Heikki Nurmio

Nurmion vanhemmat olivat rovasti Henrik Nurmio ja Anna Alina Groundstroem. Heikki Nurmio vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Helvi Lydia Lausteen kanssa.[1][2]

Pihlajaveden pappilan seinässä on muistolaatta siitä, kun pappilassa syntyi vuonna 1887 kirkkoherra Henrik Nurmion perheeseen poika Heikki. Perhe muutti Pihlajavedeltä jo kahden vuoden kuluttua, ensin Soiniin ja sieltä Raisioon.

Nurmion veli oli historiantutkija Yrjö Nurmio.[3]

Nurmio kirjoitti ylioppilaaksi Turun suomalaisesta reaalilyseosta vuonna 1906. Hän jatkoi opintoja Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisellä osastolla ja liittyi Varsinaissuomalaiseen osakuntaan. Nurmio suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon vuonna 1911 ja kasvatusopin tutkinnon vuonna 1912. Hän auskultoi Helsingin suomalaisessa normaalilyseossa vuosina 1911–1912 ja suoritti filosofian maisterin tutkinnon vuonna 1926. Hän antoi opettajanäytteet suomalaisessa normaalilyseossa vuonna 1927.[1][2]

Upseerin uraansa liittyen hän suoritti vuonna 1924 viiden kuukauden opintomatkan Karlbergin sotakorkeakouluun ja kadettikouluun seuraamaan sotahistorian opetusta. Sotakorkeakoulun komentajakurssin hän suoritti vuonna 1928.[1][2]

Nurmio hoiti marraskuun vuonna 1911 Turun suomalaisen yhteiskoulun maantiedon, historian ja suomen kielen opettajan toimia viransijaisena ja toimi kevätlukukauden vuonna 1914 Parikkalan yhteiskoulun johtajana sekä historian ja suomen kielen opettajana sekä kevätlukukauden 1915 Varsinais-Suomen Kansanopiston johtajan ja syyslukukauden 1915 Rauman yhteislyseon historian ja suomen kielen opettajan toimia. Hän toimi sotahistorian tuntiopettajana Kadettikoulussa vuosina 1920–1923 ja opettajana sotilaspedagogisilla kursseilla Helsingissä, Viipurissa, Mikkelissä ja Hämeenlinnassa vuosina 1924–1925 sekä sotilaspedagogiikan tuntiopettajana Sotakorkeakoulussa kevätlukukauden vuonna 1928 ja Kadettikoulussa syyslukukauden vuonna 1927.[1][2]

Jääkäripataljoona 27:n 3. komppania.

Nurmio liittyi 2. tammikuuta 1916 vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan. Hän osallistui taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Missejoella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän suoritti vuonna 1917 Libaussa järjestetyn sotakoulun B-kurssin ja osallistui Suomalaisen sotilaskäsikirjan toimittamiseen ja toimituskuntaan sekä kirjoitti sanat Jääkärimarssiin.[1][2]

Katso myös: Suomen sisällissota

Nurmio astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 vänrikiksi ylennettynä ja saapui Vaasaan, Suomeen 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 1. jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 21. huhtikuuta 1918 lähettiupseeriksi kenraalimajuri Wilkmanin esikuntaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Lempäälässä ja Viipurissa.[1][2]

Nurmio siirrettiin sisällissodan jälkeen 5. kesäkuuta 1918 alkaen Ylipäällikön esikuntaan (myöhemmin Sotaväen esikunta), missä hän palveli henkilöstötoimistossa aluksi toimistoupseerina ja myöhemmin päällikkönä. Ylipäällikön esikunnasta hänet komennettiin lyhyeksi ajaksi vuonna 1919 kansliapäälliköksi sotakoulujen tarkastajan käyttöön. Sotaväen esikunnasta hänet siirrettiin 24. syyskuuta 1924 Kadettikouluun, missä hän toimi sotahistorian opettajana. Yleisesikunnan sotahistoriallisen toimiston päälliköksi hänet nimitettiin 18. helmikuuta 1925 ja Kadettikoulun johtajaksi 29. elokuuta 1925. Kadettikoulusta hän palasi 28. huhtikuuta 1927 aikaisempaan tehtäväänsä Yleisesikunnan sotahistoriallisen toimiston päälliköksi. Hän joutui kumminkin hoitamaan oman virkansa ohella myös Kadettikoulun johtajan tointa 27. syyskuuta 1927 saakka. Nurmio oli komennettuna Saksaan 15. marraskuuta – 8. joulukuuta 1929 väliseksi ajaksi. Saksassa hän suoritti sotahistoriallisia tutkimustöitä valtakunnanarkistossa. Nurmio nimitettiin vuonna 1938 puolustusministeriön Sotahistoriallisen arkiston päälliköksi, ja hän osallistui Suomen jääkärien elämäkerraston toimittamiseen. Talvi- ja jatkosodan aikana Nurmio työskenteli puolustusministeriön, Päämajan ja Puolustusvoimain pääesikunnan sotahistoriallisen toimiston päällikkönä. Hänet haudattiin Raisioon.[1][2]

