Hauki

Hauki (Esox lucius) on sisä- ja rannikkovesissä elävä petokala, jota tavataan suurimmasta osasta pohjoista Euraasiaa ja Pohjois-Amerikkaa. Se on elinvoimainen laji, jolla on laaja levinneisyysalue ja joka tulee toimeen monenlaisissa järvissä ja joissa sekä vähäsuolaisessa Itämeressä. Hauen vartalo on pitkulainen ja solakka, ja sen evät ovat peräpäässä. Hauen kyljet ovat vihreät, vatsa vaalea ja selkä tumma tai lähes musta. Kyljissä on 7–9 hailakankeltaista täpläriviä, ja punaruskeissa evissä on tummia läiskiä. Suurimmat naaraat saattavat painaa jopa 20 kg mutta äärimmäisen harvoin yli 25 kg. Hauki voi luonnossa saavuttaa jopa 30 vuoden iän.

Hauki
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen
Suomessa:

Elinvoimainen [2]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Yläluokka: Luukalat Osteichthyes
Luokka: Viuhkaeväiset Actinopterygii
Alaluokka: Neopterygii
Lahko: Haukikalat Esociformes
Heimo: Hauet Esocidae
Suku: Hauet Esox
Laji: lucius
Kaksiosainen nimi

Esox lucius
Linnaeus, 1758
Hauen levinneisyys
Hauen levinneisyys
Katso myös

  Hauki Wikispeciesissä
  Hauki Commonsissa

Hauki on petona opportunisti, ja se syö käytännössä sitä kalaa, jota on parhaiten saatavilla. Se suosii runsaslukuisia lajeja sekä hitaita uimareita ja heikosti parveutuvia kaloja. Jos saatavilla ei ole tarpeeksi muita kalalajeja, hauki voi syödä myös lajikumppaneitaan. Kalojen lisäksi hauki saattaa pyydystää pieniä nisäkkäitä, vesilinnunpoikasia ja hyönteisiä, jotka ovat alle vuoden ikäisten yksilöiden pääravintoa. Hauki saalistaa valoisaan aikaan ja käyttää vaanimiseen esimerkiksi vesikasvillisuutta. Hauki kutee keväällä jäiden lähdön jälkeen. Se levittää mätinsä laajalle alueelle, ja poikaset kuoriutuvat kahdessa viikossa.

Ihminen on kalastanut haukea jo pitkään. Suomen lisäksi Venäjälläkin erityisen suosittu hauki on Suomen vapaa-ajankalastuksen toiseksi tärkein saaliskala heti ahvenen jälkeen kokonaissaaliin painolla mitattuna. Haukea on suosionsa vuoksi istutettu laajalti sen luontaisten elinalueiden ulkopuolelle; sitä pidetäänkin paikoin Pohjois-Amerikassa haitallisena vieraslajina. Täysikasvuisella hauella ei ihmisen lisäksi ole juurikaan luonnollisia vihollisia, ja se onkin ravintoketjunsa huippulaji.

Ulkonäkö ja koko

Kuvaus
Hauen luuranko National Museum of Natural Historyssa.
Hauki lumella: kyljen täplät ja evien läikikkyys on selvästi nähtävissä.
Kaksi erilaista hauen kylkikuviointia.

Hauki näyttää tehokkaalta petokalalta: pitkä, tasaisen solakka ja sukkulamainen vartalo, suuret silmät sekä vihreä keltapilkkuinen suojaväri. Krokotiilimaisen pitkät voimakkaat leuat kätkevät sisäänsä suuren kidan täynnä teräviä neulamaisia hampaita.[3][4] Selkäevä ja peräevä ovat hauella petokaloille tyypillisesti lähellä pyrstöä, mikä voimakkaiden lihasten avustuksella mahdollistaa nopeat hyökkäykset saaliin kimppuun.[5][3]

Hauen noin seitsemänsataa hammasta kasvavat paitsi leukaluussa myös suuontelon luissa, kitalaessa ja kieliluussa;[6] jopa kielessä ja kiduskaarissa on paljon hammasmaisia ulokkeita.[3] Hauen hampaisto uusiutuu epäsäännöllisesti, eikä kaikissa hammastiloissa ole samanaikaisesti hammasta.[6]

Hauelle tyypilliseen väritykseen kuuluvat vaihtelevan vihertävät keltakuvioiset kyljet, vaalea vatsa ja tumma selkä, mutta värien ja kuviointien muuntelu on suurta eri yksilöstä toiseen. Kalan väritykseen vaikuttavat myös elinolosuhteet ja ikä. Humuspitoisissa sameissa vesissä tavataan hauilta tummempaa, joskus lähes mustaa väritystä. Vastaavasti kirkkaissa vesissä voi esiintyä väritykseltään hyvinkin vaaleita haukia. Hauen tyypillinen kylkikuviointi on 7–9 riviä hailakankeltaisia täpliä tai viiruja, jotka toisinaan yhdistyvät raidoiksi.[3][4][7] Varsinkin nuoremmilla yksilöillä on laikkujen sijaan keltaisia pystyjuovia, joka on ympäristön mukainen suojakuvio elämänsä aluksi vesikasveihin kiinnittyneille ja niiden suojissa lymyäville nuorille hauille. Juovat kehittyvät hauen kasvaessa täpläriveiksi.[3][8] Läiskikästä kuviointia on kylkien lisäksi myös kalan kiduskansissa. Evät ovat punaruskeita ja varsinkin vanhemmilla yksiköillä tummaläiskäisiä. Hauen suojaväritys sopii hyvin vesikasvillisuuden suojissa piileskelyyn ja saaliin vaanimiseen. Väripoikkeamat ovat harvinaisia mutta eivät ennenkuulumattomia. Rannikkovesissä tavataan lähes mustia haukia, ja Ruotsista on löydetty myös puhtaan hopean värisiä haukia.[5]

Hauen melko pienet suomut ovat tyypiltään pyörösuomuja. Kylkiviiva kulkee miltei suorana koko kyljen mitalta kiduskannesta pyrstön juureen saakka, ja sillä on 125–130 suomua. Kylkiviiva-aisti painanteita eli kylkiviivakanavia on hauella myös alaleuassa ja satunnaisesti kyljissä;[3] hauen aisti onkin varsin herkkä. Sen sijaan sierainkuoppien hajuepiteelit eivät ole kovinkaan tarkat, mutta hauen näköaisti on hyvä.[5]

Hauen silminnähtävä sukupuolidimorfinen piirre on kokoero: naaraashauet kasvavat koiraita suuremmiksi. Koiraan voi tunnistaa T-kirjaimen hahmoisesta sukuaukosta, joka taas naaraalla on pyöreä.[3]

Koko ja ikä
Nuori haukiyksilö.

