Normaalikoulu

Normaalikoulut eli harjoittelukoulut ovat yliopistojen oppilaitoksia, joissa opettajaksi opiskelevat opettajakokelaat eli auskultantit suorittavat opettajaharjoittelunsa pääosan. Kaikki normaalikoulut kuuluvat samalla paikkakunnalla toimivaan yliopiston kasvatustieteelliseen tiedekuntaan. Riippuen siitä, koulutetaanko paikkakunnalla aineen- vai luokanopettajia, koulussa on joko peruskoulun 1.–6. tai 7.–9. luokat sekä mahdollisesti lukio. Joissain normaalikouluissa on sekä täydellinen peruskoulu että lukio. Suomessa on 10 yliopistojen kasvatustieteellisiin tiedekuntiin kuuluvaa normaalikoulua.

Normaalikoulun nimi on laina ranskan kielestä saksan kielen välittämänä. Sana normaali ei tarkoita tässä tapauksessa tavanomaista vaan normin antavaa. Puhekielessä normaalikoulua kutsutaan usein ”norssiksi”. Aiemmin myös ammatillista opettajankoulutusta antaneita laitoksia kutsuttiin normaalioppilaitoksiksi (esimerkiksi Kurun normaalimetsäoppilaitos).

Normaalikoulujen toiminta yliopistojen oppilaitoksina on harvinainen poikkeustapaus Suomen nykyisessä koulutusjärjestelmässä. Lähes kaikki muut peruskoulut ja lukiot ovat kuntien tai yksityisten (esimerkiksi Steinerkoulut) omistamia. Syynä järjestelyyn on normaalikoulujen tehtävä opettajien kouluttajina. Tämän on katsottu vaativan, että normaalikoulu toimii osana yliopistoa. Ennen peruskoulujärjestelmään siirtymistä 1970-luvulla lähes kaikki nykyiset normaalikoulut olivat joko kansakoulunopettajaseminaarien harjoittelukouluja tai itsenäisiä valtion normaalikouluja, jotka toimivat suoraan kouluhallituksen alaisina, täysin rinnastettavissa muihin valtiollisiin oppikouluihin. Kun kaikki opettajankoulutus akateemistettiin, normaalikouluista tuli osa uusia kasvatustieteellisiä tiedekuntia. Ennen vuoden 2010 yliopistolakia normaalikoulutkin olivat valtion oppilaitoksia, mutta sittemmin tämä yliopistojen yhteys valtioon on purettu.

Oppilaansa normaalikoulu ottaa tavanomaiseen tapaan sijaintikunnastaan. Käytännössä normaalikoulu on määritelty lähikouluksi tietylle alueelle, jolla on sopiva väestöpohja. Harjoittelukoulut saavat perusopetuksen järjestämiseen valtiolta kotikuntakorvauksia, joiden määrä on 94 % kunnallisten opetuksenjärjestäjien saamista valtionavustuksista. Harjoittelukoulujen opettajankoulutustehtävä sekä lukiokoulutus rahoitetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämillä valtionosuuksilla. Sijaintikunnalle harjoittelukoulun järjestämä opetus ei aiheuta kustannuksia.

Opetus tapahtuu pääosin samoin kuin kenttäkouluissa, mutta osan tunneista pitävät opetusharjoittelijat. Näitä tunteja on aina seuraamassa luokan varsinainen opettaja, jonka kanssa yhdessä tunnit suunnitellaan etukäteen. Ohjaava opettaja antaa opetusharjoittelijalle jälkikäteen palautteen suorituksesta. Normaalikoulun opettajat antavat lisäksi opetusharjoittelijoille ohjausta ja opetusta koulunpidollisissa ja käytännöllisissä tehtävissä. Normaalikoulun opettajilla on kenttäkoulujen opettajia suuremmat kelpoisuusehdot, jotka vaihtevat jonkin verran eri harjoittelukouluissa. Yleisenä vaatimuksena muodollisen kelpoisuuden ohella on hyvä opetustaito sekä vähintään kahden vuoden opettajakokemus. Joissakin harjoittelukouluissa johtavalta rehtorilta edellytetään tohtorin tutkintoa.

Koska normaalikoulut toimivat osana yliopistoa, ne tarjoavat luonnollisen kohteen erilaisille kasvatustieteellisille tutkimuksille ja kokeiluille. Opetukselliset kokeilut ovat osa normaalia opettajan työtä, mutta tutkimusten suorittaminen oppilailla vaatii vanhempien luvan. Usein onkin tapana pyytää normaalikoululaisten vanhemmilta yleissuostumus erilaisten pienimuotoisten kyselyjen suorittamiseen oppilaille. Tämä riittää tyypillisten pro gradujen ja proseminaaritöiden tarpeisiin. Laajemmat tutkimusprojektit vaativat tarkemman hyväksymismenettelyn.

Yleensä normaalikoulun oppilasta kohden käytetty rahamäärä on hieman suurempi kuin vastaavassa kunnan koulussa. Tähän on syynä pyrkimys tarjota opetusharjoittelijoille kasvatustieteen nykytilaa vastaava harjoitteluympäristö.