Harolan muinaisjäännösalue

Kopisto tutki neljä röykkiötä vuonna 1958. Ensimmäinen oli pyöreä ja halkaisijaltaan 8 metriä ja 1,3 metriä korkea. Röykkiön keskellä oli kuoppa, mutta se oli löydötön. Maapohjassa oli nokimaata. Toinen röykkiö (Edgrenin numero 38) oli halkaisijaltaan 5 metriä ja 60 senttimetriä korkea. Se oli aloitettu ja reunustettu suurilla kivillä ja jotka oli täytetty pienillä kivillä. Muita rakenteita ei löytynyt, mutta kasasta löytyi polttamatonta luuta. Kolmas röykkiö (Edgrenin numero 62) oli löydötön. Kivet oli aseteltu siististi ja säännöllisesti halkaisijaltaan 4 metriseen ja korkeudeltaan 0,50 metriseen kasaan. Viimeinen röykkiö (Edgrenin nro 37) oli pieni, läpimitaltaan 4 metriä ja korkeudeltaan 1,2 metriä. Siinä silmäkivi, jonka luoteispuolelle oli ladottu muut kivet säännöllisen kivikehän sisälle. Tässä röykkiössä oli koristelemattoman keramiikan sirpaleita.[5]

Edgren mainitsee raporttinsa alussa kaivaneensa 13 röykkiötä, jotka oli merkitty hänen luetteloonsa (Edgrenin) numeroilla 34, 35, 36, 60, 66, 82, 93, 105, 143, 147, 150, 151 ja 174. Kuudessa röykkiöissä oli löydettäessä nokimaata tai puuhiiltä. Kuudessa röykkiössä löytyi puolestaan rautakuonaa, seitsemästä löytyi keramiikankappaleita, kolmesta yhdet kuutiokivet ja kolmesta luunpalasia. Vain kolme röykkiöistä olivat täysin löydöttömiä.[4]

Röykkiöt olivat yleensä muodoltaan pyöreitä tai soikeita. Röykkiön numero 82 pohja oli ladottu isommista kivistä suorakaiteen muotoiseksi ja sen sisäalue oli täytetty pienillä kivillä. Röykkiön 93 päälle oli sen rakentamisen jälkeen kaadettu melkoisesti rautakuonaa. Yhdessätoista röykkiöissä oli silmäkiveksi tulkittava rakenne, mikä on tyypillistä tietyissä rautakauden haudoissa. Röykkiöstä 150 näkyy, kuinka silmäkivi toimi aloituskohtana. Silmäkiven ympärillä oli paljon rautakuonaa, jonkin verran keramiikan palasia ja luunpalasia löytyi silmäkiven altakin. Kivet ladottiin lopuksi haluttuun muotoon. Röykkiössä 174, jonka mitat olivat 8,1×2,9 metriä, oli tehty silmäkiven ympärille pääasiassa pään kokoisista kivistä. Kivien lomassa ja alla oli suuria rautakuonakappaleita, joista osa oli pään kokoisia. Kivien joukossa ja niiden alta löytyi yli 1000 keramiikan sirpaletta. Myös röykkiössä 143 löytyi satoja saviastian kappaleita. Röykkiön länsipäässä oli kivien joukossa myös maata. Kasan länsipäähän oli jätetty kuutiokivi.[4]

Edgren kartoitti alueen, joka käsitti torpasta itään, kaakkoon ja etelään olevan alueen. Suurin osa kohteista muistuttaa hautarauniota, mutta kolme rakennetta tunnetaan nimellä kivilatomus ja ovat luettelossa Edgrenin numeroinnlla röykkiöt 43, 110 ja 121. Nämän on rakennettu täysin pohjois-eteläsuuntaisina ja ne ovat melko suoria. Pisimmän latomuksen numero 43 mitat olivat 64×7 metriä, ja tätä latomusta Edgren kuvitteli tieksi. Latomus numero 110 on kooltaan 25,6×2,7 metriä ja latomus 121 on kooltaan 23,5×3,0 metriä.[4][6][7]

Keramiikkaa on löydetty myös röykkiöalueen pohjoispuolella olevista tietyön hajottamista röykkiöistä. Keramiikka on siellä koristeltu vaakasuoriin riveihin painettujen pitkien kuopanteiden avulla ja astian pinta oli naarmutettu karheaksi pystysuorilla vedoilla. Osa löydetyistä astianpalasista muistuttavat Luistarin asuinpaikalta tavattua keramiikkaa, joka on ajoitettu väljästi pronssikauden loppuun tai rautakauden alkuun.[3]

Päivi Kankkunen on koonnut raporttiinsa myös maininnat aiemmista löydöistä. Niiden joukossa olivat kivikirves, tasataltta, iskoksia ja keramiikkaa.[7] Alueen opastaulun mukaan osa keramiikasta ajoitetaan tyylinsä perusteella 200–575 jaa.