Hauen ikää on tutkittu suomuista, kiduskansista, hartian lukkoluista ja kuulokivielimistä.[9] Varmimmin hauen iän saa määritettyä hartianlukkoluusta.[10] Hauki voi saavuttaa luonnossa jopa 30 vuoden iän, mutta yli 7-vuotiaita yksilöitä on vain 40 prosentissa populaatioista. Naaraat elävät keskimäärin vanhemmiksi, kasvavat nopeammin ja ovat suurempia kuin koiraat.[9]

Nuoret hauet kasvavat nopeasti, ja ensimmäisenä kesänään ne ovat jo 15 senttimetriä pitkiä. Yleensä kasvunopeus hidastuu mitä pohjoisemmaksi mennään. Ilmastovaikutus kuitenkin vähenee vanhemmilla yksilöillä.[9] Hauet kasvavat koko ikänsä, jos ravintoa on tarjolla ja muut olosuhteet ovat sopivat. Suotuisissa oloissa hauki voi kasvaa jopa 20 senttimetriä vuodessa, normaalisti kasvuvauhti on 8–12 senttimetriä vuodessa. Vanhemmiten kasvu kuitenkin hidastuu, ja 15-vuotias hauki kasvaa enää muutamia senttimetrejä vuodessa. Iän lisäksi kasvua hidastavat myös huono ravintotilanne, kova kilpailu ja liian lämmin vesi.[10]

Naarashauki voi kasvaa suotuisissa oloissa jopa puolitoistametriseksi ja 35-kiloiseksi.[11] Koiras voi kasvaa noin 135 senttimetriä pitkäksi. Naaraan keskimääräinen pituus on 55 ja koiraan 40 senttimetriä.[12]

Suurimman pyydystetyn hauen todistaminen on vaikea tehtävä, sillä suosittuna urheilukalana siitä kerrotaan lukuisia kalatarinoita. Britanniassa suurin todistetusti pyydystetty hauki painoi 21,3 kilogrammaa.[13] Suurin Suomessa luotettavasti dokumentoitu hauki on ollut 18,8-kiloinen verkoilla Iin Oijärvestä saatu yksilö.[14] Kansainvälisen urheilukalastusjärjestön IGFA:n mukaan suurin koskaan pyydystetty hauki saatiin saaliiksi vuonna 1986 Grefeernjärvestä Saksassa[15]. Sen paino oli 24,98 kiloa.[16]

Levinneisyys

Haukea tavataan Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Se on yksi harvoista makean veden lajeista, jota esiintyy sekä Euraasiassa että Pohjois-Amerikassa.[17] Pohjois-Amerikassa haukea tavataan Labradorilta Alaskaan ja etelässä Pennsylvaniaan, Missouriin ja Nebraskaan asti. Euroopassa se puolestaan elää mantereen länsi- ja pohjoisosissa ja etelässä jopa Espanjassa saakka. Euroopasta se puuttuu vain Kuolan niemimaalta, jostain osista Norjaa, Pohjois-Atlantin ja Jäämeren saarilta sekä aivan eteläisimmästä Euroopasta. Euroopasta levinneisyysalue jatkuu Aasiaan.[8][7] Siellä sitä tavataan muun muassa Kaspianmeren ympäristössä, Balkašjärven ja Baikaljärven vesistössä sekä idässä Kamtšatkan niemimaalla asti.[18][19]

Haukea on myös istutettu useisiin maihin. Irlanti lasketaan yleensä luonnollisen levinneisyysalueen piiriin, mutta hauki tuotiin saarelle 1500-luvulla.[19] Urheilukalastuksen takia haukea on istutettu myös esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa alueille, joissa sitä ei ole luonnollisesti elänyt.[20] Euroopassa laji on viety Irlannin lisäksi Espanjaan, Italiaan ja Afrikassa Madagaskariin, Marokkoon, Tunisiaan ja Ugandaan.[9] Ilmastosyiden takia hauki ei kuitenkaan ole muun muassa Madagaskarilla pärjännyt.[21]

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto on arvioinut hauen maailmanlaajuisesti elinvoimaiseksi lajiksi. Yksilömäärää ei tiedetä, mutta sen oletetaan olevan suuri ja kannan koko vaikuttaa olevan vakaa. Lisäksi lajin elinvoimaisuuteen vaikuttavat laaja levinneisyysalue ja se, ettei siihen kohdistu erityisiä uhkia.[1]

Vaikka levinneisyysalue onkin laaja ja laji kokonaisuutena elinvoimainen, monissa levinneisyysalueen maissa kanta on kapea. Hauen ydinaluetta ovat Suomi, Skandinavia, Baltian maat, Venäjä, Alaska ja osia Kanadasta. Näillä alueilla hauella on elinkelpo kanta käytännössä kaikissa vesistöissä.[21] Monissa maissa, kuten Tšekissä, Slovakiassa, Kazakstanissa, Uzbekistanissa ja Turkmenistanissa, hauki esiintyy lähinnä yhdessä joessa ja korkeintaan muutamissa populaatioissa.[22] Suomen ulkosaariston vielä 1970-luvulla vahvat haukikannat olivat taantuneet jo 1990-luvulle tultaessa kaikkialla etelärannikolla voimakkaasti, kuten on käynyt myös Ruotsin puolella. Tarkkaa syytä ilmiölle ei tunneta; syiksi on arveltu muun muassa Itämeren tilan heikkenemistä kutualustana ja hauenpoikasten suojapaikkoina toimivan rakkolevän dramaattista vähenemistä. Joka tapauksessa näyttää siltä, että hauen lisääntyminen ulkosaaristossa ei enää kunnolla onnistu. Tilanteen pientä kohenemista on kuitenkin paikoitellen ollut havaittavissa 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälin paikkeilta alkaen.[23]

Elinympäristö
Hauki viihtyy vesikasvillisuuden seassa.

