Krishna-liike

Caitanya oli gaudiya-vaishnavien inspiraation lähde ja jumalainen esimerkki. Hän ei silti koskaan esiintynyt liikkeen johtajana, vaan käytännön johtamisen hän jätti muille. Caitanya ei nimittänyt ketään suoraksi jatkajakseen. On myös huomionarvoista, että hän jätti hyvin vähän kirjallisia opetuksia.[5]

Caitanyan seuraajat Vrindavanan kuusi goswamia, joita johtivat Rupa ja Sanatana Goswami, systematisoivat Sri Caitanyan opetukset. Heidän työnsä johdosta Caitanyan liikettä ei enää pidetty pelkkänä kansanomaisena uskontona, vaan osana koko Intian laajuista vaishnava-perinnettä, jolla oli innovatiivinen ja syvällinen teologia.[6]

Goswamien ajan jälkeen Sri Caitanyan liike kohtasi monenlaisia haasteita. Osa liikkeestä omaksui taas jäykän hindulaisen kastijärjestelmän ja osa sekoittui Bengalissa vallitseviin tantra-perinteisiin, ja muodosti erilaisia poikkeavia lahkoja.[7] Nämä apasampradayat saattoivat gaudiya-vaishnavismin huonoon valoon.[8]

1800-luvulla koulutetut yläluokan intialaiset näkivät maailman englantilaisten hallitsijoiden silmin ja kokivat syvästi tarpeen uudistaa vallitsevaa henkistä ilmapiiriä. Vuosisadan lopulla sai alkunsa Ramakrishna Mission, joka merkitsi monille hindulaisen kulttuurin uutta nousua.

Bhaktivinoda Thakura

Bhaktivinoda Thakura (1838-1914) ja hänen poikansa Bhaktisiddhanta Sarasvati (1874-1937) olivat mukana tässä henkisen muutoksen liikkeessä. He ajattelivat, että vaishnavismi ei ole vain muiden uskonnonjärjestelmien alapuolella, vaan, että se on niiden yläpuolella.[9]

Bhaktivinoda Thakura toimi hyvin korkea-arvoisessa asemassa brittiläisen hallituksen palveluksessa 1800-luvun Bengalissa ja Orissassa. Hän arvosteli eritoten vaishnavismin silloista moraalista rappiota. Hän myös esitti, että kenenkään kastin ei pitäisi määräytyä yksinomaan syntymän pohjalta, vaan luonteen ja ominaisuuksien pohjalta.[10] Ensimmäisten joukossa hän esitti Caitanyan filosofian englannin kielellä pienessä kirjassaan Sri Caitanya: His Life and Precepts.[11]. Bhaktivinoda Thakura lähetti tämän kirjansa joihinkin länsimaailman yliopistoihin.

Bhaktisiddhanta Sarasvati Thakura

Bhaktisiddhanta Sarasvati ei ollut Sri Caitanyan kaltainen hurmiollinen hengellinen johtaja, vaan hän esittäytyi askeettina ja intellektuellina. Hän näki itsensä isänsä työn jatkajana, ja ponnisteli esittääkseen Sri Caitanyan opetukset nykyaikaiselle maailmalle. Tätä tarkoitusta varten Bhaktisiddhanta Sarasvati perusti Gaudiya Mathan, joka oli ensimmäinen gaudiya-vaishnavismin saarnaamista varten perustettu organisaatio.[12]

Gaudiya Matha levisi kaikkialle Intiaan ja siihen kuului 64 mathaa (luostaria). Yksi Bhaktisiddhanta Sarasvatin uudistuksista oli, että hän hyväksyi oppilaita kaikista kasteista ja myönsi heille henkisen vihkimyksen, pyhän nauhan ja gayatri-mantran. Näin ollen hän nimitti heidät bramiineiksi, ja toivoi heistä tulevan esimerkillisiä ihmiskunnan henkisiä johtajia. Tämä herätti suurta vastustusta perinteisen kastijärjestelmän kannattajien keskuudessa.[13]

Vuonna 1933 Bhaktisiddhanta Sarasvati lähetti kaksi johtavaa oppilastaan Eurooppaan saarnaamaan gaudiya-vaishnavismia. Toinen heistä oli Bhakti Hrday Bon Maharaja -niminen sannyasi (kieltäymyksellinen munkki). He kuitenkin palasivat takaisin Intiaan käytännöllisesti katsoen tyhjin käsin.[14]

Pian Bhaktisiddhanta Sarasvatin kuoleman jälkeen Gaudiya Matha hajosi sisäisten ristiriitojen vuoksi.

