Harvialan kartano
Harvialan kartano on Janakkalan ja Hämeenlinnan alueilla sijaitsevassa Harvialan kylässä sijaitseva kartano. Kartano on useasta eri tilasta muodostettu kartano ja eräs Janakkalan suurkartanoista.
Harviala-nimen etymologiasta
Harviala, josta käytetään paikallisessa murteessa myös nimitystä Harvijala, esiintyy ensimmäisen kerran muodossa Harwiala vuonna 1425. Asiakirjoissa esiintyvät myös kirjoitusasut Harvela, Harvila ja Harvala. Lisäksi ovat olleet käytössä esimerkiksi muoto Morthen Hareasist (1464) sekä muodot Harfuila (1477) ja Harffwela (1490). Nimen pohjana on ehkä sana Harvia(inen), esimerkiksi Oleff Harffwia (1455) Lempäälässä, Mor(ten) Haruia 1571 Lahdenpohjan neljänneksessä Satakunnassa.
Tämän Harvialan nimen puitteissa voidaan koota eräänlainen nimipesue, johon kuuluvat: Harvia, Harviala, Harviainen, Harvio, Harva, Harvi[la], Harvo, Harvola, Harvonen sekä esimerkiksi Vanajassa Harvoilanmäki, Harwoila 1766 (Mäskälässä). Tämä nimipesue on Suomen nimistössä melko yleinen.
Historia
Perimätiedon mukaan kylän paikalle syntyi kartano Ruotsin vallan aikana. Kartanon ensimmäinen omistaja olisi ollut Birger-jaarlin poika Pentti (1254–1291), myöhempi Suomen herttua ja Linköpingin piispa. Harviala oli Vanajan pitäjän suurin yhtenäinen rälssiomistus. Kartano periytyy siis jo keskiajalta, jolloin se oli mm. Kurki-suvun omistuksessa. Näin se kilpailee Laukon kartanon kanssa Kurki-suvun synnyinsijana.
Harvialan lääni (vertaa Jokioisten lääni), kuten tilakokonaisuutta yleisesti kutsuttiin, jaettiin neljään osaan 1400-luvun lopulla. Lepaan sukuinen valtaneuvos Björn Klasson omisti vuonna 1527 neljäsosan Harvialasta, Äikäälän ja maita myös Janakkalan Kiialasta. Björn oli yksi Klas Hanssonin perillisistä. Näitä maitansa hän laajensi ostamalla sisarusten osuuksia Harvialasta. Vuonna 1530 hän osti lisäksi Yläneen ja Höitilän talot. Tämän suureksi muodostuneen Harvialan läänin lisäksi hän omista alueita myös muualla Hämeessä, Uudellamaalla sekä Varsinais-Suomessa. Vuonna 1555 Björnin maaomaisuus oli Hämeen mahtavin ja koko Suomen viidenneksi suurin.
Myöhemmin kartanolle on ollut tyypillistä kuulua korkeille ruotsalaisille aatelissuville, jotka eivät ole itse asuneet kartanossa. Kartanon maista on erotettu mm. Äikäälän tila, josta on myöhemmin muodostunut Vanajanlinna ja entinen lampuotitila josta muodostui Suvikkaan kartano.[1] Aikojen kuluessa on Harvialaan yhdistetty 23 säteri-, rälssi- ja verotilaa, yhteensä 27 manttaalia. Torpparivapautuksen jälkeen tilasta myyttiin 57 torppaa, joiden pinta-ala on 1 939 ha, itsenäisiksi taloiksi, muut Harvialan torpat on liitetty kartanon maihin. Kartanon pinta-ala oli vielä 1930-luvulla, torpparivapautuksen jälkeenkin 10 914,8 ha; josta puutarhaa 12, peltoa 430, laidunta 129,58, metsämaata 9 815,26 ja joutomaata 527,96 ha.
Kartanon omistajat
- Pääartikkeli: Harvialan kartanonherra
Harvialan kantatila on entinen rälssisäteri, johon on yhdistetty Niemenpään yksinäinen (ainoa talo kylässä) rälssisäteri, joka oli keskiaikainen asumiseen tarkoitettu kartano. Se on vuodesta 1600 lähtien kuulunut samalle omistajalle Harvialan kanssa, joka on todennäköisesti ollut päätila. Niemenpää on nykyisen tulkinnan mukaan Laukon asemesta todettu vanhemman Kurki-suvun kantatilaksi.
Harvialan kartanon lampuotitiloina ovat ainakin 1600-luvulta lähtien olleet Höitilän, Kirrin, Sillanpään ja Syvänojan sekä Mäntsälässä sijaitsevan Olkisen (vuosina 1589–1804) yksinäiset rälssitilat.
