Harjusinisiipi

Koiraan siiven yläpinta on kirkkaansininen. Siipien reunassa on leveähkö, sisäreunasta samea musta reunus ja sekä etu- että takasiipien keskellä on siiven poikkisuunnassa venynyt musta keskitäplä. Takasiiven ulkoreunassa on rivi mustia reunatäpliä. Naaraan siivet ovat yläpuolelta mustanruskeat, mutta siipien tyviä kohti niissä on myös hieman sinistä väriä ja keskellä keskitäplä. Siipiripset ovat valkoiset, siipisuonten kohdalta mustat. Siipien alapinnat ovat vaalean siniharmaat ja niissä on voimakkaita mustia, ohuelti valkoreunaisia täpliä. Etusiiven tyviosassa on kaksi laajaa mustaa täplää. Takasiipien reunan nuolimaisiin mustiin täpliin liittyy voimakkaan oranssinpunaista väriä. Siipiväli on 22–29 mm.[3][4]

Harjusinisiipeä tavataan keskisestä Euroopasta Pohjois-Intiaan, Kiinan länsiosiin ja Jakutiaan. Lounais-Euroopassa sen korvaa lännenharjusinisiipi (Scolitantides baton).[4]

Suomessa harjusinisiipi on erittäin harvinainen perhoslaji, jota esiintyi aikaisemmin paikoittaisena monilla Etelä- ja Keski-Suomen harjuilla, mutta joka katosi useimmilta esiintymispaikoiltaan 1970- ja 1980-lukujen aikana. Pitkään harjusinisiiven ainoa esiintymisalue Pohjoismaissa sijaitsi Säkylässä puolustusvoimien alueella, missä edelleen jatkuvat kovapanosammunnat ovat estäneet maaston umpeenkasvun, mutta kesällä 2013 löydettiin esiintymä myös Alastarolta. Lentoaika on yhtenä sukupolvena kesäkuun puolivälistä heinäkuulle.[5][6][7]

Harjujen umpeenkasvu laidunnuksen ja maanoton lopettamisen sekä erityisesti metsäpalojen tehokkaan sammutuksen vuoksi, on tehnyt harjusinisiivestä äärimmäisen uhanalaisen. Vuonna 2006 lajin koko kannaksi Suomessa arvioitiin noin 300 yksilöä. Laji edellyttää elinympäristökseen kuivia ja lämpimiä etelärinteitä, missä maan pinta ei ole kokonaan kasvillisuuden peittämää ja joilla kasvaa toukan ravintokasvia, kangasajuruohoa. Laji on erittäin paikkauskollinen ja yksilöt lepäävät mielellään nuorilla männyillä.[8][4]

Naaras munii kangasajuruohon kukintoihin, joissa toukat kuoriutuvat noin viikon kuluttua. Toukat syövät pääasiassa kukintoja sekä kehittyviä hedelmystöjä ja ovat täysikasvuisia noin kuukaudessa. Talvehtiminen tapahtuu neljännessä toukkavaiheessa ja toukka koteloituu keväällä. Kotelovaiheen kesto on pari viikkoa. Keski-Euroopassa kehittyy kesän aikana myös toinen sukupolvi.[4]

Harjusinisiipi on Euroopassa luokiteltu silmälläpidettäväksi[9] ja Suomessa vuoden 2010 kansallisessa uhanalaisarvioinnissa äärimmäisen uhanalaiseksi (CR)[10] ollut Suomessa luonnonsuojelulailla rauhoitettu vuodesta 1989 lähtien[7][2]. Yksittäisen perhosen korvausarvo on 1682 euroa[11].

Vuonna 1994 harjusinisiipiä palautusistutettiin Ruokolahdelle paikkaan, jossa laji on aikaisemmin esiintynyt, mutta kanta katosi kahdessa vuodessa.[4] Vuosien 2015 ja 2016 aikana Suomen ympäristökeskus selvitti Säkylänharjun harjusinisiipipopulaation kokoa ja kannanvaihteluita sekä mahdollisuutta siirtoistuttaa sinisiipiä Lopelle, Komion luonnonsuojelualueelle.[12] Kesäkuussa 2016 istutettiinkin Lopelle avoimeen paahdeympäristöön 20 naaras- ja 10 koirasyksilöä, jotka oli pyydystetty Säkylästä.[13] Harjusinisiivet ovat pystyneet lisääntymään siirtokohteessaan. Kesällä 2019 Hämeen-populaation todettiin selvinneen ensimmäisistä talvista uudella elinalueella.[14]

Toukka syö kangasajuruohoa (Thymus serpyllum).[4]

• Metsähallituksen sivu harjusinisiivestä (Arkistoitu – Internet Archive)
• Tietoa harjusinisiivestä (Arkistoitu – Internet Archive)

• Suomen Perhoset: Harjusinisiipi
• YLE.fi Äärimmäisen uhanalainen perhoslaji menestyy armeijan ampuma-alueella^{[vanhentunut linkki]}
• LuontoPortti: Harjusinisiipi (Scolitantides vicrama)
• UniProt, Taxonomy: Pseudophilotes vicrama (englanniksi)
• Bestimmungshilfe des Lepiforums (Arkistoitu – Internet Archive) (saksaksi)
• Moths and Butterflies of Europe and North Africa (englanniksi)