Heikki Halonen

Heikki Halonen (2. lokakuuta 1882 Lapinlahti – 7. helmikuuta 1932 Helsinki) oli suomalainen viulisti ja viulunsoiton opettaja.[1][2][3]

Heikki Halosen vanhemmat olivat Olli Halonen ja Miina Uotinen. Hänen isoveljensä oli taidemaalari Pekka Halonen. Heikki Halonen lähti 12-vuotiaana vuonna 1895 Helsinkiin opiskelemaan viulunsoittoa Robert Kajanuksen johdolla Filharmonisen seuran orkesterikouluun ja opiskeli koulussa vuoteen 1902 saakka. Hän esiintyi vuonna 1900 Pariisin maailmannäyttelyssä Helsingin Filharmonisen Seuran Orkesterin kiertueen mukana. Halonen jatkoi opintojaan Henri Marteaun oppilaana Genevessä ja professori Auerin johdolla Pietarissa, ja muun muassa Jean Sibelius odotti hänestä tulkitsijaa viulukonsertolleen. Halonen ei kestänyt odotusten luomia paineita vaan luopui solistin urastaan ja oli sitten viulunsoiton opettajana ja mukana orkestereissa. Orkesterikiertueiden mukana Halonen tarjosi ensimmäisiä kertoja klassisen musiikin konsertteja Suomen pikkukaupungeissa ja maaseudulla. Viimeksi Halonen oli ensiviulistina Helsingin kaupunginorkesterissa. Halonen oli niin sanotun Kotimaisen orkesterin konserttimestarina 1912–1914. Hän oli vuodesta 1913 alkaen viulunsoiton opettajana Helsingin musiikkiopistossa ja myöhemmin Konservatoriossa. Halonen kuoli aivoverenvuotoon helmikuussa 1932 Marian sairaalassa Helsingissä. Hän oli saanut vakavan aivohalvauksen jo kolme vuotta aiemmin mutta palasi kuitenkin silloin vielä orkesterityöhön.[1][2][3]

Heikki Halonen oli naimisissa Eeva Lappalaisen kanssa. Heillä oli kolme lasta.[1]