A. C. Bhaktivedanta Swami Prabhupada

Henkisen opettajansa Bhaktisiddhanta Sarasvatin käskystä A. C. Bhaktivedanta Swami (1896-1977) saapui vuonna 1965 New Yorkiin gaudiya-vaishnavismin sanansaattajana. Ilman seuraajia ja varattomana hän istuutui Tompkins Square Parkiin ja lauloi Hare Krishna -mantraa. Pian hänestä tuli osa silloista vastakulttuuria New Yorkin East Villagessa.

Vaikka ensimmäiset kuukaudet olivat hyvin vaikeita 70-vuotiaalle swamille, hän nopeasti herätti pienen seuraajajoukon kiinnostuksen. Näin sai alkunsa Hare Krishna -liike.[15]

Ensimmäinen temppeli perustettiin liikehuoneistoon New Yorkissa. ISKCON levisi hyvin nopeasti muihin USA:n tärkeimpiin kaupunkeihin, ja myöhemmin Eurooppaan ja muille mantereille. Ensimmäisten viiden vuoden aikana liikkeeseen kuului 60 keskusta Amerikassa ja Euroopassa.[16]

Liikettä johtamaan Srila Prabhupada perusti GBC:nä tunnetun hallintoelimen (Governing Body Commission), joka koostui hänen kokeneimmista oppilaistaan.

Bhaktivedanta Swami jätti maailman vuonna 1977. Siihen mennessä hänen saavutuksiaan olivat: hän kiersi maailman 12 kertaa Krishna-tietoisuutta saarnatessaan, ja hän antoi henkisen vihkimyksen yli 5000 seuraajalleen.

ISKCON:illa oli 108 keskusta, joihin kuului maatiloja, ravintoloita ja kouluja. Erityisesti Intiassa liikkeen temppelit tulivat tunnetuksi loisteliaasta ja oikeaoppisesta palvontamuodostaan.

Srila Prabhupada aloitti perinteisen Ratha-yatra vaunujuhlan viettämisen länsimaiden suurkaupungeissa. Hän oli tuottelias kirjailija. Hän käänsi ja julkaisi suurimman osan sanskritinkielisen Bhagavata Puranan kirjoista, jossa kerrotaan Krishnan elämästä ja teoista ja jossa kuvaillaan muita Vishnun inkarnaatioista. Hän käänsi myös koko bengalinkielisen Sri Caitanya-caritamrtan, jossa kuvaillaan Sri Caitanyan elämää. Lisäksi hän kirjoitti kymmeniä muita kirjoja, joissa kerrotaan Krishna-tietoisuudesta ja Veda-filosofiasta. Hän kehotti seuraajiaan levittämään niitä runsain mitoin. Tähän päivään mennessä on levitetty jo satoja miljoonia Bhaktivedanta Swamin kirjoja ympäri maailman.[17]

ISKCON:in suurimmat haasteet ilmenivät Srila Prabhupadan poismenon jälkeen. Ei ollut selvyyttä siitä, kuinka gurun asema liikkeessä pitäisi ymmärtää. Hänen 11 johtavaa oppilastaan omaksuivat gurun aseman. Maailmanlaajuinen liike jaettiin 11 alueeseen, ja kukin heistä toimi yhden alueen itsevaltaisena guruna. Ajan kuluessa monet näistä 11 gurusta sekaantuivat erilaisiin skandaaleihin.[18]

Vuonna 1987 luovuttiin vanhasta guru-järjestelmästä ja hyväksyttiin uusi järjestelmä, jonka mukaan kaikki Bhaktivedanta Swamin hyvin sijoittuneet oppilaat voisivat toimia liikkeen henkisinä opettajina.

