Hava Nagila

Hava Nagila (hepr. הבה נגילה, suom. "Iloitkaamme" tai "Riemuitkaamme") on hasidijuutalaisten keskuudessa syntynyt laulu, josta on tullut pysyvä ohjelmanumero juutalaisten hääjuhliin, bar mitsva -juhliin ja muihin tapahtumiin. Euroopan aškenasijuutalaisten kletzmer-kansanmusiikkia edustava melodia sai hepreankieliset sanansa vasta 1900-luvun alussa. Yksinkertaisen ja tarttuvan melodian suosio on levinnyt yli kansallisten rajojen, ja sadat muusikot ovat äänittäneet siitä omat versionsa, mukaan lukien Harry Belafonte, Bob Dylan ja Pete Townshend ja Suomessa Carola, Marion, Matti ja Teppo ja monet muut.

Hora-piiritanssia israelilaisella kibbutsilla, kollektiivisella maataloustilalla, missä sosialismin hengessä luotiin Israelin valtion perustaa. Hava Nagila oli suosittu tanssissa suosittu melodia.

Alkuperä

Hava Nagila oli aluksi Ukrainan hasidijuutalaisten nigun eli sanaton sävelmä. Se siirtyi hasidien muuttoliikkeen mukana Jerusalemiin 1900-luvun vaihteessa. Juutalaisen musikologian perustaja Avraham Zvi Idelsohn valitsi laulun konserttiinsa vuonna 1918 Jerusalemissa. Konsertin tarkoitus oli juhlistaa brittiarmeijan voittoa turkkilaisista. Hän järjesti melodian neljään osaan ja lisäsi sävelmään hepreankieliset sanat. Niiden alku löytyy psalmin 118 jakeesta 24: "Tämän päivän on Herra tehnyt, iloitkaa ja riemuitkaa siitä!" (hepr. “Ze ha-yom asah adonai, nagila ve-nismeha bo).[1][2]

Ensiesityksen jälkeen laulun suosio räjähti. Idelson kertoo siitä seuraavasti: "Kuoro esitti sen ja ilmeisesti sai ihmisten mielikuvituksen liikkeelle, sillä seuraavana päivänä miehet ja naiset lauloivat sitä ympäri Jerusalemin, sitten koko maassa ja pian koko juutalaisessa maailmassa. Laulua esitetään usein tanssien piirissä Itä-Euroopassa suosittua hora -kansantanssia israelilaiseen tapaan.[2][3]

Sanat

Latinalaisin aakkosin Heprealaisin aakkosin Suomenkielinen käännös
Hava nagila הבה נגילה Iloitkaamme
Hava nagila הבה נגילה Iloitkaamme
Hava nagila ve-nismeḥa הבה נגילה ונשמחה Iloitkaamme ja olkaamme onnellisia
  (säkeistö toistetaan yhden kerran)  
Hava neranena הבה נרננה Laulakaamme
Hava neranena הבה נרננה Laulakaamme
Hava neranena ve-nismeḥa הבה נרננה ונשמחה Laulakaamme ja olkaamme onnellisia
  (säkeistö toistetaan yhden kerran)  
Uru, uru aḥim! !עורו, עורו אחים Herätkää, herätkää veljet!
Uru aḥim be-lev sameaḥ עורו אחים בלב שמח Herätkää veljet onnellisin sydämin
  (säkeistö toistetaan kolme kertaa)  
Uru aḥim, uru aḥim! !עורו אחים, עורו אחים Herätkää, herätkää veljet!
Be-lev sameaḥ בלב שמח Onnellisin sydämin

Toinen suomennos

Vuonna 1990 julkaistiin Toiviomatkalaisen laulukirjassa uusi suomennos laulun sanoista.[4]

Tulkaa, iloitkaa aina, iloitkaa aina, iloitkaa Herrassa ("Hava, nagila hava, nagila hava, nagila ve-nismeha")

Kiitosta laulakaa, kiitosta laulakaa, kiitosta laulakaa Herralle ("Hava neranena, hava neranena, hava neranena ve-nismeha")

Nouskaa, nouskaa veljet ("Uru, uru ahim")

Iloitkaamme, riemuitkaamme, kiitosvirsi veisatkaamme ("Uru ahim be-lev sameah, uru ahim be-lev sameah")

Iloitkaa, iloitkaa aina Herrassa ("Uru ahim, uru ahim be-lev sameah")

Lähteet

  1. Psalmi 118 Raamattu.fi. Viitattu 2.3.2022.
  2. Loeffler, James: Hava Nagila’s Long, Strange Trip My Jewish Learning. Viitattu 2.3.2022.
  3. Horah Jewish Virtual Library. Viitattu 2.3.2022.
  4. Toivanen Ariela (koonnut): Toiviomatkalaisen Laulukirja, s. 72-73. Saarijärven Offset, 1990. ISBN 952-90-1780-4.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.