Haukilahden vesitorni

Haukilahden vesitornia alettiin suunnitella 1960-luvun puolivälissä Etelä-Espoon ollessa voimakkaimmassa kasvuvaiheessaan. Tornia suunniteltiin yhdessä Mäkkylään suunnitellun vesitornin kanssa, joka kuitenkin peruuntui myöhemmin Otaniemen vesitornin suunnittelun alkaessa.[6] Suunnittelussa haasteellisia osia olivat muun muassa tornin pallokalotin muotoiset betoniset säiliöt, joiden suunnittelulaskelmien tekemiseen käytettiin jopa tuohon aikaan harvinaisia tietokoneita. Tornin kapasiteetti suunniteltiin 40 000 henkilön yhdyskuntaa varten.[2] Espoon kauppalan valtuusto hyväksyi Haukilahden tornin luonnospiirustukset huhtikuussa 1966, ja torni sai rakennuskiellon ajalla vaaditun poikkeusluvan jo seuraavan kuun puolivälissä. Tornin sijoituspaikaksi oli hankittu 3 360 neliömetrin maa-ala Gäddvikin tilasta. Lopullinen rakennuslupa saatiin vuoden 1966 marraskuussa, ja rakennustyöt käynnistyivät maaliskuussa 1967.[6]

Torni rakennettiin erikoisella työmenetelmällä, jossa halkaisijaltaan 5,7-metrinen keskuspilari ja kuusi puolentoista metrin halkaisijallista tukipilaria valettiin ensin täyteen korkeuteen liukuvalumenetelmällä,[7] minkä jälkeen tornin säiliön alapuoliset kalotit valettiin maan päällä ja nostettiin myöhemmin pilarien päähän hydraulisilla tunkeilla. Tornin säiliön alapuoli koostui kahdesta pallokalotista, joista ensimmäinen oli läpimitaltaan 40-metrinen ja painoi 1 230 tonnia.[6] Toinen alempi 45-metrinen[6] pallokalotti rakennettiin samalla menetelmällä, ja se toimii säiliön lämmöneristeenä ja julkisivuna. Valittu työtapa vähensi rakennustelineiden määrää ja pienensi rakennusvaiheen työturvallisuusriskejä.[6] Sisempi pallokalotti oli umpinainen betonirakenne, ulommaisen ollessa niin kutsuttu sandwich-rakenne, jossa kahden betonikuoren väliin oli asennettu vaahtomuovilevy eristeeksi. Haukilahden vesitorni oli Suomen ensimmäisiä rakennuskohteita, missä käytettiin vaahtomuovia eristämiseen laajemmassa mittakaavassa.[7]

Toinen nostovaihe osui tammikuuhun, jonka pakkaset toivat työhön omat ongelmansa. Hankkeen pääurakoitsija Vesipojat Oy meni samoihin aikoihin myös konkurssiin, ja tornin rakennustöitä jatkoi ensin insinööritoimisto Vesi-Pekka Oy laskutustöinä, ja työt saattoi loppuun rakennustoimisto Tuomas Savolainen. Nostovaiheen jälkeen säiliölle valettiin betoninen kansi, jonka päälle rakennettiin sadan henkilön näköalaravintola terasseineen. Lähes kolme miljoonaa markkaa maksanut vesitorni päästiin ottamaan käyttöön syyskuussa 1968.[6]

Tornin vaikutusalueeksi suunniteltiin alun perin Haukilahden, Westendin, Tapiolan, Matinkylän, Olarin, Niittykummun ja Laajalahden kaupunginosia. Alue rajautui tosin Otaniemen vesitornin valmistuttua enemmän eteläisille ja läntisille lähialueille. Tornin vedensyöttö tapahtui 1960-luvulta 1980-luvun alulle Bodomin ja Dämmanin vedenottamoista,[6] mutta vuonna 1982 valmistunut Päijännetunneli on noussut valmistumisensa jälkeen tärkeimmäksi vedenlähteeksi.[8] Tornin säiliön vesitilavuus on yhteensä noin 4 100 kuutiometriä,[1] ja se muodostuu kahdesta erillisestä 1 200 ja 2 900 kuutiometrin säiliöstä.[9]

Vesitorniin suunniteltiin näköalakahvilaa tai -ravintolaa sen suunnitteluvaiheesta lähtien. Tornin yläosan tilojen vuokraamisesta ravintolakäyttöön tehtiin ensin sopimus Elannon kanssa syyskuussa 1968, mutta hanke jäi kuitenkin toteutumatta. Tilat vuokrasikin maaliskuussa 1969 pariskunta Tauno ja Lydia Roiha, jotka hoitivat ravintolaansa 2000-luvun vaihteeseen, jolloin toimintaa tuli jatkamaan sukupolvenvaihdoksen jälkeen Markku Roiha. Ravintola järjesti vuoteen 1987 niin kutsuttuja diskoiltoja, mutta on profiloitunut tämän jälkeen enemmän tilausravintolaksi ja yritysasiakkaiden lounaspaikaksi.[6]

Vesitornin peruskorjauksen arkkitehtisuunnittelun teki vuonna 2009 juuri ennen eläkkeelle siirtymistään arkkitehti Pirjo Kovanen, joka oli ollut töissä Virkkusen toimistossa, kun vesitorni suunniteltiin.[10] Tornin rakenteet tutkittiin perusteellisesti, ja tutkimusten perusteella tehtiin niiden korjaustarvearvio.[2]

Peruskorjaustyöt käynnistyivät kesäkuussa 2011 ja valmistuivat lokakuuhun 2012 mennessä.[1] Peruskorjauksessa tornin kattokalotti rakennettiin uudelleen jännitettynä betonirakenteena. Rakennuksen 144 betonipinnoitettua kuorielementtiä purettiin ja rakennettiin uudelleen, ja betoniset vesisäiliöt puhdistettiin ja pinnoitettiin uudestaan.[2] Peruskorjaukseen käytettiin 4,6 miljoonaa euroa.[11] Peruskorjaus tehtiin historiaa ja alkuperäisrakenteita kunnioittaen Museoviraston valvonnassa, sillä vesitornia on pidetty rakennustaiteellisesti arvokkaana ja paikallisesti merkittävänä kohteena.[12]

Haukilahden vesitorni nähtiin edelleen 2010-luvulla käyttökelpoisena ja tarpeellisena osana kaupungin vesihuoltoa. Se palveli vuonna 2013 noin 70 000 asukkaan kulutusta ja oli pääkaupunkiseudun ainoa vesitorni, johon yleisöllä oli vapaa pääsy.[2]