Toivo Antikaisen johtamissa hiihtojoukoissa. 1921 Repo julkaisi Suomen Työmies -lehdessä oman kuvauksensa Simon kahakasta ja myöhemmin 1920-luvulla hän julkaisi muistelmat toiminnastaan jääkäriliikkeessä. Repo opiskeli vuosina 1929–1930 Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopistossa ja piti siellä myös esitelmiä jääkäriliikkeestä.

Lopulta Repo joutui Stalinin puhdistusten uhriksi. Häntä pidettiin Kullervo Mannerin oppositioryhmän jäsenenä ja hänen epäiltiin olevan ulkomaisen tiedustelupalvelun agentti. Repo tuomittiin kuolemaan yhdessä Väinö Pukan ja Einari Laaksovirran kanssa ja heidät teloitettiin 5. joulukuuta 1935.[2]