Oligarkia
Oligarkia eli harvainvalta (m.kreik. ὀλίγος ”harvat” ja m.kreik. ἄρχω ”hallita”) on valtiomuoto, jossa vallankäyttö on rajattu pienelle, syntyperään tai varallisuuteen perustuvalle eliitille. Spartassa vallitsi spartiaattien harvainvalta, ja monissa kreikkalaisten siirtokunnissa alkuperäisten siirtolaisten oligarkia. Myös Ateenassa yritettiin vuonna 411 eaa. peloponnessolaissodan aikaan perustaa oligarkia.[1]
Osa artikkelisarjaa |
Valtiomuodot |
---|
Vallan lähde |
(Harvainvalta)
|
(Itsevaltius)
|
(Uskonnollinen valta)
|
Vallan ideologia |
(yhteiskuntapoliittiset ideologiat)
|
(sosioekonomiset ideologiat)
|
Globaali vs. paikallinen (geokulttuuriset ideologiat)
|
Vallan rakenne |
Yhtenäinen |
Asiakasvaltio
|
|
Kansainväliset suhteet
|
Roomassa puolestaan muotoutui 400-luvulla eaa. uusi varallisuuteen perustuva oligarkkinen hallintojärjestelmä, jossa varakkaimmilla kansanluokilla oli kansankokouksissa ehdoton valta.[1]
Aristoteles käytti sanaa oligarkia tarkoittamaan korruptoitunutta, oligarkkien omaan etuun tähtäävää vallankäyttöä. Jos eliitti käytti valtaansa epäitsekkäästi, yhteistä hyvää ajaakseen, kutsui hän hallintoa aristokratiaksi.
Antiikki
- Pääartikkeli: Oligarkia antiikin Kreikassa
Esimerkkinä oligarkiasta käytännössä käytetään usein Ateenaa ennen demokratian syntyä. Solonin lakien voimaantulon jälkeen 600–500 lukujen vaihteessa eaa. Solonin oligarkiassa, joka voidaan nähdä myös timokratiana, kansalaiset oli jaettu neljään luokkaan joilla oli vaihteleva määrä oikeuksia ja velvollisuuksia. Vain ylimmillä yhteiskuntaluokilla, joilla oli varallisuutta ja veronmaksukykyä, oli mahdollisuus poliittiseen vaikuttamiseen.
Antiikin Sparta oli myös oligarkia. Maata hallitsi kaksi periytyvää kuningasta. Yleinen päätäntävalta oli yli 60-vuotiaiden miesten neuvostolla. Sekä viidellä vuodeksi kerrallaan valitulla johtavalla virkamiehellä, joiden valitsevaan kansankokoukseen saivat osallistua yli 30-vuotiaat miespuoliset kansalaiset.
Nykyaika
Venäjällä Neuvostoliiton romahdettua rikastuneita teollisuuspohattoja kutsutaan monesti oligarkeiksi heille kasautuneen huomattavan demokraattisen järjestelmän ulkopuolisen vallan vuoksi.
Katso myös
Lähteet
- Castrén, Paavo ja Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
Viitteet
- Castren ja Pietilä-Castrén 2000, s. 378