Eräs hauen yleisyyden syy on sen vähäiset vaatimukset vesistön ja vedenlaadun suhteen. Se pystyy elämään monenlaisissa järvissä, niin matalavetisissä, happamissa kuin myös vähähappisissakin järvissä, ja virtaavissa vesissä, jopa melko voimakkaissa virroissa.[5][24] Joissakin hauet kuitenkin pääsääntöisesti etsivät järvimäisiä olosuhteita eli runsaskasvisia sivu-uomia ja suvantopaikkoja.[25] Koska hauki tulee toimeen helposti monenlaisissa ympäristöissä, sitä on helppo myös istuttaa uusille elinalueille.[26]

Yleisimmillään hauet ovat keskiravinteisissa tai runsasravinteisen rajalla olevissa järvissä, ja ne viihtyvät erityisesti alle neljä metriä syvissä vesissä.[25] Pienet hauet suosivat matalampaa vettä, mutta suurimmat, yli 40 senttimetriä pitkät hauet elävät usein lähempänä syvemmän veden reunaa. Vesikasvillisuuden merkitys on suuri, sillä sitä hauki käyttää saaliin vaanimiseen.[27]

Vaikka hauki elääkin pohjoisen pallonpuoliskon viileissä vesissä, biomassa on suurimmillaan vesissä, joissa lämpötila on 19–21 astetta. Kasvunopeus kiihtyy selvästi, kun veden lämpötila ylittää 10 asteen rajan. Hauki sietää jopa 29,4-asteista vettä ja toisaalta 0,1-asteista vettä.[26]

Hauki sietää hyvin happitason, happamuuden ja suolaisuuden vaihteluja. Hauki elää matalissa järvissä vielä, kun järven happitaso on 0,3 mg/l. Lajia on tavattu jopa vesistöstä, jonka happitaso oli 0,04 mg/l. Pääsääntöisesti hauet alkavat etsiä hapekkaampia ympäristöjä, kun happipitoisuus on alle 4 mg/l. Suurin osa hauista elää makeassa vedessä, mutta erityisesti Itämeressä sitä on tavattu lievästi suolaisissa vesissä. Eteläisellä Itämerellä hauen elinympäristön suolapitoisuus on noin 6 ppt, vajaa viidesosa valtamerten suolaisuudesta.[26] Hauki pystyy elämään vielä vedessä, jonka suolapitoisuus on 10 ppt, mutta se ei lisäänny ympäristössä, jonka suolapitoisuus on yli 7 ppt.[27]

Käyttäytyminen

Ravinto

Hauki on petokala. Se siirtyy eläinplanktonista kalaravintoon jo varsin varhaisessa vaiheessa, ensimmäisenä kesänään alle 10 senttimetrin mittaisena.[28][4] Hauen poikaset syövät vielä vesikirppuja, hankajalkaisia ja hyönteisten toukkia. Jo noin viisisenttinen hauki saattaa syödä pikkukaloja, mutta selkärangattomat ovat pääasemassa, jos sopivan kokoista kalaravintoa ei ole saatavilla.[29] Toisaalta vielä 10–15 senttimetrin mittaisetkin hauet syövät jonkin verran kookkaita hyönteistoukkia ja muita selkärangattomia.[30]

Hauki on opportunisti, eikä se karta mitään kalalajia ravintonaan: se pyrkii syömään aina helpoimmin saatavilla olevaa kalaa.[31] Pääosin ravinto koostuu elinalueen muutamasta valtalajista. Hauki suosii yleensä runsaslukuisia sekä ominaisuuksiltaan helppoja saaliita, kuten hitaita uimareita ja heikosti parveutuvia lajeja. Muutokset lajistossa vaikuttavat hauen suosimiin lajeihin. Osittain tästä syystä eri vuodenaikoina hauet käyttävät ravinnokseen eri lajeja. Suomessa sisävesien tavallisimmat saalislajit ovat särki, salakka, muut särkikalat ja ahven ja rannikolla puolestaan särki, ahven, silakka, kivinilkka ja kolmipiikki.[32] Pohjois-Amerikassa merkittävin ravintokala on todennäköisesti kelta-ahven.[25] Paitsi pienempiä kaloja, hauki voi napata toisinaan myös sammakon tai uivan myyrän, joissain tapauksissa isokokoinen hauki tappaa jopa uivan vesilinnun poikasen.[33]

Vaikka hauki ei varsinaisesti valitse saaliskalojaan, sen oma koko vaikuttaa jossain määrin siihen, kuinka suuria kaloja se pyydystää.[34] 35 senttimetriä pitkät hauet pyydystävät keskimäärin 8 senttimetrin ja 65 senttimetriä pitkät hauet 15 senttimetrin pituisia kaloja. Hauet voivat kuitenkin saalistaa jopa itsensä kokoisia kaloja tai syödä satoja pieniä poikasia. Pitkä ruumiinmuoto ja venyvä vatsalaukku mahdollistavat suurtenkin saaliiden nielemisen. Saaliin korkeutta tosin rajoittaa suu, joka aukeaa vain rajallisesti.[32]

Hauki on toisinaan kannibaali, eikä se epäröi syödä pienempää lajitoveriaan. Kannibalismia esiintyy sitä enemmän mitä huonommin muuta ruokaa on saatavilla. Toiset hauet saattavat olla jopa merkittävin ravinnonlähde paikoissa, joissa kalaston monimuotoisuus on suppeaa.[35]

Merialueen kalastajat puhuvat usein ”silakkahauesta”, jolla tarkoitetaan silakkaparvia seurailevia, usein melko rotevan kokoisia haukia. Varmaa näyttöä näiden silakkaan erikoistuneiden haukien olemassaolosta ei ole kuitenkaan saatu. Ilmeisesti hauki on merelläkin vain opportunisti, eli se suosii silakkaa, mikäli sitä on saaliskaloista helpoimmin saatavilla.[36]

Hauen kuono.

Pienet hauet tarvitsevat ravintokalaa 5–10 kiloa kasvaakseen yhden kilon. Suurilla hauilla tämä suhde kuitenkin muuttuu ja on jopa 30:1, eli kasvaakseen kilon hauki tarvitsee kolmekymmentä kiloa ravintokalaa. Vaikka luku kuulostaa suurelta, ei suurikaan hauki haittaa sen saaliskalojen populaatioita. Hauilla on tärkeä rooli vesistön hyvinvoinnin kannalta rehevöitymisen hillitsijöinä: kun haukia on riittävästi, eivät särkikalakannat pääse runsastumaan liikaa. Useissa lähteissä on mainittu, että petokalojen osuuden vesistön koko kalakannasta tulisi olla noin 30–40 prosentin luokkaa, jotta tasapaino säilyisi.

