Hattelmala

Hattelmalanharjun pohjoispään nimikyltti

Viljo Nissilä antaa teoksessaan Vanajan historia I vertailuaineistoa nimelle Hattelmala, jonka hän toteaa esiintyvän murteellisissa muodoissa Hattelma, Hattalma sekä Hattalmala.[2] Professori Jouko Vahtola toteaa kylän nimen tulleen esikristillisestä germaanisesta miehennimestä Hadelhalm[3].

Hattelmalan alueella ovat säilyneet sitkeästi useat pakanallisiin uskomuksiin viittaavat nimet. Vanhojen kylävainioiden keskellä ja vieressä ovat vielä vuoden 1910 kartankin mukaan Hiidenmäki, Tyyriönmäki, Panun palsta ja Rauninmaa.

”Hiisi” (Hiidenmäki) on merkinnyt Suomen alueen muinaisilla asukkaille uhrilehtoa ja kalmistoa, mutta käsite on saanut ajan myötä myös lisämerkityksiä: synkkä ja pelottava metsä, jättiläinen ja niin edelleen. Kun kyseessä on aivan kylän vieressä oleva paikka, se on todennäköisesti tarkoittanut kalmistoa ja tässä tapauksessa kalmistomäkeä. Tosin tässä tapauksessa ei alueen tutkimuksissa ole havaittu minkäänlaisia asiaan liittyviä löytöjä.

Tyyri esiintyy muinaisissa loitsuissa oravan toisintonimenä (”oravainen, Tyyrin poika”), ja kuten Nissinen arvelee, se on mahdollisesti johtunut käsitteestä Tyytikki eli Tyyrikki, Tapion neiti, joka on aikoinaan kuviteltu olleen oravan kantaemo. Kyse voi olla myös kulttuurilainasta, eli Tyyriö johtuisikin muinaisskandinaavisesta taivaan ja ukkosen jumalasta Tyristä, näin kyseessä olisi muinaissuomalaisen Ukko-jumalan toisintonimi.[2]

Hattelmalan kylä koostui lähinnä viidestä rusthollista eli ratsutilasta sekä Vanajan seurakunnan kappalaisen pappilana toimineesta Rekolasta. Muita tiloja on maakirjan mukaan ollut vain toiset viisi: Paavola, Kleemola, Sakkila, Lassila ja Kestilä. Näistä on nykyisin jäljellä vain lähinnä Lassilan ratsutila, sillä muiden maat on lähes kokonaisuudessaan kaavoitettu asuinkäyttöön, kuten on tapahtunut naapurikylän Kankaantaustan kaikille taloille.

Historiallisena aikana, mutta todennäköisesti jo ennen 1500-lukua, Hattelmala ja Kankaantaka muodostivat yhtenäisen kylän, sillä isojaossa ne muodostivat vielä yhteisen jakokunnan. Näin oli myös jo vuonna 1688, jolloin kylien maista käytiin oikeudessa ankaraa kiistaa. Käräjillä selitettiin kylien peltojen sijaitsevan omalla puolen Hattelmalanharjua, mutta metsien, laidunmaiden ja niittyjen olevan yhteisiä. Myös nimi Kankaantaka viittaa asutuksen joko siirtyneen Hattelmalasta tai tulleen ulkopuolelta, mutta kuitenkin emäkylää selvästi myöhemmin, sillä olihan tuo kylä kankaan eli harjun takana.

Hattelmalan kylä oli aikoinaan osa vanhan Suur-Vanajan ydinaluetta, jossa vuonna 1572 laaditun veroluettelon mukaan oli 113 veroa maksavaa taloa. Näistä Hattelmalan tuolloin kymmenestä tilasta on jäljellä enää vain Lassila. Osia kylästä siirrettiin Hämeenlinnan kaupunkiin valtioneuvoston 2. toukokuuta 1946 tekemällä päätöksellä vuoden 1948 alusta lukien, ja koko Vanajan kunta lakkautettiin ja Hattelmalan kylän jäljellä olevat osat liitettiin Hämeenlinnan kaupunkiin 1. tammikuuta 1967.

Hattelmalan kylän alueella on osana Hattelmalanharjun ulokkeita myös Hakovuoressa sijaitseva Linnanpää, joka on mahdollisesti ollut muinainen, ehkä viikinkiaikainen muinaislinnan, sillä ympäristössä on ollut riittävä asujaimisto puolustuslinnan ylläpitämiseksi. Lisäksi alueella on, samoin kuin varsinaisen Hattelmalanharjun pohjoispäässä, tehty linnoitustöitä, mutta ne tosin liittyvät ensimmäiseen maailmansotaan.[4]

Kylän mylly ja saha ovat sijainneet Alajärvestä Viralaan virtaavassa Katiskoskessa.

Nykyisin Hattelmalan kylä on omakotiasutukselle varattua kaupunkialuetta, johon ei voi rakentaa kerrostaloja. Poikkeuksena on se Kankaantaustan kylän alue, joka jäi Vanajan kuntaan vuoden 1948 liitoksessa.

Osa-aluetilastojen mukaisen Hattelmalan pienalueen pinta-ala on nykyisin 2,7 km², ja sen asukasluku vuonna 2007 oli 739 henkeä, joten alue on tyypillinen pientalovaltaisen asutuksen aluetta, jossa asukastiheys on 273,7 as./km².[5] Itse kaupunginosa on pinta-alaltaan paljon suurempi ja lukeutuu siinä suhteessa kaupungin suurimpiin.

Hattelmalan kaupunginosan alueella sijaitsevat myös Moreenin teollisuusalue, Kiertokapula Oy:n Karanojan jätteenkäsittelyalue sekä lännessä, Ison-Munakkaan rannalla oleva Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan Syöksynsuun leirikeskus.[1]

• Nissinen, Viljo: Suurvanajan nimistöä. teoksessa Vanajan historia I; Sarja: Wanaja-seuran julkaisuja XX. Wanaja-seura, 1976. ISBN 951-95296-2-4.
• Rytkönen, Raili: Vanajan historia II. .
• Akseli Salokannel: Vanajan kirja I. Sarja: Wanaja Seuran julkaisuja I. Hämeenlinna: Wanaja Seura, 1956.
• Carl Gustaf Ramsay: Matkapäiväkirja 1807: matka eteläisessä Suomessa. Suomentanut ja toimittanut Sampo Honkala. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1999.