Liikkeen nykyinen kanta on, että Srila Prabhupada on liikkeen perustaja-acarya (oppimestari) ja kaikki nykyiset gurut ovat hänen alaisuudessaan ja hänen edustajiaan. Tällä hetkellä liikkeessä toimii yli 80 vihkimyksen antavaa henkistä opettajaa.[19]

Vaikeuksista huolimatta Krishna-liike on jatkanut toimintaansa ja kasvuaan. Tätä nykyä liikkeeseen kuuluu yli 400 temppeliä, 50 maatilaa, 99 ravintolaa ja 50 koulua[20] Temppeliyhteisöissä asuvia jäseniä on noin 10 000 ja seurakuntalaisia noin 250 000.[21]

Useissa hindulaisuuden suuntauksissa palvotaan jumalan henkilökohtaista muotoa. Tätä palvontaa nimitetään bhaktiksi.

Kun rakastavaa suhdetta, bhaktia, ei pidetä vain menetelmänä jonkun toisen päämäärän saavuttamiseksi, vaan koko uskonnon päämääränä, silloin uskonto ilmentää täysimittaista teismiä. Niitä hindulaisuuden suuntauksia, joissa bhakti on sekä menetelmä että päämäärä, kutsutaan vaishnavismiksi. Muissa suuntauksissa bhakti eli antaumus on sekoittunut ajatuksiin persoonattomuudesta tai monismista.[23]

Kaikissa vaishnavismin suuntauksissa Vishnua pidetään korkeimpana jumaluutena. Vishnu on Brahmanin (jumalan) persoonallinen muoto, jota pidetään persoonatonta Brahmania korkeampana. Kosmoksessa hänet nähdään osana jumalaista kolminaisuutta, jossa Brahma on luoja, Vishnu ylläpitäjä ja Shiva tuhoaja. Vaishnavismin teologiassa Brahma ja Shiva eivät ole Vishnun tasolla, vaikka he ovatkin voimallisia alisteisia jumalia.[24]

Vaishnavismi on teistinen perinne, jota voidaan kutsua polymorfiseksi monoteismiksi, eli teologiaksi, joka tunnustaa yhden ja jakamattoman jumaluuden, joka ilmenee eri muodoissa.[25] Puranoiksi kutsutuissa Veda-kirjoissa kuvaillaan Vishnun eri avataroja. Kuuluisimmat näistä ovat Rama ja Krishna.[26]

Yleinen käsitys hindulaisuudessa on, että Krishna on yksi kosmisen Vishnun avataroista. Gaudiya-vaishnavismissa hyväksytään, että kun Krishna tulee tähän maailmaan, hän ilmestyy Vishnun avatarana. Caitanyan filosofia jatkaa edelleen, että Krishna on lopullinen yliaistillinen herra, josta majesteettinen ja voimallinen kosminen Vishnu virtaa.[27]

Gaudiya-vaishnavismin erityisenä piirteenä suhteessa muihin vaishnavismin koulukuntiin on, että Sri Caitanyan uskotaan olevan Krishnan inkarnaatio, joka laskeutui tällä aikakaudella opettamaan bhakti-joogan menetelmää, Jumalan rakastavaa palvelemista.[28]

Radha ja Krishna

Krishna-uskontoa voidaan luonnehtia intiimiksi teismiksi. Tällä tarkoitetaan käsitystä jumalasta, joka sallii hyvin läheiset ja rakastavat suhteet palvojiinsa. Intiimin teismin perinteissä sielun ja jumalan rakkaus ilmenee erilaisissa suhteissa, jotka muistuttavat tässä maailmassa ilmeneviä suhteita, kuten vanhempien rakkaus lapseensa tai ystävien välinen rakkaus.[29]

Caitanyaa seuraavassa perinteessä pidetään korkeimpana Krishnan ja tämän rakastetun Radhan välistä aviollisen rakkauden suhdetta.[30]. Gaudiya-vaishnavismin teologian opettama läheisyys sielun ja jumalan välillä on intiimimpää, kuin missään muussa vallitsevassa uskonnollisessa perinteessä.[31]

Krishna-tietoisuuden tavoitteena oleva itseoivallus ei ole pääasiallisesti vapautus jälleensyntymästä (samsara), vaikkakin vapautus on prosessin sivutuote. Päämääränä on rakastavan palvelemisen suhteen kehittäminen Krishnaan ja sen täydellistäminen.[32]

Krishna-liikkeen teologia perustuu pääasiassa Bhagavata Puranaan (Srimad-bhagavatam), yhteen Intian tunnetuimmista uskonnollisista kirjoituksista, sekä Caitanyan tunnettuun elämäkertaan Caitanya-caritamrtaan. (Ibid. s. 15) Bhaktivedanta Swami laati molempiin käännöksen ja kommentaarin. Näiden lisäksi Bhagavad-gita on tärkeässä asemassa.