Syrjäntaan yksinäinen rälssitila ostettiin rälssiksi vuonna 1639. Tämän lisäksi Koljalan koko kylä kuului kartanoon. Kylä käsitti 1600-luvulla 13 tilaa, joista 3 oli vanhaa rälssiä ja 10 ostettiin rälssiksi vuonna 1624. Näin kymmenestä tilasta reduktion yhteydessä peruttiin kolme ja näin syntyivät Hakkolan ratsutila sekä Lintulan ja Raivolan perintötilat, jotka uudelleen yhdistettiin kartanoon 1850-luvulla.
Kartanon omistajista saamme seuraavan luettelon:
- Niklis Koike (Kurki), valtaneuvos –1426
- Henrik Svärd, valtaneuvos 1425–ennen 1440, oli edellisen veljenpoika
- edellisen leski omaa sukua Diekn –1486
- Hans Pedersson (Lepaan sukua) tuomari ja edellisen vävy
- Klas Hansson, tuomari, kuollut ennen 1523
- Björn Klasson, valtaneuvos, kuollut 1551
- Karin Stiernsköld, edellisen leski, kuollut 1584
- Mats Larsson Kruus, vouti ja valtaneuvos, kuoli 1606, edellisen vävy
- Jesper Mattsson Kruus, valtionvarainhoitaja, kuoli 1622, edellisen poika
- Brita De la Gardie, kuollut 1645, edellisen leski
- Lars Kruus af Gudhem, eversti, kuollut 1656, edellisen poika
- Agneta Horn af Björneborg, kreivitär, kuoli 1672, edellisen leski
- Fabian Wrede, kamarikollegion presidentti, kuoli 1712, edellisen vävy
- edellisen perilliset 1730
- Magnus Julius De la Gardie, kreivi ja valtaneuvos 1731–1741, edellisen tyttären vävy
- edellisen perilliset 1741–1757
- Fredrik Axel von Fersen, kreivi ja valtaneuvos 1758–1794
- edellisen perilliset 1794–1797
- Knut von Troil, vapaaherra ja salaneuvos 1798–1815
- Otto Joakim Brusiin, majuri 1816–1817
- Otto Reinhold Brusiin, sihteeri 1817-39
- Fredrika Wilhelmina Brusiin o.s. Spåre 1839–1841, edellisen leski
- Wilhelm Granlund, professori 1841–1854, edellisen toinen aviopuoliso
- Otto Reinhold Brusiin, kunnallisneuvos, 1854–1911
Harviala Oy
Harvialan tilasta muodostettiin v. 1908 osakeyhtiö Harviala Oy, joka otti kartanon ja sen tilukset haltuunsa. Vuonna 1913 yhtiön osakkeet myytiin W. Rosenlew & Co -osakeyhtiölle. Yhtiön johtokunnan puheenjohtajana toimi tri W. Rosenlew, kartanon isännöitsijänä oli agr. B. Schildt ja metsätalouden johtajana metsänhoitaja, fil. maist. L. Runeberg.
Harviala Oy toimii edelleen, joskin se on luopunut maa-, metsä- ja karjataloudesta. Yritys on nykyään keskittynyt tuottamaan viherrakentamiseen tarvittavia koristetaimia, erityisesti kotimaisia lehti- ja havupuita. Tuotantopinta-ala on noin 140 ha.
Lähteet
- Nissilä, Viljo: Suurvanajan nimistöä. Teoksessa: Vanajan historia I, Wanaja-seuran julkaisuja XX, Hämeenlinna, 1976. ISBN 951-95296-2-4.
- Rytkönen, Raili: Vanajan historia II. Vanajan ja Hämeenlinnan maaseurakunnan historia uuden ajan alusta kunnallishallinnon alkuun 1868. Gummerus, Hämeenlinna, 1992. ISBN 952-9509-03-0.
- Suvanto, Seppo: Vanajan keskiaika. Teoksessa: Vanajan historia I, Wanaja-seuran julkaisuja XX, Hämeenlinna, 1976. ISBN 951-95296-2-4.
- Vilkuna, Anna-Maria: Vanajan historia III. Vanajan kunnan ja Hämeenlinnan maalaiskunnan historia 1860-luvulta kuntien lakkauttamisen vuosiin 1948 ja 1967. Wanaja-seura ry, Hämeenlinna, 2004. ISBN 951-95296-6-7.
Viitteet
- Lauri Putkonen, Kirsi Kaunisharju ja Minna Seppänen: ”Liite: Hämeen maakunnallisesti arvokkaat rakennusperintökohteet”, Rakennettu Häme – Maakunnallisesti arvokas rakennusperintö, s. 14. Hämeenlinna: Hämeen liitto ja Rakennustieto Oy., 2003.. Teoksen verkkoversio (viitattu 7.11.2009). [vanhentunut linkki]