Harrachov

Harrachov (saks. Harrachsdorf) on kaupunki Semilyn piirikunnassa Liberecin läänissä Pohjois-Tšekissä Mumlavajoen varrella. Sen pinta-ala on 36,6 neliökilometriä ja asukasluku oli vuoden 2020 arvion mukaan 1 396.[1] Mäkihyppykeskus Čertak sijaitsee Harrachovissa.

Harrachov

Lasimuseo ja kappeli Harrachovissa.

vaakuna

Harrachov

Koordinaatit: 50°46′23″N, 15°25′44″E

Valtio Tšekki
Lääni Liberec
Piirikunta Semily
Perustettu 1600-luvulla
Hallinto
  Pormestari Václav Cajthaml
Pinta-ala
  Kokonaispinta-ala 36,6 km²
Korkeus 665 m
Väkiluku (2020)  (arvio) 1 396
  Väestötiheys 38,1 as./km²
Aikavyöhyke UTC+1
  Kesäaika UTC+2
Postinumero 512 46









Historia

Ensimmäiset kirjoitetut maininnat Harrachovista ovat 1600-luvulta, kun saksalaiset perustivat kylän nykyisen kaupungin alueelle. 1714 sen nimeksi tuli Harrachsdorf erään jalosukuisen maanomistajan mukaan. 1800-luvun lopusta lähtien kaupunki on ollut tunnettu lasin valmistuksesta, tekstiiliteollisuudesta ja kaivostoiminnasta. 1900-luvun alussa teollisuustoiminta kasvoi valmistuneen rautatien ansiosta. Suurin osa viennistä kulki pohjoiseen Itävalta-Unkarin rajojen taakse Saksaan.

Toisen maailmansodan jälkeen yhteydet pohjoiseen katkesivat Puolan laajenemisen myötä, ja kaupunki alkoi näivettyä. Rajoja ei avattu Tšekkoslovakian ja Puolan kommunististen hallintojen kiistojen vuoksi, mutta raja-alueita vaihdettiin siten, että kaksi pientä puolalaista rajakylää liitettiin Harrachoviin 1973.

Lähteet

  1. Harrachov citypopulation.de. Viitattu 16.10.2020. (englanniksi)

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.