Saalistus

Hauki käyttää saalistaessa näköaistiaan, minkä takia se ruokailee valoisaan aikaan. Hauki saalistaa vaanien yleensä vesikasvillisuuden seassa tai isojen kivien ja uppopuiden suojassa.[37] Koska hauki on erakko, se saalistaa yksin eikä juuri koskaan aja saalistaan takaa.[32]

Kun potentiaalinen saaliskohde on havaittu, hauki kääntyy kohti saalistaan.[37] Näin se pystyy silmillään arvioimaan etäisyyden paremmin.[6] Sameammissa vesissä näköaistin merkitys vähenee ja kylkiviiva-aistin kasvaa.[32]

Hauki saattaa lähestyä uhriaan hitaasti, ja sopivalla etäisyydellä se jännittää ruumiinsa S-kirjaimen muotoon ja syöksyy uhrin kylkeen.[37] Syöksyyn se pystyy käyttämään jännityksen ansiosta koko kylkilihaksistoa, ja sitä tehostaa takana olevien evien suuri pinta-ala.[6] Hauki kääntää saaliinsa suussaan ja nielee sen pää edellä. Akvaariokokeiden perusteella hauki odottaa yleensä niin kauan, kunnes saalis on noin puolen ruumiinmitan päässä, ja isku osuu lähes aina saaliin keskikohtaan. Hauen terävät, pitkät ja taaksepäin suuntautuneet hampaat tekevät saalin pakoyrityksen lähes mahdottomaksi.[37]

Lisääntyminen
Hauen muna.

Skotlannin tasolla haukikoiraat saavuttavat sukukypsyyden kaksivuotiaina ja naaraat kolmevuotiaina. Pohjoisemmassa yksilöiden kehitys saattaa olla hieman hitaampaa. Hauen ensimmäiseen kutuun vaikuttavat useat tekijät, muun muassa lämpötila ja ravinnon saatavuus.[38]

Hauet kutevat keväällä pian jäiden sulamisen jälkeen. Ne alkavat etsiä kutupaikkoja, kun veden lämpötila on noin 8–12 °C-astetta.[38] Kutu tapahtuu siksi levinneisyysalueen eteläosissa aiemmin kuin sen pohjoisosissa. Yleensä hauet kutevat maalis–toukokuussa, mutta esimerkiksi Lapissa joskus vasta heinäkuussa.[24]

Hauet kutevat mataliin kasvillisuuspohjaisiin paikkoihin. Koiraat tulevat kutupaikalla ensin ja naaraat vähän myöhemmin.[39] Kudun aikana koiras ui naaraan viereen. Tämä torjuu kosijan, jos ei ole vielä valmis kutuun. Valmis naaras ui hitaasti ja koiras alkaa seurata sitä. Kun niiden silmät ovat samalla kohdalla, koiras työntää ulos kiduskannen alaosan ja kiduspoimun, jotka näyttävät valkoisilta tummaa taustaa vasten. Kutevat kalat alkavat uida kiemurrellen ja kasvavalla nopeudella. Koiras tönäisee naarasta pari kertaa pyrstöllään. Sen jälkeen kun sukupuoliaukot ovat asetettu lähekkäin, mätiä ja maitia purkautuu ulos. Hedelmöityneet mätimunat leviävät ympäriinsä koiraan heilautettua pyrstöään. Mäti tarttuu heikosti, eikä sitä tule kerralla kuin pieni määrä.[40]

Kutupari toistaa menot useita kertoja ja liikkuu laajalla alueella. Kookkaat naaraat kutevat muutaman päivän, minkä aikana ne parittelevat usean koiraan kanssa. Mäti leviää tällaisen parittelukäyttäytymisen ansiosta laajalla alueella, mikä varmistaa sen, että osa siitä päätyy kehityksen kannalta hyvään paikkaan. Tämä estää myös poikasten kasautumisen ja vähentää näin ravintokilpailua.[40]

Mätimunan halkaisija on 2,6–3 millimetriä. Niitä on 45 senttimetrin pituisessa hauessa noin 25 000 ja 90 senttimetrin pituisessa noin 125 000.[40] Munat tarttuvat vesikasveihin. Jos vedenpinta laskee munimisen jälkeen nopeasti, tulvaniityillä voi tuhoutua merkittäviä määriä mätimunia.[41] Poikaset kuoriutuvat kahdessa viikossa, jos vesi on 10-asteista. Tästä seuraa ruskuaispussivaihe, jonka aikana poikaset ovat kiinni vesikasveissa päässä sijaitsevalla kiinnittymisrauhasella. Poikaset saattavat tehdä jo sen aikana joitakin lyhyitä uintimatkoja.[40] Ruskuaispussi kuluu loppuun noin kahdessa viikossa, jolloin poikanen alkaa uida. Se on 12 millimetriä pitkä, ja sen suu on avautunut. Muutaman päivän päästä poikanen käy ensimmäisen kerran pinnalla täyttämässä uimarakkonsa ilmalla.[41]

Liikkuminen ja vaellus

Hauet ovat paikkauskollisia kaloja, jotka liikkuvat vähän pidempiä matkoja pelkästään kutuaikana.[39] Tutkimuksissa on havaittu, että koemielessä pyydetyt, eri paikkaan kuljetetut ja vapautetut hauet ovat hakeutuneet usein ja varsin nopeasti takaisin samoille paikoille, joista ne aluksi pyydettiin. Tästä on päätelty, että hauki viettää suurimman osan elämästään muutaman neliökilometrin alueella. Vaikka hauki ei vaellakaan, se liikkuu alueellaan aktiivisesti. Se vaihtelee suojapaikkojaan muun muassa ravinnontarpeen, veden lämpötilan, happipitoisuuden ja kirkkauden, saaliskalojen liikkeen ja vuodenaikojen vaihtelun mukaan.[36]

Pidempiä vaelluksia hauki tekee vapaaehtoisesti lähinnä silloin, kun sopivia kutupaikkoja on alueella niukasti tarjolla. Esimerkiksi Pohjanlahdella hauet lisääntyvät usein mielellään rannikon tuntumassa sijaitsevilla järvillä ja lammilla, joista on puro- tai muu yhteys mereen. Nämä sisävedet lämpenevät keväällä nopeasti ja ravinto- ynnä muut olosuhteet ovat hauenpoikasten kannalta muutenkin otollisemmat kuin erityisesti pohjoisen merialueen melko karuilla rannoilla.[36]

Hauet liikkuvat vesissä myös pystysuunnassa. Kesäisin hauet liikkuvat enemmän syvemmällä, viileissä vesissä. Talvella puolestaan hauet nousevat lähelle pintaa, kun pohjan happipitoisuudet alkavat laskea.[42]

Ekologia

Paikka ravintoketjussa
Valkovenäläisen museon dioraama, jossa saukko on pyydystänyt hauen.

