Hassan II

10. heinäkuuta 1971 kuningas Hassan vietti 42-vuotisjuhliaan Rabatin kesäpalatsissa, johon oli kutsuttu diplomaatteja ja seurapiirejä. Joukko korkeita sotilashenkilöitä, noin tuhat sotakorkeakoulun kadettia johtajinaan kenraali Madbouh ja eversti Ababou, yritti juhlan aikana vangita kuninkaan ja kaapata vallan käsiinsä.[4] Kiivaassa ammuskelussa surmattiin 92 vierasta, heidän joukossaan Belgian suurlähettiläs Marcel Dupret, ja haavoituneita oli 133. Kuningas vietiin pieneen paviljonkiin, jossa häntä pidettiin vankina, kun taas radiossa levitettiin propagandaa siitä, että Hassan olisi kuollut ja tasavalta olisi julistettu.[4] Heti kaappauksen aikana Libya ilmoitti tukevansa kaappaajia.[5]

Kuninkaalle uskolliset joukot kukistivat kapinan, ja kuningas antoi sisäministeri Muhammed Oufkirille rajattomat valtuudet puhdistuksiin.[5] Noin 158 sotilasta, jotka osallistuivat kapinaan, oli kuollut ja 659 oli vangittu. Kymmenen korkeaa marokkolaista upseeria teloitettiin 13. heinäkuuta. Teloitetuista neljä oli kenraaleja, joita syytettiin kaappausyrityksestä.[4]

16. elokuuta 1972 Hassan oli palaamassa valtiovierailulta Ranskasta, kun neljä Marokon ilmavoimien F-5-hävittäjää ampui kuninkaan yksityistä Boeing 727 -lentokonetta. Vaikka kuninkaan kone sai pahoja vaurioita, lentäjä onnistui laskeutumaan Rabatiin. Hävittäjät tulittivat vielä konetta lentokentällä, jolloin kahdeksan ihmistä sai surmansa ja viisikymmentä, joista neljä oli ministereitä, loukkaantui. Hyökkäyksen jälkeen koneet palasivat sotilastukikohtaan Kemitraan, joka miehitettiin samana päivänä. Kahdeksan lentoupseeria pidätettiin, mutta kaksi pakeni helikopterilla Gibraltariin, josta Britannian viranomaiset palauttivat heidät Marokkoon.[6]

Lehdistökonferenssissa Hassan selvitti kenraali Oufkirin osuutta tapahtumiin, ja radiopuheessa kansalle kuningas syytti poliittisia puolueita hajanaisuudesta ja kykenemättömyydestä. Samalla hän ilmoitti lakkauttavansa puolustusministeriön ja ottavansa viran itselleen.[6]

Murhayrityksen aikana Marokon puolustusministeri ja armeijan komentaja kenraali Muhammed Oufkir teki itsemurhan. Oufkirin motiivi oli luultavasti syöstä Hassan valtaistuimelta ja nostaa kuninkaan 9-vuotias poika Sidi Muhammed valtaistuimelle, jotta voisi hallita tämän nimissä. Kuninkaan kuolema oli pitänyt lavastaa lento-onnettomuudeksi.[6]

Kuningas Hassan II kuvattuna vuonna 1978

Hassan järjesti niin sanotun rauhanmarssin 9. marraskuuta 1975, johon osallistui noin 350 000 henkilöä kävelemällä ja ajamalla kuorma-autolla läpi Espanjan Saharan, josta oli kiistaa Espanjan ja Marokon välillä. Agadirissa Hassan puhui 100 000 vapaaehtoiselle ennen marssia Saharaan. Samana aikana ilmoitettiin, että Espanjan prinssi Juan Carlos olisi vierailulla El Aaiúnin kaupungissa Saharan rannikolla.[7]