Prabhupada opetti, että Krishna ilmestyy tässä maailmassa lisäksi alttarihahmon ja pyhän nimensä muodossa. Krishnan nimen lausuminen ja kuuleminen johtaa henkiseen kokemukseen ja yliaistilliseen iloon. Prabhupada sanoi, että tällä aikakaudella kaikki joogan täydellistymät "voidaan saavuttaa Krishna-tietoisuuden menetelmän eli bhakti-joogan avulla. Eritoten suositellaan mantra-joogaa, Sri Krishnan ylistämistä Hare Krishnaa laulamalla". "Hare Krishna -mantra itsessään riittää täydellistymän ja vapautuksen saavuttamiseen." Siksi nama-sankirtana, jumalan pyhien nimien laulaminen yhdessä muiden kanssa, on tärkein palvonnan muoto.[33]

Vihkimyksen saaneet bhaktat toistavat päivittäin Hare Krishna -mantraa vähintään 16 kierrosta helminauhalla, johon kuuluu 108 helmeä. Tämä tekee yhteensä 1728 mantraa.[34]

Tämän lisäksi vihityt jäsenet noudattavat neljää säännöstelevää periaatetta: heidän tulee pidättäytyä syömästä lihaa, kalaa ja munia; heidän tulee pidättäytyä päihteistä, joihin luetaan myös kahvi, tee ja tupakka; lisäksi pidättäydytään uhkapelistä ja avioliiton ulkopuolisista sukupuolisuhteista sekä sukupuolielämästä, jonka tarkoituksena ei ole lasten saaminen. (Ketola. s. 270) Srila Prabhupada kutsui näitä "vapauden säännösteleviksi periaatteiksi”.[13]

Krishna-liikkeessä seurataan laktovegetaarista ruokavaliota. Ennen syömistä ruoka siunataan Krishnalle, minkä jälkeen sitä kutsutaan prasadamiksi, Jumalan armoksi.

Temppeliyhteisössä (ashramassa) herätään jo varhain. Ensiksi bhaktat peseytyvät, ja pukeutuvat perinteisiin vaishnava-asuihin ja koristelevat vartalonsa pyhällä savella tilaka-merkein. He kokoontuvat temppeliin 4.30 aamun ensimmäistä temppeliseremoniaa, mangala-aratia, varten. Alttaripapin uhratessa alttarihahmoille suitsukkeita, lampun, vettä, kukkia ja viuhkoja, palvojat laulavat Krishnan nimiä ja tanssivat alttarihahmojen edessä.

Temppeliseremonian jälkeen on varttu aikaa japa-meditaatiolle, tuolloin bhaktat toistavat itsenäisesti Hare Krishna-mantraa.

Kello 7.15 alkaa temppeliseremonia, jossa bhaktat näkevät koristellut ja puetut alttarihahmot uudelleen. Sitten bhaktat suorittavat guru-pujan (seremonia gurun palvomiseksi) Srila Prabhupadalle. Guru-pujan jälkeen lauletaan Hare Krishna -mantraa ja tanssitaan riemukkaasti.[35]

Kello 7.45 on luento Srimad-bhagavatamista, jonka pitää joku temppeliyhteisön vanhempi jäsen. Luennon jälkeen on aamiainen, jonka jälkeen bhaktat omistautuvat päivän palveluksiin, joihin tavallisesti kuuluvat saarnaustyö, kirjojen julkaiseminen tai jakaminen, sankirtana (Hare Krishna -mantran laulaminen julkisesti), ruoan valmistaminen, pyhitetyn ruoan jakaminen ja muut temppelin ylläpitämiseen liittyvät tehtävät.