Hauki on pääosin kuluttaja, koska se on ravintoketjunsa huippulaji. Lajien välisessä vuorovaikutuksessa hauki on erityisesti saalistaja, joka vaikuttaa saalislajeihinsa ja kilpailijoihinsa.[42] Haukiyksilöihin puolestaan ei kohdistu kovinkaan suurta painetta saalistajien taholta.[43]

Ihmisten lisäksi aikuisia yksilöitä saalistetaan satunnaisesti, kun ne ovat kutemassa matalassa vedessä. Munia ja nuoria yksilöitä käyttävät ravinnokseen myös muut kalat, vesilinnut, nisäkkäät ja jotkin hyönteiset, kuten suursukeltajat.[42] Minkki ja saukko saalistavat haukia, ja sääksi on sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa yleinen haukia syövä petolintu. Linnuista myös harmaahaikaran, merimetson, valkopäämerikotkan, uivelon, silkkiuikkujen ja kuikkien on havaittu käyttävän haukia ravinnokseen.[44]

Koska hauki on ravintoketjun huippulaji, monet ympäristömyrkyt kertyvät haukiin. Vuonna 2000 julkaistiin tutkimus, jossa havaittiin, että 20 järvessä Kanadan kilven alueella metyylielohopean pitoisuudet ylittivät Maailman terveysjärjestön ihmisravinnolle tehtyjen suositusten raja-arvot. Hauissa on havaittu 1990-luvulla myös kohonneita PCB- ja DDT-arvoja.[45]

Vieraslajina

Haukea on istutettu laajalle alueelle, ja se on vieraslajina vaikuttanut kalakantoihin. Haukea on istutettu kontrolloimaan myös muita vieraslajeja, erityisesti karppia useissa Yhdysvaltain osavaltioissa.[46] Pääosin haukea on istutettu tarkoituksenmukaisesti, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa sen istutuksia on tehty myös laittomasti.[47]

Koska hauki on opportunisti, se saattaa vaikuttaa negatiivisesti saaliskalojen määrään.[48] Hauki saattaa aiheuttaa suuria populaatiomuutoksia ja jopa joidenkin lajien paikallisen häviämisen.[47] Suurin vaikutus hauen leviämisellä on ollut särkien määrään. Lisäksi se kilpailee Pohjois-Amerikassa samasta ravinnosta jättihauen kanssa. Tämän on pelätty vaikuttavan lohikalojen määrään, mutta tutkimustuloksia asiasta on vain vähän.[48]

Hauki saattaa risteytyä jättihauen kanssa. Vaikka hauen ja jättihauen koiraspuoliset jälkeläiset ovat steriilejä, naaraat ovat usein hedelmällisiä.[47]

Sairaudet ja loiset

Hauelta on löydetty useita eri loislajeja, mihin on todennäköisesti syynä hauen ruokailutottumusten monipuolisuus. Vuonna 1980 tehdyssä tutkimuksessa Manitoban hauilta löydettiin kahdeksantoista loiseläinlajia. Niistä yleisimpiä olivat tiehytmatoihin kuuluva Uvulifer ambloplites ja sukkulamatoihin kuuluva Raphidascaris acus.[49] Muita tavallisia loisia ovat erilaiset heisimadot ja pintaloisina kalajuotikkaat ja kalatäit. Tavallisimmat heisimadot ovat haukimadot ja lapamadot. Haukimadot elävät yleisinä hauen suolessa, mutta ne eivät juurikaan haittaa muuten tervettä yksilöä. Mittarijuotikkaita voi olla kylmän veden aikaan hauen iholla kymmenittäin. Ne imevät verta, kuten myös kalatäit. Kummatkaan eivät kuitenkaan aiheuta ongelmia hauelle.[50]

Hauilla tavataan muutamaa näkyvää sairautta, kuten sarkomatoosia ja läikkätautia.[50] Sarkomatoosin oireet ilmenevät nahasta runsaasti kohollaan olevina verestävinä kasvainpahkuroina kyljissä peräaukon tuntumassa, mutta ne voivat levitä myös koko kalaan ja nahasta syvemmälle lihaksistoon. Sarkomatoosi on tarttuva sairaus, jonka vuoksi sarkomatoottista kalaa ei pitäisi laskea uudelleen veteen tartuttamaan muita kaloja.[51] Itämerellä Ahvenanmaan eteläpuolella olevilla hauilla on yli 20 prosentilla yksilöistä löydetty näitä kasvaimia.[52] Kasvaimia on Irlannissa ollut joissain populaatioissa 12,5 prosentilla hauista ja Pohjois-Amerikassa 20 prosentilla. Tutkimuksissa on havaittu todisteita siitä, että retrovirukset saattaisivat aiheuttaa haukien sarkomatoosia.[53]

Läikkätaudiksi kutsutaan erilaisia bakteerien aiheuttamia ihovaurioita. Se aiheuttaa vaihtelevan kokoisia haavoja ja suomuttomia kohtia. Erityisen helposti läikkätautia saavat aiemmin ihovaurioita kokeneet tai muuten stressaantuneet yksilöt. Läikkätautiin tiedetään kuolleen haukia.[50]

Usein erityisesti viljeltyihin lohikaloihin liitettyä VHS-tautia esiintyy myös hauen hautomoissa. Lisäksi sitä on havaittu Euroopassa luonnossa eläviltä yksilöiltä.[49]

Luokitus ja evoluutio

Hauki on yksi haukien suvun seitsemästä lajista.[54][55] Carl von Linné antoi hauelle sen tieteellisen nimen Esox lucius. Esox tulee vanhasta latinasoidusta galliankielisestä sanasta, joka tarkoitti isoa kalaa. Sanaa käytti muun muassa luonnontieteilijä Plinius. Lucius on puolestaan vanha latinankielinen sana kalalle.[56]

