Harro Koskinen

Harro Juhani Koskinen (s. 24. elokuuta 1945 Turku) on suomalainen taidemaalari, taidegraafikko ja kuvanveistäjä. Hänet tunnetaan populaarikulttuuria hyödyntävästä yhteiskuntakriittisestä tuotannostaan.

Harro Koskinen vuonna 1969.

Päätoimisena kuvataiteilijana hän on toiminut vuodesta 1967. Koskinen opiskeli Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1965–1967. Omien sanojensa mukaan hän harrastaa vanhoja talonpoikaisveneitä, purjeiden ompelemista näihin, proosakirjallisuutta makuuasennossa ja kaikenlaisen tavaran korjailua. Harro Koskinen on myös toiminut kuvanveiston opettajana, digitaalisen kuvankäsittelyn opettajana ja taidearvostelijana useissa sanomalehdissä. Vuonna 2005 hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke. Turun taidemuseossa oli vuonna 2007 esillä laaja Koskisen retrospektiivinen näyttely.

Harro Koskinen oli 1960-luvun lopulla mukana underground-ryhmässä Suomen Talvisota 1939–1940.[1] Vuonna 1969 Koskinen kohahdutti Sikamessias-teoksellaan ja sai siitä jumalanpilkkatuomion. Koskinen sekä maalauksen näyttelyyn hyväksynyt Nuorten näyttelyn arvostelulautakunta saivat sakkotuomion. 1970-luvulla Koskinen sai syytteen Suomen lipun häpäisystä Suomalainen elämänmuoto -sarjastaan, mutta syyte kaatui Turun raastuvanoikeudessa.[2] Koskisen laajasta tuotannosta tämä underground-kausi kuitenkin muodostaa vain pienen osan. Koskisen myöhempään tuotantoon sisältyy muun muassa värikynä- ja pastellitekniikalla toteutettuja talvimaisemia Turun saaristosta, jonne taiteilija muutti 1970-luvun alussa.[3][4] 1980-luvun lopussa Koskinen otti kantaa ihmisen ja luonnon väliseen suhteeseen näyttelyssään ”Ajatusten vanki” ja 1990-luvun alussa länsimaisen kulttuurin kuolemaan näyttelyssään ”In Memoriam”. 2000-luvulla Koskinen on keskittynyt valokuviin ja digitaaliseen taiteeseen, perinteisten purjeiden ompeluun ja veneiden konstruktiopiirustuksiin.lähde?

2021 julkaistiin Koskisen kirjoittama teos Talonpoikaisveneet Saaristomerellä - Allmogebåtar på Skärgårdshavet.

Palkintoja

  • Kritiikin punnus pitkäaikaisesta taiteellisesta työstä (1997)

Lähteet

  1. Lindfors, Jukka: Sikamaalari Harro Koskinen Elävä Arkisto. 7.11.2006. Yleisradio. Viitattu 19.1.2022.
  2. Tervo, Anneli: 60 vuotta huomenna: ”Sika-taiteilijasta” kypsyi saaristolaisperinteen vaalija Turun Sanomat. 23.8.2005. Arkistoitu 4.12.2020. Viitattu 14.10.2012.
  3. Tuotanto Harro Koskinen. Arkistoitu 25.12.2008. Viitattu 21.2.2011.
  4. Maisemat (1973–1996) Harro Koskinen. Arkistoitu 23.9.2011. Viitattu 21.2.2011.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.