Nurmio toimi Suomen Sotahistoriallisen Seuran sihteerinä vuosina 1921–1922 ja oli Jääkäritoimiston jäsenenä vuosina 1919–1921 sekä Jääkäriliiton johtokunnan jäsenenä vuosina 1922–1923 ja 1936–1938. Sotamuseolautakunnan jäsenenä hän toimi vuonna 1932 ja oli Valtioneuvoston määräämä apujäsenenä tutkintolautakunnassa suomen kielessä suoritettavia tutkintoja varten vuosina 1923–1945. Hänelle myönnettiin Kadettikunnan elinikäinen jäsenyys vuonna 1929 ja kunniajäsenyys vuonna 1938.[1][2]

• Suomen vapaussota (kuului teoksen toimitusuntaan ja kirjoitti VII osaan kuvauksen Wilkmanin ryhmän toiminnasta Viipurin operaatiossa)
• Vallankumous ja kansalaissota suomessa 1917 – 1918 (kirjoitti esipuheen S. M. Svetshnikovin suomenkieliseen painokseen)
• Suomen puolustusvoimat kuvateos (kirjoitti artikkelin Suomen sotalaitos viiden vuosisadan aikana)
• Suomen sota 1941 – 1945 II osa (kirjoitti Karjalan armeijan toimintaa käsittelevän kirjoituksen)
• Jääkärit maailmansodassa (kirjoitti Erik Jernströmin toimittamaan teokseen kuvauksen jääkäriliikkeestä ja 27. Jääkäripataljoonan vaiheista)
• Kirjoitti Jääkärimarssin sanat
• Jääkärin päiväkirja, 1919
• Viipurin valloitus (yhdessä L. Grandelin kanssa), 1919
• Sotataidon kehitys vanhalla ajalla, 1921
• Jokikylän pojat (salanimellä Aarne Mustasalo), 1923
• Jokikylän pojat Turun koulussa (salanimellä Aarne Mustasalo), 1926
• Jokikylän abiturientit (salanimellä Aarne Mustasalo), 1929
• Kun itämyrsky vinkui (salanimellä Aarne Mustasalo), 1930
• Ystäväni Kleopatrankadun 13:ssa: romaani nykyhetken Helsingistä (salanimellä Aarne Pohjanmies), Otava 1931
• Jääkäri-Invalidi (toimitti ko. julkaisua vuosina 1929 – 1936)
• Suomen Jääkärien Elämäkerrasto (puolustusministeriön historiallisen toimiston päällikkönä johti ko. julkaisun toimittamista), 1938.[1][2]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgrupenführer 31. toukokuuta 1917 Vänrikki 11. helmikuuta 1918 Luutnantti 13. toukokuuta 1918 Kapteeni 16. toukokuuta 1919 Majuri 6. joulukuuta 1922 Everstiluutnantti 6. joulukuuta 1926 Eversti 16. toukokuuta 1938		Vapaudenristi 1. lk. Vapaudenristi 2. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. lk. ritarimerkki Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi

• Heikki Nurmion muistopatsas

• Suomen jääkärien elämäkerrasto, Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, WSOY Porvoo 1938.
• Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Sotatieteen laitoksen julkaisuja XIV, Helsinki: Jääkäriliitto 1975 ISBN 951-99046-8-9.