Hauki on sukunsa ainoa laji, jota tavataan koko holarktisella alueella. Kolmea lajia tavataan vain Pohjois-Amerikassa ja kolmea Euroopassa. Lajin hauki kantamuodon syntypaikka ei ole täysin selvillä. Lajiston määrä ja fossiiliaineisto viittaavat siihen, että hauki olisi lähtöisin Pohjois-Amerikasta, mistä se olisi levinnyt Euraasiaan Beringian kautta.[54][55]

Hauen pohjoisamerikkalaisten ja eurooppalaisten yksilöiden välinen perinnöllinen muuntelu on pientä.[55] Tämä on yleistä pohjoisilla makean veden kaloilla, koska jääkauden aikana laji on pystynyt selviytymään vain muutamissa refugeissa ja yksilömäärä on ollut pieni. Vuonna 2014 julkaistun tutkimuksen mukaan hauesta pystyy erottamaan kolme kehityslinjaa. Kaksi niistä on lähtöisin eurooppalaisesta refugista ja yksi itäaasialaisesta refugista, josta laji levisi jääkauden jälkeen myös takaisin Pohjois-Amerikkaan.[54]

Vaikka hauet ovat geneettisesti melko samanlaisia Euroopassa ja Amerikassa, eteläisen Euroopan populaatioissa – erityisesti Adrianmeren valuma-alueella, Italiassa, Tonavan altaassa ja Ranskan lounaisosissa – on selvästi enemmän vaihtelua. Hauen uskottiin pitkään olevan sukunsa ainoa laji Euroopassa, mutta 2000-luvulla tehdyt tutkimukset ovat paljastaneet, että Euroopassa on kolme haukilajia. Vuonna 2011 löydettiin Italiasta Esox cisalpinus ja vuonna 2014 Ranskasta Esox aquitanicus.[55]

Hauki ja ihminen

Kalastus ja käyttö
Piltuanjoesta pyydetty hauki.

Kalastus ja saaliit

Haukea on kalastettu ruoaksi jo pitkään. Parhaiten hauen kalastusta on dokumentoitu Suomessa ja entisen Neuvostoliiton alueella. Kanadassa haukea on pyydetty erityisesti Isoiltajärviltä, Manitobasta ja Saskatchewanista[45] Se on ollut suosittu ruokakala, koska sitä on pystynyt pyydystämään vaivattomasti ympäri vuoden.[6]

Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomen haukisaalis vuonna 2018 oli 6,36 miljoonaa kiloa. Sisävesistä pyydystettiin 5,48 miljoonaa kiloa ja merialueilta 883 tuhatta kiloa. Vapaa-ajankalastajat saivat saaliikseen 5,96 miljoonaa kiloa ja ammattikalastajat 395 tuhatta kiloa. Kokonaissaalis on pudonnut selvästi 1990-luvun lopusta ja 2000-luvun alusta. Hauen vuosisaalis vuonna 1999 oli 11,3 miljoonaa ja vuonna 2000 10,1 miljoonaa kiloa. Ammattikalastajat ovat pyydystäneet 2000-luvulla keskimäärin 346 000 vuodessa. Määrä on pysynyt suurin piirtein samana, vaikka se onkin vaihdellut vuosittain. Hauki oli vuonna 2011 ammattikalastajien yhdeksänneksitoista eniten pyydystämä kalalaji. Vapaa-ajankalastajilla hauki on kuitenkin toiseksi tärkein saalislaji ahvenen jälkeen.[57]

Haukea pyydetään pääasiassa verkoilla, katiskoilla, vieheillä, täyillä ja iskukoukuilla. Myös rysäpyynti ja tuulastus voivat tuottaa hyvän haukisaaliin. Suomessa hauen pienin sallittu saaliskoko oli ennen 40 senttiä, mutta alamitta poistettiin vuonna 1993.[58]

Hauki ruokakalana
Käsittelemätön hauki
Ravintosisältö/100 g
Energiaa 339 kJ (81 kcal)
Proteiinia 19,0 g
Hiilihydraatteja 0 g
sokereita 0 g
laktoosia 0 g
tärkkelystä 0 g
Rasvaa 0,4 g
josta tyydyttynyttä 0,1 g
Vitamiinit
A-vitamiini 6,0 µg
B1, Tiamiini 0,07 mg
B2, Riboflaviini 0,07 mg
B6, Pyridoksiini 0,21 mg
B12, Syanokobalamiini 2,0 µg
C-vitamiini 0 mg
D-vitamiini 2,1 µg
E-vitamiini 0,9 mg
K-vitamiini 0,8 µg
Kivennäisaineet
Rauta 0,3 mg
Natrium 23,4 mg
Suola 59,6 mg
Kalium 340,0 mg
Magnesium 28,0 mg
Kalsium 50,0 mg
Fosfori 240,0 mg
Sinkki 1,1 mg
Jodi 46,7 µg
Seleeni 22,0 µg
Lähteet

Ravintoarvojen lähde: [59] Fineli-tietokanta (elintarvikkeen tunniste: 813)

Suomessa hauki on suosittu ruokakala, vaikkakin vähärasvaisena kalana joidenkin mielestä hiukan mauton verrattuna vaikkapa rasvaisempiin lohikaloihin. Varsinkin isoja haukia pidetään puisevan tuntuisina, minkä takia ihmisravinnoksi myytävät hauet luokitellaan Suomessa kolmeen eri luokkaan. Parhaaseen I-luokkaan kuuluvat alle kaksikiloiset ja heikoimpaan III-luokkaan yli neljäkiloiset hauet.[58]

Ranskalainen keittiö tunnistaa myös hauen, vaikka haukea ei juurikaan arvosteta kalaruokien raaka-aineena. Vaikka usein toisin uskotaan, hauki on Ranskassa yleisesti edullista ja esimerkiksi halvempaa kuin lohi.[60][61][62]

Suomessa jo yli kiloisten haukien käyttö ihmisravintona ei ole kovin suositeltavaa, sillä hauissa on havaittu haitallisia määriä raskasmetalleja, [63][64] joita kertyy lajina pitkäikäisen hauen elimistöön sen ravinnosta – hauki on vesistössä usein ravintoketjun huipulla. Haukien elohopeapitoisuuksissa on kuitenkin suurta järvi- ja merialuekohtaista vaihtelua. Lapsille, nuorille ja hedelmällisessä iässä oleville ei suositella haukien syömistä kuin 1–2 kertaa kuukaudessa.[65] Raskaana olevien ja imettävien äitien ei tule syödä haukea ollenkaan.[65]

