Harjasusi

Harjasuden kallo.

Harjasusi Serra da Canastran kansallispuistossa Brasiliassa.

Tieteelle harjasuden kuvaili Johann Karl Wilhelm Illiger vuonna 1815.[1] Harjasutta pidetään yleensä monotyyppisenä, eli sillä ei ole alalajeja. Joskus ehdotetuilla alalajeilla C. campestris, C. cancrosa ja C. jubatus ei ole laajaa kannatusta. Harjasusi ei ole nimestään huolimatta läheistä sukua susille. Sen lähimpiä sukulaisia ovat eteläamerikanketut (Lycalopex).[2]

Harjasusi on suurikokoinen koiraeläin ja poikkeaa ulkonäöltään monista muista lajeista. Painoa sillä on 20–25 kg. Ruumiin pituus on 95–125 cm ja korkeus 74–91 cm. Etelä-Amerikan koiraeläimistä se on suurin. Jalat ovat hyvin pitkät. Turkki on tiheä, pehmeä ja väriltään se vaihtelee oranssinruskeasta punertavankultaiseen. Pennut ovat mustia tai ruskeanharmaita. Urokset ja naaraat eivät juuri poikkea ulkonäöltään toisistaan. Kaula on valkoinen. Jalat, suu ja niska ovat mustia. Pää on suhteellisen pieni ja kuono pitkä. Korvat ovat suuret ja suorat. Niskasta selkään kulkee musta harja. Häntä on lyhyt ja hännänpää valkoinen.[2]

Harjasuden levinneisyysalue käsittää osia Brasiliasta, Paraguaysta, Argentiinasta, Boliviasta ja Perusta. Brasiliassa sen esiintymisalue rajautuu Amazonin sademetsään pohjoisessa ja Caatingaan koillisessa. Argentiinassa sitä tavataan maan pohjois- ja keskiosassa ja Paraguayssa maan itäosassa. Boliviassa sitä tavataan maan savannialueilla ja Perussa Pampas del Heathin länsipuolella. Laji on kadonnut Uruguaysta, josta nykyisin tehdään vain satunnaisia havaintoja.[1]

Harjasutta tavataan yleensä avoimilla seuduilla, kuten ruohikoilla, pensaikkoalueilla, aukeilla metsäalueilla ja kosteikoilla. Paikoittain niitä esiintyy myös viljellyillä alueilla ja ihmisasutuksen liepeillä.[1]

Harjasudet liikkuvat yleensä yksin.[2] Niiden reviirin koko on 20–115 km² ja keskimäärin 50–80 km². Reviirit saattavat hyvän ravintotilanteen aikana olla päällekkäisiä.[1] Harjasudet merkitsevät reviirinsä hajumerkein ulosteella ja ääntelyin. Kahden harjasuden mahdollisesti kohdatessa ne uhkailevat toisiaan nostamalla mustat niskakarvansa pystyyn kierrellen samalla toisiaan.[2] Harjasutta on pidetty pääasiassa yö- tai hämäräaktiivisena eläimenä. Tutkimusten perusteella sen aktiivisuus eri vuorokauden aikoina vaihtelee kuitenkin voimakkaasti vuodenajan ja esimerkiksi lämpötilojen mukaan. Kuivana kautena ne ovat yleensä vain yöaktiivisia, mutta sadekaudella ne liikkuvat enemmän päivisin.[1]

Harjasusilla on laaja ruokavalio, johon kuuluu eläin- ja kasviperäistä ravintoa. Eri ravinnonlähteiden esiintyminen riippuu paljolti vuodenajasta.[1] Ne syövät esimerkiksi Solanum lycocarpum -lajin hedelmiä, lintuja, matelijoita, kaloja, selkärangattomia ja pieniä nisäkkäitä, kuten pakoja, jäniksiä, vyötiäisiä ja jyrsijöitä. Harjasuden pitkät jalat auttavat niitä näkemään saaliinsa pitkässäkin ruohikossa. Harjasusi saattaa päätyä puuman tai jaguaarin saaliiksi.[2]

Harjasudet lisääntyvät hieman alueesta riippuen huhtikuun ja kesäkuun välisenä aikana. Naaraan kiima kestää noin 5 päivää kerrallaan, jonka aikana uros ja naaras parittelevat useamman kerran. Tiineys kestää 62–66 päivää ja pentuja syntyy kerrallaan 2–5. Naaras imettää pentujaan 105–180 päivää ja myöhemmin se ruokkii niitä oksentamalla. Myös uros osallistuu pentujen kasvattamiseen. Pennuista kasvaa sukukypsiä 1–2 vuoden ikäisinä. Harjasudet voivat elää 12–16-vuotiaiksi.[2]

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on määritellyt harjasuden silmälläpidettäväksi lajiksi. Täysikasvuisten yksilöiden määräksi arvioitiin vuonna 2005 noin 17 000 yksilöä. Niistä 15 849 Brasiliassa, 613 Paraguayssa, 487 Argentiinassa, alle 1 000 Boliviassa ja alle 40 Perussa. Lajia uhkaa etenkin sen elinympäristön tuhoutuminen maatalouden leviämisen myötä. Muita uhkia ovat esimerkiksi metsästys kotieläimien suojelemiseksi, kotieläimistä leviävät taudit ja liikenne. Alueiden ottaminen maatalouskäyttöön lisää aavikoitumista. Paikoitellen lajia pidetään myös uhkana etenkin siipikarjalle. Koirat voivat tappaa harjasusia ja levittää niihin tauteja.[1]

Harjasusi kuuluu CITES-sopimuksen liitteeseen II ja laji on suojeltu osissa levinneisyysaluettaan. Argentiinassa se on luokiteltu uhanalaiseksi ja Brasiliassa vaarantuneeksi. Sen metsästys on kiellettyä Brasiliassa, Paraguayssa, Boliviassa ja Argentiinassa. Vuonna 2014 eläintarhoissa tai muissa vastaavissa laitoksissa oli kaikkiaan 394 harjasutta.[1]

• Laji.fi: Harjasusi (Chrysocyon brachyurus)
• ITIS: Chrysocyon brachyurus (englanniksi)
• Pherobase: Semiochemicals of Chrysocyon brachyurus, the Maned wolf (englanniksi)