Hart Racing Engines

Moottoreiden kultakausi oli ns. turboaikana, jolloin Toleman käytti Hartin turbomoottoreita F1:ssä.[2][3] Toleman oli ensimmäinen Formula 1 -valmistaja, joka käytti Hartin moottoreita. Toleman käytti Hartin moottoreita kaudesta 1981 kauteen 1985. Tolemanin ja Hartin yhteistyön paras vuosi oli 1984, jolloin Ayrton Sennan ajama Toleman-Hart sijoittui kolmesti palkintokorokkeelle. Kauden 1984 aikana pisteitä kertyi 16 kappaletta, joista suurin osa oli Ayrton Sennan saavuttamia. Yhteistyö Tolemanin kanssa toi Hartille myös ensimmäisen paalupaikan moottorivalmistajana kun Teo Fabi ajoi Tolemaninsa paalupaikalle Saksan osakilpailussa 1985.

1980-luvulla Hart toimitti moottoreita Tolemanin lisäksi RAM Racingille (1984–1985), Spirit Racingille (1984–1985) ja Team Haas Lolalle (1985–1986). Yhteistyö Tolemanin kanssa päättyi vuoteen 1985, jonka jälkeen Hart toimi vielä vuoden 1986 aikana moottoritoimittajana yhdysvaltalaiselle Team Haas Lola -tallille, joka kuitenkin vaihtoi Cosworth-moottoreihin niiden lopulta valmistuttua kauden kolmanteen kilpailuun. Vuoden 1986 jälkeen yksikään talli ei käyttänyt Hartin moottoreita 1980-luvun aikana.

1990-luvulla Hart toimitti moottoreita eri talleille kausina 1993–1997. Jordanin käyttäessä Hartin moottoreita kausina 1993–1994 se vielä menestyi.

Vuonna 1993 Jordan saavutti 3 MM-pistettä Hartin moottoreilla Rubens Barrichellon ajaessa viidenneksi ja Eddie Irvinen sijoituttua kuudenneksi Japanin osakilpailussa. Vuonna 1994 Hartin moottorit saavuttivat historiansa parhaan pistesaldon. Rubens Barrichello aloitti kauden vahvasti ajamalla neljänneksi kauden avauskilpailussa Brasiliassa ja kolmanneksi Tyynenmeren osakilpailussa Japanin Aidassa. Kauden kolmannessa kilpailussa Imolassa tapahtui kuitenkin katastrofi. Barrichello kolaroi autonsa pahasti harjoituksissa, eikä kilpailukiellossa olleen Eddie Irvinen tilalla ajanut Andrea de Cesaris ajanut maaliin asti keskeytyksen vuoksi. De Cesaris onnistui kuitenkin ajamaan vielä neljänneksi Monacon osakilpailussa, jonka jälkeen Eddie Irvine palasi kilparadoille, kärsittyään Brasilian osakilpailussa saamansa kilpailukiellon. Hart saavutti historiansa toisen ja viimeisen paalupaikan Belgiassa, kun Rubens Barrichello otti uransa ensimmäisen paalupaikan. Kaiken kaikkiaan vuonna 1994 Jordan-Hart yhdistelmällä saavutettiin 28 MM-pistettä. Se ei kuitenkaan riittänyt Jordanille, joka otti käyttöönsä McLarenilta vapautuneet Peugeotin moottorit kaudeksi 1995.

Kaudeksi 1995 Hart teki sopimuksen Footwork Arrowsin kanssa, jonka kanssa yhteistyö kesti seuraavaan kauteen 1996. Kaudella 1997 Hartin moottorit siirtyivät vielä Minardille, mutta 1990-luvun puolivälin menestystä ei enää saavutettu, sillä Hart ei enää pysynyt muiden moottorivalmistajien kehitysvauhdissa mukana ja jäi rahoitusvaikeuksissa olevien tallien moottoriksi.[4][5]

Tom Walkinshaw Racing osti Brian Hart Ltd:n kauden 1997 jälkeen ja liitti sen Arrowsiin.[2] Talli ei menestynyt mainittavasti Mika Salon neljättä sijaa Monacon GP:ssä 1998 lukuun ottamatta, ja Brian Hart jätti tallin 1999.[6]

TWR meni konkurssiin 2002 lopettaen niin Arrowsin kuin Hartinkin toiminnan.[2] Hart itse kuoli vuonna 2014.[2][7]