Hauki on melko ruotoinen kala, mutta se pystytään fileoimaan vähäruotoiseksi. Fileoidessa turhaa ruotojen katkomista tulisi välttää, koska kypsästä lihasta kokonaiset ruodot on helpompi poistaa. Jos hauesta käytetään vain fileet, sen hukkaprosentiksi tulee noin 40. Hävikkiin heitettävä osuus pienenee, jos ruodut ja muut sopivat osat käytetään esimerkiksi kalaliemeen. Fileoitavaa haukea ei välttämättä tarvitse suolistaa, vaikka se onkin suositeltavaa, jotta voitaisiin estää sapen puhkeaminen fileointivaiheessa.[58]

Myös hauen mätiä käytetään ravinnoksi. Ennen syömistä se täytyy kuitenkin pitää vähintään vuorokauden ajan pakastuslämpötilassa, jotta mahdolliset loistartunnat saadaan estettyä.[66]

Kasvatus
Hauki akvaariossa.

Haukia alettiin kasvattaa Euroopassa 1970-luvulla. Kasvatuksessa tähdättiin pääosin poikasten tuottamiseen urheilukalastusta varten, vaikkakin Suomessa myös kalastusteollisuus on hyötynyt kasvatuksesta. Vaikka hauen kasvattamoja on Pohjois-Amerikassa, alan tutkimus on keskittynyt Ranskaan ja itäiseen Eurooppaan.[46]

Haukien hyökkäykset ihmisten kimppuun

Hauki saattaa hyökätä myös ihmisen kimppuun. Suomessa kesäisin uutisoidaan muutamia kertoja haukien aiheuttamista puruhaavoista. Kalataloustieteen professorin Hannu Lehtosen mukaan hyökkäykset saattavat johtua refleksistä. Sameissa vesissä hauet eivät välttämättä huomaa ohi liikkuvan kohteen kokoa, vaikka hauet eivät todennäköisesti pure saalistustarkoituksella niin isoa saalista, jota ne eivät pysty nielemään. Hauki päästää kuitenkin irti nopeasti otettuaan esimerkiksi nilkasta kiinni huomattuaan saaliin turhan isoksi.[67]

Hauki suomalaisessa mytologiassa

Hauki yhdistettiin usein suomalaisessa mytologiassa kuolemaan, vaikka se oli myös arvostettu ruokakala ja tarinoiden jättiläiskala. Sen uskottiin pystyvän kulkemaan kuolleiden ja elävien maailman välillä, esimerkiksi uimalla järven pohjan kautta toiseen maailmaan. On myös taltioitu uskomuksia, joissa kuollut joutui poikkeuksellisesti ”hauen suoleen” eikä tavanmukaisesti Manan majoille. ”Hauen suoli” oli erityisen lopullinen kohtalo. Sinne joutunut vainaja ei ollut tavalliseen tapaan vainajana tavoitettavissa, eikä tietäjäkään saanut sieltä ketään nostettua, ei edes itseään jos sinne joutui. Hauelle annettiin joskus tehtäväksi viedä elävän ihmisen sielu tuonelaan, mistä uskottiin seuraavan vakava sairastuminen.[68]

Hauki on tunnettu nimellä Veenkoira, ja se on myyteissä antanut tulen ja soiton. Se on ollut järviseutujen kalaemuu. Taikamenoissa hauen luut olivat merkittävässä asemassa. Väinämöisellä oli hauen leukaluusta tehty kantele, joka oli henkisen rikkauden lähde. Hauen pään luilla oli kaikilla oma nimensä, ja ne viittaavat maatalouteen, kalastukseen ja šamanismiin. Hauen päätä ja koukkuluuta on käytetty arpaluuna. Hauen luilla pystyi myös lisäämään sato-onnea.[69]

Tietoja hauen palvonnasta ei ole, mutta sen myyttistä asemaa korostavat monet tarinat. Se liittyy Ilmarisen ja Väinämöisen urotekoihin, esimerkiksi kosintamyytissä Ilmarinen vie voitonmerkkinä Pohjolan emännälle hauen pään.[69]

Suomessa on aikoinaan laitettu kaivoon tai lähteeseen haukia, niin sanottuja aljohaukia, joiden tehtävä oli samantapainen kuin inkeriläisten lemmikkikäärmeillä. Se oli suojeleva haltijakala. Lisäksi hauki söi kaivosta sammakkoja ja toimi eräänlaisena vedenlaadun mittarina.[69]

Lähteet
  • Harvey, B.: A Biological Synopsis of Northern Pike. Department of Fisheries and Oceans, 2009. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 14.4.2017). (englanniksi)
  • Kojo, Arto: Suuri haukikirja. Helsinki: Readme.fi, 2016. ISBN 978-952-220-970-2.
  • Koli, Lauri: Suomen kalat. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23123-1.
  • Lehtonen, Hannu: Iso kalakirja. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-28134-4.
  • Moyle, Peter B.: Inland Fishes of California. Berkeley and Los Angeles, California: University of California Press, 2002. ISBN 0-520-22754-9. Google-kirjat (viitattu 24.6.2017).
  • Muus, Bent J. & Dahlstrøm, Preben: Suomen ja Euroopan sisävesikalat. Suomentanut Markku Varjo. Helsinki: Gummerus Kustannus, 2005. ISBN 951-20-6768-4.
  • Raat, Alexander J. P.: Synopsis of Biological Data on the Northern Pike. Rome: Food and Agriculture Organization of the United Nations, 1988. ISBN 92-5-102656-4. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 14.4.2017). (englanniksi)

