Hartausseura

Hartausseura (seurat) tarkoittaa Suomessa sellaista jumalanpalvelusta, joka oli laissa erotettu varsinaisesta jumalanpalveluksesta.

Määritelmä 1930-luvun Suomessa

Hartausseuraksi katsottiin Suomessa sellainen kokous, jossa oli enemmän osanottajia kuin tavallisessa kotihartaudessa, mutta jota ei silti voitu katsoa yleiseksi jumalanpalvelukseksi.

Hartausseuran pitäminen evankelisluterilaisen seurakunnan jäsenten kesken ilman papiston välitöntä johtoa oli luvallista, mutta hartausseuraa ei saanut järjestää sillä ajalla, kun yleinen jumalanpalvelus toimitettiin, paitsi jos tähän oli hankittu erityinen lupa kirkkoherralta.[1]

Seurat 2000-luvun Suomessa

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa pidetään usein seuroja. Seurat on melko vapaamuotoinen, hengellinen tilaisuus, jossa kuullaan lyhyehkö puhe tai puheita, selitetään Raamattua ja lauletaan virsiä tai muita hengellisiä lauluja. Puhujana seuroissa voi olla pappi tai usein myös maallikko. Erityisesti herätysliikkeiden kokoontumisia sanotaan seuroiksi. Seuroja pidetään eri paikoissa kuten seurakuntien tiloissa, seurakuntakodeissa, erityisissä herätysliikkeiden ylläpitämissä rukoushuoneissa tai yksityiskodeissa.

Seurat yleistyivät Suomessa pietismin rantautumisen myötä, jolloin ne osoittivat seurakuntalaisten oma-aloitteisuuden uskonnollisissa kysymyksissä.[2]

Lähteet
  1. Hakkila, Esko (toim.): ”Hartausseura”, Lakiasiain käsikirja, s. 182. Porvoo: Werner Söderström Oy, 1938.
  2. Seurat evl.fi. Viitattu 12.12.2021.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.