Illalla bhaktat osallistuvat iltaseremoniaan temppelissä kello 18. Iltaohjelman jälkeen on luento Bhagavad-gitasta ja lopuksi nautitaan iltapala. Levolle käydään aikaisin.

Temppeliohjelma on pääpiirteissään sama kaikissa ISKCON:in keskuksissa ympäri maailman

Krishna-liike ei hyväksy aborttia eikä eutanasiaa. Krishna-liikkeen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on neutraali. Se suosittelee kaikille seuraajilleen selibaattia. Avioliitto on mahdollinen vain vastakkaista sukupuolta olevien jäsenten välillä. Sukupuolielämä on sallittua vain avioliitossa lasten hankkimista varten.

Riippumatta sosiaalisesta asemastaan, naisen ruumiissa olevat sielut ovat samanarvoisia kuin miehen ruumiissa olevat. Kaikki sielut ovat erillisiä, laadultaan ja luonteeltaan samanlaisia kuin korkein sielu, Krishna. Silti yksilölliset sielut ovat Krishnasta erillisiä.[32]

Srila Prabhupada toi naisten ulottuville filosofian ja henkisen harjoituksen, joka oli perinteisessä intialaisessa uskonnollisuudessa heiltä suljettu. Hän antoi bramiinivihkimyksen länsimaisille oppilailleen ja salli naisten toimia liikkeen opetus- ja johtotehtävissä miesten tavoin. Prabhupada ilmaisi kiitollisuuttaan niille nuorille naisille ja miehille, jotka Krishna oli antanut hänen palvelukseensa ja hän haastoi ne intialaiset vanhoilliset, jotka arvostelivat hänen toimintaansa.[38]

Vuonna 1974 naisten asema alkoi heiketä samalla kun sannyasien, kieltäymyksellisten munkkien, määrä kasvoi. Sannyasaa pidettiin ylempänä asemana. Tämän johdosta tuli vallalle ajatus, että naiset ovat este korkeamman päämäärän saavuttamiselle, sillä he saattoivat vietellä munkit pois henkisen kehityksen tieltä.

Srila Prabhupada oli usein närkästynyt tästä kehityskulusta ja hänen kerrotaan sanoneen: "Jos miehillä on ongelma naisten läsnäolon kanssa, heidän, ei naisten, pitää ratkaista se. Mikäli muu ei auta, menkööt miehet metsään."[39]

Prabhupadan poismenon jälkeen, vuonna 1977, ISKCON:in johto siirtyi uusien gurujen käsiin. He olivat kaikki sannyaseja, miehiä, eivätkä he olleet suopeita naisten oikeuksille. Vasta 1980-luvun lopulla väärinkäytökset tulivat julki, ja ongelmaa alettiin selvittää.

Vuonna 1994 ISKCON:in Pohjois-Euroopan aluejohtaja teki julistuksen naisten syrjinnän lopettamiseksi hänen alueellaan.[40] Vuonna 1996 ensimmäinen nainen hyväksyttiin GBC:n jäseneksi sitten 70-luvun alun. Vuonna 2000 GBC tunnusti naisiin kohdistuneet väärinkäytökset ja pyysi niitä anteeksi. Samalla se hyväksyi uuden toimintasuunnitelman.[41]

Bhaktivedanta Swami halusi perustaa kouluja, jossa oppilaat voisivat kehittää bramiinisia ominaisuuksia kuten itsehillintä, rauhallisuus, puhtaus ja rehellisyys. Vartuttuaan koulujen oppilaat voisivat johtaa koko ihmiskunnan uudelleenhenkistämistä. Prabhupada hahmotti nämä koulut sisäoppilaitoksiksi, gurukuliksi, jotka seuraavat muinaista vedalaista koulutusmallia ja tukevat dynaamisen saarnausliikkeen toimintaa nykyajassa.[42]

1990-luvun lopulla ISKCON toi julkisuuteen liikkeen sisällä tapahtuneen lasten hyväksikäyttö-skandaalin. Suurin osa tapauksista tapahtui ISKCON:in sisäoppilaitoksissa Intiassa ja Pohjois-Amerikassa 1970- ja 80-luvulla.[43] Pahoinpitely oli ollut fyysistä, psyykkistä ja seksuaalista.