Viitteet
  1. NatureServe: Esox lucius IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.1. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 15.08.2013. (englanniksi)
  2. Risto Väinölä: Hauki – Esox lucius 2019. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 23.3.2022.
  3. Hauki – Esox lucius Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 23.11.2020. (suomeksi)
  4. Hauki, Esox lucius Luontoportti / NatureGate. Viitattu 5.11.2016. (suomeksi)
  5. Koli, s. 69.
  6. Koli, s. 73–74.
  7. Lefevre, R.: Esox lucius Animal Diversity Web. 2012. Regents of the University of Michigan. Viitattu 9.4.2017. (englanniksi)
  8. Lehtonen, s. 63.
  9. Harvey, s. 7.
  10. Teppo Juntunen: Hauen ikä ja kasvu Suomen Haukiseura ry. Viitattu 16.5.2017.
  11. Hauki Lapin kalatalouskeskus. Viitattu 16.5.2017.
  12. Esox lucius (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). Viitattu 16.5.2017. (englanniksi)
  13. Pike (Esox lucius) Wildscreen Arkive. Wildscreen. Viitattu 16.5.2017. (englanniksi)
  14. Ennätyskalat Ahven.net. Kalatalouden keskusliitto. Viitattu 16.5.2017.
  15. Jack Vitek: Top 10 Biggest Pike World Records of All Time Game&Fish. 19.8.2015. Viitattu 21.1.2020 (englanniksi).
  16. Kojo, s. 36.
  17. Esox lucius FAO. Viitattu 9.4.2017. (englanniksi)
  18. Raat, s. 17.
  19. Harvey, s. 3.
  20. Harvey, s. 6.
  21. Kojo, s. 33.
  22. Kojo, s. 34–35.
  23. Saarinen, Maria: Ammattikalastuksen nykytila Saaristomerellä ja strategia vuosille 2005–2013 (PDF) 2005. Suomen kalatalous- ja ympäristöinstituutti. Viitattu 30.8.2015.
  24. Muus & Dahlstrøm, s. 78.
  25. Harvey, s. 11.
  26. Harvey, s. 8.
  27. Moyle, s. 223.
  28. Lajitieto: Hauki – Esox lucius Kalahavainnot.fi. Luonnonvarakeskus (Luke). Viitattu 30.8.2015. (suomeksi)
  29. Lehtonen, s. 66–67.
  30. Koli, s. 72.
  31. Raat, s. 56.
  32. Saalistus ja saaliinvalinta Suomen Haukiseura Ry. Viitattu 14.4.2017.
  33. Laine, Lasse J.: Suomen Luonto-opas, s. 239. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-23942-1.
  34. Raat, s. 57.
  35. Raat, s. 59.
  36. Tuomas Salusjärvi: Vaellus Suomen Haukiseura ry. Viitattu 10.4.2017.
  37. Lehtonen, s. 64.
  38. Harvey, s. 9.
  39. Koli, s. 70.
  40. Koli, s. 71.
  41. Muus & Dahlstrøm, s. 79.
  42. Harvey, s. 13.
  43. Raat, s. 83.
  44. Raat, s. 74–75.
  45. Harvey, s. 15.
  46. Harvey, s. 16–17.
  47. Pam Fuller & Matt Neilson: Esox lucius 26.1.2017. U.S. Department of the Interior, U.S. Geological Survey. Viitattu 10.6.2017. (englanniksi)
  48. Harvey, s. 21.
  49. Harvey, s. 14.
  50. Jussi Aho: Tavallisimmat sairaudet ja loiset Suomen Haukiseura Ry. Viitattu 14.4.2017.
  51. Tammi, Jouni: Suomen luonto: kalat, sammakkoeläimet ja matelijat, s. 81. WSOY-yhtymä, Weilin-Göös Oy, 1998. ISBN 951-35-6371-5.
  52. Tove Johansson: A viral etiology of lymphoma in pike (Esox lucius) from the Baltic Sea? Åbo Akademi. Viitattu 8.6.2017. (englanniksi)
  53. Mamoru Yoshimizu & Hisae Kasai: ”Oncogenic Viruses and Oncorhynchus masou Virus”. Teoksessa Fish Diseases and Disorders, s. 279. Wallingford: CAB International, 2011. ISBN 978-0-85199-015-6. Google-kirjat (viitattu 8.6.2017).
  54. Anna Skog & L Asbjørn Vøllestad & Nils Chr Stenseth & Alexander Kasumyan & Kjetill S Jakobsen: Circumpolar phylogeography of the northern pike (Esox lucius) and its relationship to the Amur pike (E. reichertii). Frontiers in Zoology, 2014, 11. vsk, nro 67. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.4.2017. (englanniksi)
  55. Gaël Pierre Julien Denys, Agnès Dettai, Henri Persat, Mélyne Hautecœur, Philippe Keith: Morphological and molecular evidence of three species of pikes Esox spp. (Actinopterygii, Esocidae) in France, including the description of a new species. Comptes Rendus Biologies, 2014, 337. vsk, s. 521–534. Elsevier Masson SAS. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.4.2017. (ranskaksi)
  56. Moyle, s. 222.
  57. Suomen kalastuksen saaliit (1 000 kg) (Tilastot haettu tilastohauilla Tilastotietokannasta) 14.3.2017. Luonnonvarakeskus. Viitattu 5.8.2017.
  58. Hauki Ahven.net. Kalatalouden keskusliitto. Viitattu 5.7.2017.
  59. Ravintoarvot Finelissä (tunniste: 813) Fineli. Elintarvikkeiden koostumustietokanta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (suomeksi)
  60. POISSONS D'EAU DOUCE & SALMONIDÉS - RNM - prix cours marché - Pêche et aquaculture www.rnm.franceagrimer.fr. Viitattu 17.5.2017. (ranskaksi)
  61. Achat oisson Frais entier vidé en ligne - Lacs et Rivières - Ma poissonnière www.mapoissonniere.fr. Viitattu 17.5.2017. (ranskaksi)
  62. Poisson Frais Entier, mers et Océans - Poissonnerie en ligne - Ma poissonnière www.mapoissonniere.fr. Viitattu 17.5.2017. (ranskaksi)
  63. KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUDET JOENSUUN, KITEEN, TOHMAJÄRVEN JA RÄÄKKYLÄN VESIALUEILLA joensuu.fi.
  64. M. Mykrä: Hauen elohopeapitoisuudet Keski-Suomessa. Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Raportteja 17, 2015. ISSN 2242-2854.
  65. Kalan syöntisuositukset Evira. Viitattu 17.5.2017.
  66. Annika Elomaa: Mäti on herkkujen herkku! Kesko. Viitattu 14.7.2017.
  67. Marko Korhonen: Miksi hauki puree ihmistä? Erälehti. 30.7.2015. Otavamedia. Viitattu 10.6.2017.
  68. Hauki Lapin kalatalouskeskus. Viitattu 14.4.2017.
  69. Kalamytologia Taivaannaula. Viitattu 14.4.2017.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.