Haureus

Haureus tarkoittaa epäsiveellistä tai yleistä seksuaalimoraalia loukkaavaa toimintaa. Usein haureudella tarkoitetaan esiaviollista seksiä tai erotiikkaa, jossa osapuolet eivät ole avioliitossa omilla tahoillaan, mutta osin myös aviorikosta eli avioliiton ulkopuolista seksuaalista aktia. Usein kuitenkin haureus (esiaviollinen seksi tai erotiikka) ja aviorikos (avioliiton ulkopuolinen seksi) erotetaan eri käsitteiksi. Sana haureus on käytössä myös lainopillisena terminä, esimerkiksi lapseen kohdistuva haureus.

Nykyään useimpien maiden laeissa, muun muassa Suomen laissa, sekä esiaviollinen seksi että avioliiton ulkopuolinen seksi eivät kumpikaan ole rikollista. Kuitenkin muun muassa alaikäiseen kohdistuva seksi, seksiin pakottaminen sekä seksikaupassa paritus ja seksin osto paritettavilta henkilöiltä tai ihmiskaupan uhreilta ovat laitonta.

Kristinusko

Kristinuskossa haureus on synti kymmentä käskyä vastaan. Uudessa Testamentissa haureus on käännös kreikankielisestä termistä porneia, joka on myös sanan pornografia taustalla. Syrjähypyistä ja aviouskottomuudesta käytettiin kuitenkin toista ilmaisua moikheia. Uskonnollisena terminä haureus voi viitata teologiseen käsitykseen seitsemästä kuolemansynnistä, joista yksi on siveettömyys. Tiukimmillaan myös avoliitossa eläminen luokitellaan haureudeksi. Muun muassa Kansanlähetyksen ääririvit ovat tuominneet avoliiton haureudeksi.[1]

Katolinen kirkko

Katolisen moraalin mukaan lisääntyminen (pyhässä avioliitossa) on yksi seksuaalisen toiminnan ensisijaisista tavoitteista, [2] siksi laajassa merkityksessä kaikki itseään palveleva seksuaalinen toiminta on haureutta. Laajassa merkityksessä se sisältää itsensä tyydyttämisen (masturboinnin), sodomian (homoseksuaalisuuden ja eläinseksin), insestin, aviorikoksen ja avioliiton ulkopuolisen tai esiaviollisen seksin ja rahaa vastaan harjoittettavan seksin (prostituutio).

Tuomas Akvinolainen ja Alphonsus Liguori opettivat molemmat, että myös suuseksi on haureutta eli kuolemansyntiä. [3]

Islam

Avioliiton ulkopuolinen seksi (haureus) on ehdottomasti kielletty islamissa.[4] Joissakin muslimimaissa, kuten Saudi-Arabia, Pakistan, Afganistan,[5][6] Iran,[6] Kuwait,[7] Malediivit,[8] Marokko, Oman,[9] Mauritania,[10] Qatar, Sudan ja Jemen [11] kaikki avioliiton ulkopuolinen seksuaalinen toiminta on laitonta.

Lähteet

  1. Oksanen, Kimmo: Tuomiokapituli ohjeisti ”haureellisia” nimennyttä Helsingin kaupunginvaltuutettua Helsingin Sanomat. 22.11.2015.
  2. "(...)emberi szexualitással, amely természete szerint a házastársak javára, valamint gyermekek nemzésére és nevelésére rendeltetett." Magyar Katolikus Lexikon: Paráznaság
  3. Where kissing in passing is permitted anywhere on the body in marriage, St. Alphonsus Liguori says that “it is a mortal sin for a man to put his penis in his wife’s mouth” and St. Thomas Aquinas says it is a mortal sin to put anything but a husband’s penis in his wife’s vagina. https://padreperegrino.org/2019/08/mortalsins/
  4. Mishkat al-Masabih 3565 - Prescribed Punishments - كتاب الحدود - Sunnah.com - Sayings and Teachings of Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) sunnah.com. Viitattu 19.12.2021.
  5. Home AIDSPortal. Arkistoitu 26 October 2008. Viitattu 2 August 2013.
  6. Iran Travel.state.gov. Arkistoitu 31 July 2013. Viitattu 3 August 2013.
  7. United Nations Human Rights Website – Treaty Bodies Database – Document – Summary Record – Kuwait Unhchr.ch. Arkistoitu 31 October 2015. Viitattu 2 August 2013.
  8. Culture of Maldives Every Culture. Arkistoitu 2 July 2011. Viitattu 3 August 2013.
  9. Archived copy interpol.com. Arkistoitu 7 August 2011. Viitattu 30 June 2013.
  10. 2010 Human Rights Report: Mauritania 8 April 2011. State.gov. Viitattu 2 August 2013.
  11. Women's Rights in the Middle East and North Africa – Yemen Unhcr.org. Viitattu 2 August 2013.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.