Vuonna 1990 GBC alkoi kiinnittää huomiota lasten hyväksikäyttöön liikkeessä.(Ibid. s.331) Vuonna 1998 perustettiin liikkeen sisäinen lastensuojeluelin APVC (Association for the Protection of Vaishnava Children), josta myöhemmin tuli CPO (Child Protection Office)

Vuonna 2000 44 mies- ja naispuolista jo varttunutta gurukulan entistä oppilasta haastoi ISKCON:in oikeuteen 70- ja 80- luvulla kärsimistään ruumiillisista ja henkisistä vammoista. Alkuperäinen korvausvaatimus oli 400 miljoonaa dollaria.[44] Vahingonkorvauksia hakevien määrä kasvoi 535 nuoreen vuoteen 2005 mennessä. Vuonna 2005 vastapuolet sopivat tapauksen ja päädyttiin 9.5 miljoonan korvauksiin, jotka jaettiin asianosaisten kesken.[45]

Asiaa käsiteltäessä mediassa yleinen vaikutelma on, että lasten hyväksikäyttö on osa ISKCON:in lähihistoriaa tai nykypäivää. On kuitenkin huomionarvoista, että lapsiin kohdistuvat väärinkäytökset tapahtuivat menneisyydessä. Ei voida väittää, etteivätkö yksittäiset tapaukset olisi mahdollisia myös nykyään. Ei ole oletettavissa, että niitä olisi enempää ISKCON:issa kuin muissa valtavirran yhteisöissä.

ISKCON:issa tapahtunut lasten pahoinpitely tai hyväksikäyttö on tragedia, joka on tuonut lukuisia myönteisiä muutoksia. Sen johdosta voidaan paremmin suojella ISKCON:in nykyisiä lapsia ja tukea niitä, jotka menneisyydessä tulivat hyväksikäytetyksi.

Ongelma johtui osaltaan siitä, että lapsia ja perheitä ei arvostettu riittävästi. Tämä asenne on muuttunut suuresti viime vuosina. ISKCON-yhteisöissä puhutaan paljon "sosiaalisesta kehityksestä". ISKCON:in GBC on perustanut elimiä vastaamaan perheiden, naisten ja lasten tarpeisiin. Perheet ja lapset ovat tulleet ISKCON:in etualalle, sillä ne edustavat liikkeen tulevaisuutta.[46]

2009 toimintansa aloittaneen Bhaktivedanta-korkeakoulun myötä Krishna-liike on panostanut paljon jäsentensä koulutukseen. Esimerkkinä voidaan mainita vuosina 2008 ja 2009 järjestetyt Sadhvi Vilasa –seminaarit, jotka oli suunnattu erityisesti liikkeen naisten koulutukseen.

1990-luvun virheistä oppineena liike on painottanut seurakuntalaisten asemaa ja lisännyt seurakuntalaisten kotona pidettävien tilaisuuksien määrää. Myös kotikeskusten määrä on kasvanut.

Liikkeen luennoitsijoita kutsutaan suuressa määrin luennoitsemaan lukioissa ja korkeakouluissa. Asiantuntijavierailujen määrä Suomen yliopistoissa on kasvanut.

Vuonna 2009 aloitti Suomessa toimintansa Bhaktivedanta-korkeakoulu, joka oli ensimmäinen Suomessa toimiva ulkomainen yliopisto. Koulu tarjosi opiskelijoilleen vaishnava-teologian kandidaatin tutkintoa. Pääaineita olivat filosofia, kirjallisuus, historia ja sanskrit. Sivuaineita olivat astrologia, ayurveda ja ravitsemustiede.

EU:n Bologna-sopimuksen mukaisesti Bhaktivedanta korkeakoulun tutkinnot ovat hyväksyttyjä myös Suomessa ja koulun opiskelijat saivat osakseen kaikki korkeakouluopiskelijalle kuuluvat luontaisedut, kuten opiskelija-alennukset julkisiin kulkuvälineisiin. Opiskelijat voivat hakea myös opintotukea.