Hassanin suunnitelmista tiedettiin, sillä Algeria uhkasi sotilaallisesti Marokkoa, mikäli se toteuttaisi suunnitelmansa hyökätä. YK:ssa seurattiin tarkoin suunnitelmia, sillä Algeria oli käynyt 1960-luvulla Marokkoa vastaan niin sanotun hiekkasodan. 40 000 marssiin osallistunutta leiriytyi kahdeksan kilometrin päähän Espanjan alueen sisäpuolelle miinakenttien ja muukalaislegionalaisten eteen, jotka olivat tulleet suojelemaan aluetta. 7. marraskuuta 100 000 ihmistä vyöryi uudelleen Espanjan Saharaan, mutta samalla kerrottiin radiossa, että Marokko ja Espanja neuvottelivat Madridissa alueen tulevaisuudesta.[7]

Espanja uhkasi aseellisesti lähettämällä sotalaivoja Marokon rannikon lähelle vastaan, kunnes Hassan määräsi karavaanit takaisin kotiin, jotta verilöylyltä vältyttäisiin.[7] Espanjan parlamentti ilmoitti 18. marraskuuta, että Saharan asuttamisesta oltaisiin valmis luopumaan. Viikkoa myöhemmin 14. marraskuuta solmittiin Madridin sopimus Marokon, Espanjan, Mauritanian välille.[7] Espanjan kenraalikuvernööristä tulisi Saharan väliaikaisen hallinnon päämies. Sopimuksessa Espanjan tulisi vetäytyä Saharasta viimeistään 28. helmikuuta 1976. Tilanne kuitenkin vaikeutui, koska Algeria vaati alueelle itsenäisyyttä ja vastusti sen jakamista Marokon ja Mauritanian kesken. Marokko havitteli samalla Saharan valtavaa fosfaattialuetta. [7]

Espanjan Sahara luovutettiin Marokon ja Mauritanian haltuun 8. joulukuuta 1976. Ajankohta oli sopiva, sillä Espanjan diktaattori Francisco Franco oli kuollut. Algeria ei hyväksynyt sopimusta, jossa Sahara jaettaisiin Mauritanian ja Marokon kesken.[8] Espanjan lippu laskettiin viimeisen kerran salosta 12. tammikuuta 1976, ja Saharan alue luovutettiin Marokolle ja Mauritanialle. Länsi-Saharan vapautusliike Polisario aloitti sissisodan Marokkoa ja Mauritaniaa vastaan.[9]

Algeria ja Marokko katkaisivat diplomaattiset suhteet Länsi-Saharan kiistan takia 6. joulukuuta 1976.[10] Vuonna 1984 Marokko erosi Afrikan yhtenäisyysjärjestöstä, koska se tunnusti Länsi-Saharan ja Polisario-liikkeen.

Hassan II pyrki sovittelemaan Arabimaailman ja Israelin välisissä riidoissa. Marokossa asuva juutalaisyhteisö ei joutunut milloinkaan Hassanin valtakautena minkään vainon kohteeksi. Suhteet Algeriaan horjuivat, ja vuonna 1963 puhkesi sota, joka myöhemmin jäi historiankirjoihin hiekkasodan nimisenä.

Lokakuussa 1974 Hassan järjesti arabivaltioiden kokouksen Rabatissa, jossa hän pyrki solmimaan rauhan Jordanian kuninkaan Husseinin ja PLO:n johtaja Jasser Arafatin välille. Myös Egyptin presidentti Anwar Sadat oli mukana ja korosti arabivaltioiden yhtenäisyyttä.[11]

Israelin pääministeri Shimon Peres ja Hassan tapasivat toisensa salaisessa neuvotteluissa Ifranessa Atlas-vuoristossa Marokossa 22. heinäkuuta 1986. Tapaaminen oli ainutlaatuinen, sillä Israelin pääministeri matkusti ensi kertaa Maghreb-valtioon. Heti tämän jälkeen Syyria ja Libya katkaisivat suhteet Marokkoon, kun taas Egypti piti johtajien tapaamista edistyneenä.[12]