Heikki Laitinen
Heikki Jaakko Laitinen (s. 8. marraskuuta 1943 Ylivieska) on suomalainen musiikintutkija, Sibelius-Akatemian kansanmusiikin emeritusprofessori sekä kansanmusiikin esittäjä, säveltäjä ja kouluttaja. Hän on esiintynyt yhtä lailla pelimannina, vanhojen virsien laulajana kuin performanssitaiteilijanakin esimerkiksi Suomussalmiryhmän, tanssitaiteilija Reijo Kelan ja haitarinsoittaja Kimmo Pohjosen kanssa. Hänen esityksiinsä kuuluu usein tilanteeseen liittyvää improvisaatiota.
Laitinen opiskeli Helsingin yliopistossa ensin teologiaa ja sitten musiikkitiedettä ja folkloristiikkaa sekä Sibelius-Akatemiassa pianonsoittoa ja sävellystä. Laitisen tohtorinväitöskirja Matkoja musiikkiin 1800-luvun Suomessa hyväksyttiin Tampereen yliopistossa vuonna 2003 arvosanalla laudatur. Väitöskirja käsitteli 1800-luvun suomalaista musiikinhistoriaa kansanmusiikintutkijan näkökulmasta. [1]
Laitinen oli Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston ensimmäinen johtaja sekä lehtori 1983–1995 ja professori 2001–2008. Taiteilijaprofessorina hän toimi 1995–2000 ja kansanmusiikin ja populaarimusiikin tutkijakoulun johtajana 2003–2006. Vuonna 2008 hän sai säveltaiteen säveltaiteen valtionpalkinnon tunnustuksena laaja-alaisesta työstä kansanmusiikin hyväksi.[2] Vuonna 2009 tiedonjulkistamisen valtionpalkinto myönnettiin Reijo Kelalle ja hänen juhlakirjansa toimittajaryhmälle, johon Laitinen kuului. Kalevalaseuran palkinto Laitiselle myönnettiin 2011.
1970-luvun alussa Laitinen esitti Sataset-trion kanssa yhteiskunnallissävytteistä hengellistä musiikkia. Sataset-trioa ja Heikki Laitista pidetään hengellisen nuorisomusiikin uranuurtajina Suomessa. Se oli folk-vaikutteinen kokoonpano, joka esiintyi muun muassa Kaustisen kansanmusiikkifestivaalilla.[3] Hän on säveltänyt näytelmämusiikkia muun muassa Artturi Järviluoman Pohjalaisiin (1995) ja Peter Shafferin näytelmään Equus (1997). Hänen sävellystuotantoonsa kuuluu myös kamarimusiikkia sekä noin 400 laulelmaa.
Heikki Laitisen puoliso on professori Lea Laitinen.[4]
Lähteet
- Tampereen yliopiston väitöstiedote 14.6.2003.[vanhentunut linkki]
- Kotirinta, Pirkko: Säveltaiteen palkittu kiitti veisaamalla virttä. Helsingin Sanomat 11.3.2008.
- Lindfors, Jukka: Sataset ja Heikki Laitinen Elävä arkisto. 18.12.2007. Yle. Viitattu 14.12.2014.
- Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 363. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
Aiheesta muualla
- Saha, Hannu: / Laitinen, Heikki (1943–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 1.12.2022. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- Kuusi kuvaa muusikko Heikki Laitisen elämästä. Yle Areena 30.3.2018.
- Laitinen, Heikki hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)